Täydellinen partneri
Kyllä, sellaisen löytää jos haluaa. Riittävän hyvä kumppani, ok, jos haluaa sellaisen. Eroni jälkeen tein tietoisen päätöksen, haluan tietyillä ominaisuuksilla varustetun kumppanin. Ja varauduin siihenkin, että sitä ei löydy, joten voin olla lopun ikäni yksinkin. EN halunnut tyytyä puolinaiseen, vajaaseen kumppaniin. Sanoin jo monelle treffiehdottelijalle suoraan,että ei tuhlata toistemme aikaa, koska näen jo nyt, ettei välillämme tule olemaan mitään. Osa arvosti, osa ei.
Onhan minussa ja kumppanissa vikoja ja asioita, jotka ottaa päähän, mutta ei ole tarvetta toista muuttaa. Niistä tulee joskus, sanomista, mutta ei se suhdetta kaada. Unelmia on yhteisiä ja omia. Ja niitä unelmia tuetaan, vaikka se olisikin toisesta vähän hassu.
Onko järkeä pilata puolet elämästään, tai pahimmillaan koko elämänsä suhteessa, jossa on tunne, että mitä jos? Kumppani voi olla hyvä vanhempi, ei juopottele ja käy töissä, mutta joku puuttuu?
Kumppanisi tekee sinusta kokonaisen ja ehjän ihmisen
Kyllä tekee. Hyvän kumppanin kanssa oleminen on ihan yhtä hauskaa kuin itsensä kanssa oleminen. Toinen täydentää toistaan, olemalla oma itsensä. Erilaisuus on ihanaa, se tuottaa hyviä keskusteluja ja iloa elämään. Kädet sopii toisen käteen ja samat jutut naurattavat.
Eheydellä tarkoitan sitä että kun tapaa sen toisen ja se nauraa juurikin sille vitsille, jolle kukaan muu ei naura, on löytänyt legopalikan toisen puoliskon (metafora ontuva, mutta you got a point) Minä voin olla räiskyvä, kumppani tasoittava elementti, yhdessä ollaan tasapainoinen kokonaisuus, joten kyllä, kokonaisuus on ehjä ja kaunis yhdessä.
Rakkauden tulee olla helppoa
Se on. Se auttaa voittamaan ikävät asiat. Mekin kolmessa vuodesa ollaan koettu asioita, jotka olisivta kaataneet ei-niin-helpon rakkaus suhteen. Ja kun luottamus vain kasvoi näitten vaikeuksien jälkeen, rakkaus vahvistui.
Iankaikkinen rakkaus
Uskon tähänkin. Äiti pitää edelleen isääni, joka kuoli 1980, elämänsä miehenä, ja haluaa tulla haudatuksi hänen viereensä.
Minusta rakkaudessa voi olla riitoja ja erimielisyyksiä, mutta riidat ovat erilaisia rakastaessa kuin suhteessa jossa rakkaus on vajaa. Rakastaessa kuitenkin välttää loukkaamasta tietoisesti toista. Kun rakkaus ei ole tarpeeksi syvää, haavoitat tahallaan, isket puukkoa juuri sinne missä se varmasti sattuu. Ja halua sovintoon ei oikein ole.
Summa Summarum. Rakkaus on helppoa sen oikean ihmisen kanssa. Väärän tai riittävän/kelvollisen kumppanin kanssa se on vääntöä ja kompromissejä.Itkua ja pettämistä, selän takana pahaa kumppanista puhumista, epätyydyttävää seksiä, henkistä pahoinvointia, masennusta, elämänkipinän uupumista. Ja kyllä, puhun kokemuksesta.
Ja kysymys, miksi pirussa ihmiset pelkää yksioloa, kumppanin puutetta, otetaan heti kohta eron jälkeen uusi ihmissuhde? Pelätäänkö omaa itseään niin paljon? Jos sitä pelätään, miten voit olla toisen kanssa oma itsesi, jos et siihen kykene olemaan yksinään? Vai onko tarve saada hyväksyntää todellakin noin suuri?
keskiviikko 11. joulukuuta 2013
torstai 24. lokakuuta 2013
OMENA PÄIVÄSSÄ PITÄÄ LÄÄKÄRIN LOITOLLA
Kävinpä lääkärissä. Ihan paikallisessa terveyskeskuksessa. Edellisellä kerralla sain väärän diagnoosin ja hoidon, vaikka lääkärille yritin kertoa jo tehdystä diagnoosista, mistä oireet johtuvat. Ei uskonut. Onneksi ei ukkoa uskonut ja tein kuten aiemmin oli Isossa Sairaalassa neuvottu.
Ajattelin positiivisesti mennessäni lääkäriin, ettei palvelu voi tästä huonontua. No, joo. Ei voinut ei. Valittaessani vaivaa, venäläinen lääkärinainen ei tainnut tajuta mistä on kyse. Näytin Ison Yliopistosairaalan tekstiä, mitä on joskus tehty ja diagnosoitu. Piti ihan sormella näyttää mistä on kyse ollut ja mitä on tehty. Ei tajunnut. Kysyi minulta, miten voisi auttaa. Vihjaisin, että jos vaikka kirurgille ja lähete kuvauksiin? Ei kelvannut, vastasi näin: olkapäässä ei mitään vikaa. Ota kipuun Panadol Forte ja jos vielä kipeämpi ota Burana. Mutta sitä riittää yksi päivässä.
Olin juuri kertonut että Panacodin voimalla nukuttu ja kipeä on. Ja taas ne kipukohtien hakemiset ja kummastelut. Joo, kipeä, sanoin että käsi puutuu kun siitä tietystä kohdasta painat. Tänään en siis ottanut Panacodia, oitin sen Panadol Forten ja Buranan yöksi. Mobilatia se suositteli kanssa. Millään tavoin ei reagoinut pyyntööni päästä kuviin/tai erikoislääkäriin, vaikka selkeästi tarve olisi ollut.
Mikäs tässä, käsi on terve, ei vika, en näe tarvetta jatkohoitoon, sanoi lääkäri Olga. Jatkan elämää ja totean kuvitelleeni vaivani. Ei haittaa, jos en voi nostaa kättä yläilmoihin, tai vääntää rattia. Saatikka, että nukkuessa se puutuu tai sitä polttelee levossa. Otan Panadol Fortea. Kun lääkäri määräsi niin.
No, paikalliseen arvaus, korjaan terveyskeskukseen en taida astella apua enää hakemaan. Paikallinen yksityinen sai minusta asiakkaan, tai sitten odotan pää kainalossa, että pääsen keskussairaalan ensiapuun kun kello lyö 16.00.
Ajattelin positiivisesti mennessäni lääkäriin, ettei palvelu voi tästä huonontua. No, joo. Ei voinut ei. Valittaessani vaivaa, venäläinen lääkärinainen ei tainnut tajuta mistä on kyse. Näytin Ison Yliopistosairaalan tekstiä, mitä on joskus tehty ja diagnosoitu. Piti ihan sormella näyttää mistä on kyse ollut ja mitä on tehty. Ei tajunnut. Kysyi minulta, miten voisi auttaa. Vihjaisin, että jos vaikka kirurgille ja lähete kuvauksiin? Ei kelvannut, vastasi näin: olkapäässä ei mitään vikaa. Ota kipuun Panadol Forte ja jos vielä kipeämpi ota Burana. Mutta sitä riittää yksi päivässä.
Olin juuri kertonut että Panacodin voimalla nukuttu ja kipeä on. Ja taas ne kipukohtien hakemiset ja kummastelut. Joo, kipeä, sanoin että käsi puutuu kun siitä tietystä kohdasta painat. Tänään en siis ottanut Panacodia, oitin sen Panadol Forten ja Buranan yöksi. Mobilatia se suositteli kanssa. Millään tavoin ei reagoinut pyyntööni päästä kuviin/tai erikoislääkäriin, vaikka selkeästi tarve olisi ollut.
Mikäs tässä, käsi on terve, ei vika, en näe tarvetta jatkohoitoon, sanoi lääkäri Olga. Jatkan elämää ja totean kuvitelleeni vaivani. Ei haittaa, jos en voi nostaa kättä yläilmoihin, tai vääntää rattia. Saatikka, että nukkuessa se puutuu tai sitä polttelee levossa. Otan Panadol Fortea. Kun lääkäri määräsi niin.
No, paikalliseen arvaus, korjaan terveyskeskukseen en taida astella apua enää hakemaan. Paikallinen yksityinen sai minusta asiakkaan, tai sitten odotan pää kainalossa, että pääsen keskussairaalan ensiapuun kun kello lyö 16.00.
maanantai 21. lokakuuta 2013
TYÖ JA SEN TEKEMISEN MAHDOTTOMUUS
Pieni pään selvitystuokio.
Hiukan on muutosta ilmassa.Lähinnä työuran suhteen. Jotenkin alkaa olla mitta täynnä sairaanhoitoa. Liian kiire, liian paljon tekemistä, hajoamista ja liian monta kylmää ruokaa ruokatauolla. Se että omatunto soimaa työpäivän jälkeen, siitä ettei kerkeä jututtaa potilaita, se tunne ettei riitä.
Säästöt näkyvät työssä, jo liikaakin. Sijaisia ei palkata, vakituiset tekee työtä ylityönä, palkassa tuo omistautuminen ei näy. Ihmiset väsyvät, koska hoitajat eivät kuitenkaan ole koneita. Onneksi.
Väsyneenä tunteet kertautuvat, potilaan tuska voi tuntua kovemmalle kuin onkaan, ehkä kipu onkin henkistä, toivoa siitä että hoitaja pysähtyisikin hetkeksi vuoteen viereen ja pitää kädestä. Siihen ei vain ole aikaa. Mittaat verenpainetta ja siinä pidät kädestä, jotta käsi pysyy paikoillaan, et siksi että ihminen sitä tarvitsee.
On niitä hetkiä työssä, jossa tuntee olevansa onnistunut. Potilas pääsee kotiin, paranee tai saa avun vaivaansa. Naurun hetki keskellä potilastyötä, huumoria, joka lähtee pienestä sanasta, joka vapauttaa hetkeksi rooleistamme, siitä voi ammentaa vuoron loppuun saakka voimaa jatkaa.
Tiedä sitten, mistä itseni löydän. Toivottavasti jostain, mistä se ilo löytyy omaan tekemiseen. Saada takaisin tarpeellisuuden tunne, ja se että minä osaan ja kykenen. Se tunne on hukassa. Keikoilla käydessä on työpanostani kiitetty, se on hyvä. Mutta nyt ei enää päänsilitys riitä. Haluaisin tehdä työtäni, mitä osaan ja mistä pidän. Mutta PKSSKn politiikka raapii syrjään ne, joilla ei ole suhteita. Minä en ruskeakielisyyttä osaa. En lähde siihen politiikkaan mukaan.
Toisaalta, helpotushan tuo olisi, jos lähtisin alalta pois. Kaikki tuo yllämainittu on äärimmäisen stressaavaa, voimia vievää ja raskasta. Voisihan se leipä ja voi pöytään löytyä helpommin.
Saa nyt nähdä. Annan itselleni se mahdollisuuden, että levitän siipeni, suljen silmäni ja katson minne tuuli tytön kuljettaa. Elämä kantaa sinne minne on mentävä.
On se vienyt minut ennenkin, oikeaan paikkaan.
Hiukan on muutosta ilmassa.Lähinnä työuran suhteen. Jotenkin alkaa olla mitta täynnä sairaanhoitoa. Liian kiire, liian paljon tekemistä, hajoamista ja liian monta kylmää ruokaa ruokatauolla. Se että omatunto soimaa työpäivän jälkeen, siitä ettei kerkeä jututtaa potilaita, se tunne ettei riitä.
Säästöt näkyvät työssä, jo liikaakin. Sijaisia ei palkata, vakituiset tekee työtä ylityönä, palkassa tuo omistautuminen ei näy. Ihmiset väsyvät, koska hoitajat eivät kuitenkaan ole koneita. Onneksi.
Väsyneenä tunteet kertautuvat, potilaan tuska voi tuntua kovemmalle kuin onkaan, ehkä kipu onkin henkistä, toivoa siitä että hoitaja pysähtyisikin hetkeksi vuoteen viereen ja pitää kädestä. Siihen ei vain ole aikaa. Mittaat verenpainetta ja siinä pidät kädestä, jotta käsi pysyy paikoillaan, et siksi että ihminen sitä tarvitsee.
On niitä hetkiä työssä, jossa tuntee olevansa onnistunut. Potilas pääsee kotiin, paranee tai saa avun vaivaansa. Naurun hetki keskellä potilastyötä, huumoria, joka lähtee pienestä sanasta, joka vapauttaa hetkeksi rooleistamme, siitä voi ammentaa vuoron loppuun saakka voimaa jatkaa.
Tiedä sitten, mistä itseni löydän. Toivottavasti jostain, mistä se ilo löytyy omaan tekemiseen. Saada takaisin tarpeellisuuden tunne, ja se että minä osaan ja kykenen. Se tunne on hukassa. Keikoilla käydessä on työpanostani kiitetty, se on hyvä. Mutta nyt ei enää päänsilitys riitä. Haluaisin tehdä työtäni, mitä osaan ja mistä pidän. Mutta PKSSKn politiikka raapii syrjään ne, joilla ei ole suhteita. Minä en ruskeakielisyyttä osaa. En lähde siihen politiikkaan mukaan.
Toisaalta, helpotushan tuo olisi, jos lähtisin alalta pois. Kaikki tuo yllämainittu on äärimmäisen stressaavaa, voimia vievää ja raskasta. Voisihan se leipä ja voi pöytään löytyä helpommin.
Saa nyt nähdä. Annan itselleni se mahdollisuuden, että levitän siipeni, suljen silmäni ja katson minne tuuli tytön kuljettaa. Elämä kantaa sinne minne on mentävä.
On se vienyt minut ennenkin, oikeaan paikkaan.
lauantai 19. lokakuuta 2013
MINÄ JA MR. DISNEY
Tosielämä ei ole samanlaista satutarinaa kuin Disneyn animaatioissa.
Monet naiset ovat pienenä haaveilleet omasta prinssistä valkoisella ratsullaan ja saaneet vaikutteita Disneyn prinsessojen saduista. Your Tango -sivuston kirjoittaja Kourtney Jasonlistasi 11 valhetta, jotka Disney on antanut rakkaudesta.
Odotuksia tosirakkautta ja sielunkumppanin löytymistä kohtaan on nostatettu Jasonin mukaan näillä valheilla:
1. Rakkaus ensisilmäyksellä on erittäin normaalia ja sitä tapahtuu koko ajan.
Joo, no minä ja Komistukseni, kyllä totesin heti eka silmäyksellä, että ihana mies, mutta voiko minusta aikuisten oikeasti tykätä. Samat ajatukset oli myös Komistuksellani. Aika pian R-sana sanottiin meidän suhteessa, ja hyvä niin. Siitä oli helppoa jatkaa suhdetta.
2. Vanhempia tottelematta oleminen ja hiippailu pojan kanssa, jonka juuri tapasit, johtaa lopulta naimisiin menemiseen hänen kanssaan.
Eka liittoni oli tällä pohjalla, äitini ei pitänyt, sisarukseni olivat vastaan, ja mihin se kielto johti. Suhteeseen, joka kaatui. Ei- niin- terve suhde kasvatti minua ihmisenä. Siitä olen ylpeä. Ja lapsiani en koskaan kadu.
3. Jokaisen tytön pitäisi haaveilla siitä, että tuntemattoman suukko on avain herättämään loputtomasta unesta (tai krapulasta).
Öh, tuntemattoman suukko piristi elämää sinkkuvuosina. =D mitäpä tuohon sanomaan. Ihan jees tulla pussatuksi.
4. Eläimiin sekaantuminen tarkoittaa oman sielunkumppanin löytämistä – eikä siitä joudu pidätetyksi.
Hehee, kyllä Nelly on ihan kuin minä, ja Ransu ihan kuin Komistus. Mutta ei siinä mitään seksuaalista ole!
5. Löydät sen oikean ensimmäisellä kerralla ja elättä onnellisena elämänne loppuun asti.
Toista kierrosta mennään ja parempi myöhään, kuin ei ollenkaan. Elämän suuri rakkaus kannattaa ottaa vastaan kun se tulee. Muuten voi jotain ihanaa voi jäädä kokematta. Järkiliitto ei kanna, tai jolle se sopii niin olkoon vaan.
6. Tähdiltä toivominen toteuttaa unelmat – ei kova työ.
Miksi et voi toivoa tähdeltä? Mitä siinä menettää? Toki kova työ auttaa eteenpäin. Mutta kyllä minä olen tähdeltä toivonut ja saanut unelmia toteen.
7. Jos joudut teeskentelemään, että olet jotain muuta kuin olet saadaksesi miehen huomion, tee se.
No joo, kyllähän me teeskennellään, vedetään roolia. On ripsiväriä, on tekohiuksia, on meikkiä. Kyllähän sinä aluksi vedät roolia, hurmataksesi miehen. Mutta kyllä hetken jälkeen alkaa oma itse kaivautua roolin läpi. Sitten suhde joko jatkuu tai ei jatku.
8. Kun olet pohjalla, tapaat elämäsi rakkauden. Ja hän on se, joka nostaa läheisriippuvaisen itsesi ylös ja korjaa ongelmasi.
Miksi ei voisi rakastua pohjalla ollessa? Miksi ei voi kokea hetkenkään hurmaa, laastaria tms. Onko se jotenkin väärin? Miksi ei voi kokea jotain mukavaa, kun rypee elämän mudissa? Ihme juttu, pitääkö sitä jäädä sinne kaivon pohjalle marttyyriksi? Hauskan pitäminen on sallittu!
9. Älä suunnittele eläväsi millään lailla jännittävää tai tyydyttävää elämää ennen kuin prinssisi saapuu. Hän löytää sinut, ei toisin päin.
Hah, kyllä minun prinssi minut löysi, kirjaimellisesti! Mutta elämäni oli ihan mukavaa ja tyydyttävää ilmankin, siitä tuli vaan täydempi hänen kanssaan.
10. Itsesi erityiseksi tekevistä persoonallisuuksista/taidoista/osaamisista luopuminen on ihan ok saadaksesi olla miehen kanssa. Hän ei välitä kuinka tyhmä olet, kunhan olet nätti.
Ei ole tarvinnut luopua. Olen ihan nätti, ihana, seksikäs ja höpsö. Siis mieheni mielestä. Ja siksi minua rakastaa hän. Pitää minusta kokonaisuudessaan. Jopa minun mökötysillekin nauraa....
11. Ei tarvita muuta kuin suukko, tanssi tai duetto tietääkseen, onko kyseinen mies Se Oikea.
No, jos mies pussaa kuin limanuljaska, niin voiko se olla Se OIkea? EI, jos minulta kysyt. Tanssi sujuu hyvin, ja laulu on aikamoista huhuilua, mutta hyvältä se kuulostaa. Muista jutuista nyt puhumattakaan, Kyllä, suukko on tärkeä asia.
Lähde: Your Tango
torstai 3. lokakuuta 2013
ONNI ON ELÄÄ JA ANTAA TOISTEN ELÄÄ
Minusta on surullista että ihmiset kangistuvat tiettyyn ajattelumalliin, eikä voi edes kurkistaa kolikon kääntöpuolta. Joillekin tämä tapa katsoa elämää on muuttunut maniaksi.
Tietyllä tapaa ymmärtää näitä ihmisiä. Se on tapa purkaa ahdistuneisuutta, kontroilla elämää, joka voi olla jollain tapaa sekasorrossa. Itse pidin itseäni kasassa vaikeina vuosina avioliitoni aikana pitämällä pedanttia järjestystä kaapeissa. Mausteetkin olivat aakkosjärjestyksessä. Aivoni sekasorto pysyi ajatusten takana, kun keskityin mielestäni oleellisen. Ja kun pysähdyin ajattelemaan hetkeksi elämääni ja sitä miten turhaan asiaan kulutan aikaa, elämäni pyörähti isolla rattaalla eteenpäin ja koskaan en ole tuota hetkeä katunut.
Säälittävää onkin, ettei maanisesti ajattelevat mustavalkoihmiset näe kaikkia värejä. Oikean mielipiteen takana seisovilla uupuu kyky upota toisen ihmisen sielunmaailmaan, taito oppia toisen elämästä ja ehkä kyky nauttia elämän monimuotoisuudesta ja arvoista. Ennen kaikkea kunnioitus toisen elämäntapaa kohtaan.
Ehkä myös tiukasti omasta peitosta kiinni pitäminen, on pelko, että se kolikon toisen puolen maailma onkin jotain ihanaa, jota ei ansaitse, ja on parempi näännyttää itsensä arvoilla, jotka on itselleen aivopessyt, ja arvoilla jotka kokee oikeaksi ja haluaa sen toisille myydä ainoana oikeana elämänä. Tällä aivopesutekniikalla voi tuhota jotain hvyää ja olemassaolevaa, mutta silmälaput peittävät tuon ja pidät sitä tekoasi oikeutettuna, koska omat arvosi ovat ne tärkeimmät.
Mitä järkeä? Maailmassa on paljon sitä mitä et voi muuttaa, taistelu tuulimyllyjä vastaan on energiaa syövää, Maailmaa voi ja pitää parantaa ruohonjuuritasolla, auttaa omat asiat selväksi ja sitten auttaa niitä, jotka ovat rakkaita ja tärkeitä, sitten voi jatkaa maailman pelastamista.
Maailmassa on paljon muutakin kuin uskonto, ruokavalio, urheilu, ulkomuoto ja sukupuolinen suuntaus, Pikkuhiljaa ei jaksa olla suvaitsevainen ja antaa armon käydä oikeudesta. On vain pudotettava giljotiinin terä niskaan ja kohdattava realiteetit. Ei kaikki jaksa, ja jopa ne lähipiirisi toisinajattelijat kaikkoavat kauemmas, henkisesti ja jopa fyysisesti. Sitten olet tavoittanut tuloksen, ympärilläsi on vai ne jotka ajattelevat kuten sinä.
Onko elämä sitten mukavaa, jos kaikki ovat samanlaisia? Minusta ei ainakaan. Minusta on kiva, kun ympärillä häärää kaikenlaisia ihmisiä, miehiä, naisia, nuoria ja lapsia. Kaikilta voi oppia jotain ja he voivat oppia minulta. Se on elämän syvin tarkoitus. Ei jääräpäinen aivopesu.
Tietyllä tapaa ymmärtää näitä ihmisiä. Se on tapa purkaa ahdistuneisuutta, kontroilla elämää, joka voi olla jollain tapaa sekasorrossa. Itse pidin itseäni kasassa vaikeina vuosina avioliitoni aikana pitämällä pedanttia järjestystä kaapeissa. Mausteetkin olivat aakkosjärjestyksessä. Aivoni sekasorto pysyi ajatusten takana, kun keskityin mielestäni oleellisen. Ja kun pysähdyin ajattelemaan hetkeksi elämääni ja sitä miten turhaan asiaan kulutan aikaa, elämäni pyörähti isolla rattaalla eteenpäin ja koskaan en ole tuota hetkeä katunut.
Säälittävää onkin, ettei maanisesti ajattelevat mustavalkoihmiset näe kaikkia värejä. Oikean mielipiteen takana seisovilla uupuu kyky upota toisen ihmisen sielunmaailmaan, taito oppia toisen elämästä ja ehkä kyky nauttia elämän monimuotoisuudesta ja arvoista. Ennen kaikkea kunnioitus toisen elämäntapaa kohtaan.
Ehkä myös tiukasti omasta peitosta kiinni pitäminen, on pelko, että se kolikon toisen puolen maailma onkin jotain ihanaa, jota ei ansaitse, ja on parempi näännyttää itsensä arvoilla, jotka on itselleen aivopessyt, ja arvoilla jotka kokee oikeaksi ja haluaa sen toisille myydä ainoana oikeana elämänä. Tällä aivopesutekniikalla voi tuhota jotain hvyää ja olemassaolevaa, mutta silmälaput peittävät tuon ja pidät sitä tekoasi oikeutettuna, koska omat arvosi ovat ne tärkeimmät.
Mitä järkeä? Maailmassa on paljon sitä mitä et voi muuttaa, taistelu tuulimyllyjä vastaan on energiaa syövää, Maailmaa voi ja pitää parantaa ruohonjuuritasolla, auttaa omat asiat selväksi ja sitten auttaa niitä, jotka ovat rakkaita ja tärkeitä, sitten voi jatkaa maailman pelastamista.
Maailmassa on paljon muutakin kuin uskonto, ruokavalio, urheilu, ulkomuoto ja sukupuolinen suuntaus, Pikkuhiljaa ei jaksa olla suvaitsevainen ja antaa armon käydä oikeudesta. On vain pudotettava giljotiinin terä niskaan ja kohdattava realiteetit. Ei kaikki jaksa, ja jopa ne lähipiirisi toisinajattelijat kaikkoavat kauemmas, henkisesti ja jopa fyysisesti. Sitten olet tavoittanut tuloksen, ympärilläsi on vai ne jotka ajattelevat kuten sinä.
Onko elämä sitten mukavaa, jos kaikki ovat samanlaisia? Minusta ei ainakaan. Minusta on kiva, kun ympärillä häärää kaikenlaisia ihmisiä, miehiä, naisia, nuoria ja lapsia. Kaikilta voi oppia jotain ja he voivat oppia minulta. Se on elämän syvin tarkoitus. Ei jääräpäinen aivopesu.
perjantai 27. syyskuuta 2013
LEHTIEN LUKEMISTA.....
http://www.iltalehti.fi/nainen/2013092617536489_na.shtml
Luin tuon artikkelin ja tässä on vastaukseni, olenhan juuri ja juuri yli 20-vuotias nainen.....
1.Jep, löytyy useammat kuin noi yhdet, on urheiluun, mekkojen alle, olkaimettomat, minulla noin 20 rintaliivit,
2. Riittääkö 20 käsiveskaa?
3. Mummobleiseri? No ei kiitos, omistan kyllä, pidän hautajaisissa.
4. Nukun alasti, paitsi jos olen yökylässä, siihen mullon kyläilypyjama.
5.Ei ole iPhonea, kalenteri on, seinällä ja laukussa.
6. On monetkin korkkarit, on humpsutteluun ja kävelyyn. Jos Komistukselta kysyy, kenkiä on liikaa.
7. Omistan yhden teepparin, ja katso kohta 3. sama käyttötarkoitus.
8. Mulla on ainakin 3 erimallista pikkumustaa. Paitsi nätein ei enää mahdu ylle, kun selkä levennyt punttihommissa.
9.On useampikin hiusharava. Minulla takuttuva pehko.
10. Ostin Kaunasista arskattimet, ja on päheet nokalla.
11. Rainbowin halpis naamarasva on hyvä. Ei tule näppyjä. Eikä ole kallis.
Luin tuon artikkelin ja tässä on vastaukseni, olenhan juuri ja juuri yli 20-vuotias nainen.....
1.Jep, löytyy useammat kuin noi yhdet, on urheiluun, mekkojen alle, olkaimettomat, minulla noin 20 rintaliivit,
2. Riittääkö 20 käsiveskaa?
3. Mummobleiseri? No ei kiitos, omistan kyllä, pidän hautajaisissa.
4. Nukun alasti, paitsi jos olen yökylässä, siihen mullon kyläilypyjama.
5.Ei ole iPhonea, kalenteri on, seinällä ja laukussa.
6. On monetkin korkkarit, on humpsutteluun ja kävelyyn. Jos Komistukselta kysyy, kenkiä on liikaa.
7. Omistan yhden teepparin, ja katso kohta 3. sama käyttötarkoitus.
8. Mulla on ainakin 3 erimallista pikkumustaa. Paitsi nätein ei enää mahdu ylle, kun selkä levennyt punttihommissa.
9.On useampikin hiusharava. Minulla takuttuva pehko.
10. Ostin Kaunasista arskattimet, ja on päheet nokalla.
11. Rainbowin halpis naamarasva on hyvä. Ei tule näppyjä. Eikä ole kallis.
torstai 12. syyskuuta 2013
JUOKSUMUSAA....
10 kilsan juoksumusa
Ohessa kunneltavaksi minun juoksumusikkilistani Spotifyssa. Listahan elää, pikkuhiljaa, tulee poistettua ei-niin-toimiva biisi ja testattua joku uusi kappale. Jokaisella meillä on omat fiilisbiisit jotka saa syttymään.
Rytmi on oleellinen juoksukappaleissa. Tossujen liike on kiivaampi, kun biisissä on hyvä rytmi, on asiasta tutkimustakin tehty.
Juoksu: Lämmittelymusiikin BPM on hyvä olla noin 100, mutta varsinaisen juoksuharjoituksen aikana musiikin BPM voi vaihdella 120:n ja 180:n välillä. Nopeimmat kappaleet sopivat tempoharjoituksiin. Tutkimusten mukaan useimmat juoksijat pitävät eniten musiikista, jonka BPM on noin 125 (lähde: http://kuntoplus.fi/treeni/motivaatio/valitse-musiikki-lajin-mukaan)
Toinen on biisin voimallisuus, niin soittimien ja lauluosuuksien osalta. Siitä saa energiaa huohottavaan kroppaan, jaksamista ja taistelutahtoa. Pääset takaisin liikkeeseen, jos biisi osuu kohdilleen.
Minun juoksumusalistani on aika metalli- ja rokkipainotteinen. Mutta joku kasaribiisikin on eksynyt joukkoon. Ihan vaan biitin ja fiiliksen takia. Ja ihan hauskaa, kun on monipuolinen biisisetti.
Ohessa muutama helmi perusteluineen, voi laittaa omalle listalle, jos mieli tekee:
Rammstein ja DU HAST on hieno kappale juoksuun. Juurikin sellainen kovan ylämäen biisi, tai jos pitää vetää rauhallisempi pätkä. Pakko painaa, ei auta. Spinningissä tämä biisi toimisi tappoylämäkeen.
Bloodhound Gangin THE BAD TOUCH, veikeä apinabiisi, vie jalkoja suoralla, hyvä lämmittelybiisi, jos osuu kohdilleen lenkin alkuun.
Sabaton TALVISOTA. Suomussalmelaisena tämä biisi luo vasyneenä, lenkin lopussa voimaa koipiin. Kertoohan se palasesta historiaa, sotavoitosta kautta aikojen. Ei voi luovuttaa tämän kappaleen aikana, ei, vaikka olisit koko nainen krampissa.
Jari Sillanpää LIEKEISSÄ, on muuten biitti kohdillaan. En voi muuta sanoa, yksi lenkkireittini tylsin suora meni hyvää kyytiä tämän tahtiin, siksi sai jäädä.
Dropkicks Murphys. ROSE TATTOO... on vaan niin hyvän tuulen biisi, toimii lenkin missä vaiheessa vaan. Ja tulee kiva olo. Ihan hupaisa kappale.
Jotkuhan juoksee ilman musiikkia, en ymmärrä, mitähän kivaa siinä on? Toki, jos on meluisassa töissä ja haluaa nauttia lenkkinsä lintujen liverryksessä tuulta haistellen, niin ok. Minä haluan sulkea ajatukset ulos, tyhjentää aivot, ja musiikki auttaa keskittymään. Ja motivaatiosukkanahan tuo korvien välissä hautuu. Hyvä musiikki, parempi fiilis.
Ohessa kunneltavaksi minun juoksumusikkilistani Spotifyssa. Listahan elää, pikkuhiljaa, tulee poistettua ei-niin-toimiva biisi ja testattua joku uusi kappale. Jokaisella meillä on omat fiilisbiisit jotka saa syttymään.
Rytmi on oleellinen juoksukappaleissa. Tossujen liike on kiivaampi, kun biisissä on hyvä rytmi, on asiasta tutkimustakin tehty.
Juoksu: Lämmittelymusiikin BPM on hyvä olla noin 100, mutta varsinaisen juoksuharjoituksen aikana musiikin BPM voi vaihdella 120:n ja 180:n välillä. Nopeimmat kappaleet sopivat tempoharjoituksiin. Tutkimusten mukaan useimmat juoksijat pitävät eniten musiikista, jonka BPM on noin 125 (lähde: http://kuntoplus.fi/treeni/motivaatio/valitse-musiikki-lajin-mukaan)
Toinen on biisin voimallisuus, niin soittimien ja lauluosuuksien osalta. Siitä saa energiaa huohottavaan kroppaan, jaksamista ja taistelutahtoa. Pääset takaisin liikkeeseen, jos biisi osuu kohdilleen.
Minun juoksumusalistani on aika metalli- ja rokkipainotteinen. Mutta joku kasaribiisikin on eksynyt joukkoon. Ihan vaan biitin ja fiiliksen takia. Ja ihan hauskaa, kun on monipuolinen biisisetti.
Ohessa muutama helmi perusteluineen, voi laittaa omalle listalle, jos mieli tekee:
Rammstein ja DU HAST on hieno kappale juoksuun. Juurikin sellainen kovan ylämäen biisi, tai jos pitää vetää rauhallisempi pätkä. Pakko painaa, ei auta. Spinningissä tämä biisi toimisi tappoylämäkeen.
Bloodhound Gangin THE BAD TOUCH, veikeä apinabiisi, vie jalkoja suoralla, hyvä lämmittelybiisi, jos osuu kohdilleen lenkin alkuun.
Sabaton TALVISOTA. Suomussalmelaisena tämä biisi luo vasyneenä, lenkin lopussa voimaa koipiin. Kertoohan se palasesta historiaa, sotavoitosta kautta aikojen. Ei voi luovuttaa tämän kappaleen aikana, ei, vaikka olisit koko nainen krampissa.
Jari Sillanpää LIEKEISSÄ, on muuten biitti kohdillaan. En voi muuta sanoa, yksi lenkkireittini tylsin suora meni hyvää kyytiä tämän tahtiin, siksi sai jäädä.
Dropkicks Murphys. ROSE TATTOO... on vaan niin hyvän tuulen biisi, toimii lenkin missä vaiheessa vaan. Ja tulee kiva olo. Ihan hupaisa kappale.
Jotkuhan juoksee ilman musiikkia, en ymmärrä, mitähän kivaa siinä on? Toki, jos on meluisassa töissä ja haluaa nauttia lenkkinsä lintujen liverryksessä tuulta haistellen, niin ok. Minä haluan sulkea ajatukset ulos, tyhjentää aivot, ja musiikki auttaa keskittymään. Ja motivaatiosukkanahan tuo korvien välissä hautuu. Hyvä musiikki, parempi fiilis.
maanantai 9. syyskuuta 2013
JOTAIN MUKAVAAKIN
Tänään sain aikaan erään asian, jonka olisin voinut hoitaa jo vaikka toukokuussa. Nimittäin tilasin ulosottomieheltä kuitit ja ja toimittelin ne luottotietorekistereihin, että maksettu on. Maksuhäiriömerkinnäthän säilyvät edelleen, mutta pääasia on pieni täppä kohdassa MAKSETTU.
Ai miten jouduin ulosottomiehen asiakkaaksi? Asiaan liittyy avioero ja minun nimissäni olleet velat, joilla yhteistä hyvää oli hommattu. Ja ihminen, joka ei voi olla suoraselkäinen ja rehellinen ja suorittaa omaa osuuttaan.
Mutta, asia on siltä osin käsitelty, ja minä taakkani hyväksynyt. Jotkut ei vaan kasva aikuisen mittaan.
Kun erohässäkä oli ohi, ja minä pääsin selville vesille, otin yhteyttä velkaneuvojaan. Siellä yhteistuumin torppasimme ajatuksen velkasaneerauksesta, velkani oli kuitenkin maksettavissa, minulla vakituinen työ ja tahtoa päästä veloista vex. Soitin Kuopiossa voudille, hän hyväksyi sopparin. Pitkin hampain. Muutenkin Kuopion viraston ulosottomies oli aika tyly, tunsin oloni aika tyhmäksi ja alasajetuksi hänen kanssa keskustellessaan.
No, minä tyttö maksoin , kolme vuotta siinä meni, mutta maksettu on joka lantti. Joensuun ulosottomies oli symppis vesseli, auttoi ja neuvoi. Ja nyt kun pyysin kuitteja, oli tyytyväinen, kun oli velkani maksanut, ja onnitteli saavutuksesta. Annoin hänelle positiivista palautetta. Kerroin että mukavaa kun olet noin ystävällinen ja sain hyviä neuvoja ja pystyi neuvottelemaan asiallisesti summista yms. Kaveri oli mielissään. Ajattelin, että tuo ammattikunta taitaa harvemmin saada kehuja työstään.
No, nyt otan kupposen teetä, nautin erään virstanpylvään ohituksesta. Mukava olla, kun palkasta ei enää katoa 350 euroa taivaan tuuliin. Sanottakoon sen verran, että pikavippejä en ole ottanut koskaan, enkä ota.
Tarinan opetus, ota velat aina molempien nimissä, jos pitää velkaa ottaa yhteisiin meininkeihin. Sillon eron sattuessa on molempien pakko olla velanmaksajia. Toivottavasti joku ottaa tämän tarinan opikseen. Ei mennyt hukkaan minun virheet silloin.
Ai miten jouduin ulosottomiehen asiakkaaksi? Asiaan liittyy avioero ja minun nimissäni olleet velat, joilla yhteistä hyvää oli hommattu. Ja ihminen, joka ei voi olla suoraselkäinen ja rehellinen ja suorittaa omaa osuuttaan.
Mutta, asia on siltä osin käsitelty, ja minä taakkani hyväksynyt. Jotkut ei vaan kasva aikuisen mittaan.
Kun erohässäkä oli ohi, ja minä pääsin selville vesille, otin yhteyttä velkaneuvojaan. Siellä yhteistuumin torppasimme ajatuksen velkasaneerauksesta, velkani oli kuitenkin maksettavissa, minulla vakituinen työ ja tahtoa päästä veloista vex. Soitin Kuopiossa voudille, hän hyväksyi sopparin. Pitkin hampain. Muutenkin Kuopion viraston ulosottomies oli aika tyly, tunsin oloni aika tyhmäksi ja alasajetuksi hänen kanssa keskustellessaan.
No, minä tyttö maksoin , kolme vuotta siinä meni, mutta maksettu on joka lantti. Joensuun ulosottomies oli symppis vesseli, auttoi ja neuvoi. Ja nyt kun pyysin kuitteja, oli tyytyväinen, kun oli velkani maksanut, ja onnitteli saavutuksesta. Annoin hänelle positiivista palautetta. Kerroin että mukavaa kun olet noin ystävällinen ja sain hyviä neuvoja ja pystyi neuvottelemaan asiallisesti summista yms. Kaveri oli mielissään. Ajattelin, että tuo ammattikunta taitaa harvemmin saada kehuja työstään.
No, nyt otan kupposen teetä, nautin erään virstanpylvään ohituksesta. Mukava olla, kun palkasta ei enää katoa 350 euroa taivaan tuuliin. Sanottakoon sen verran, että pikavippejä en ole ottanut koskaan, enkä ota.
Tarinan opetus, ota velat aina molempien nimissä, jos pitää velkaa ottaa yhteisiin meininkeihin. Sillon eron sattuessa on molempien pakko olla velanmaksajia. Toivottavasti joku ottaa tämän tarinan opikseen. Ei mennyt hukkaan minun virheet silloin.
keskiviikko 4. syyskuuta 2013
MINÄ ITSE
Eli tällainen tehtävä tuli AMK suomen kieli opintojakson tehtäväksi.
Olen reilu neljäkymppinen jo valmis sairaanhoitaja. Valmistuin 17 vuotta sitten lasten sairaanhoitajaksi Rovaniemeltä, opistotasolta. Koska nykyinen AMK-järjestelmä on joustamaton, joudun lukemaan noin 60 opintopistettä, että saisin tuon AMK-tutkinnon ja sitä myötä tulevaisuuteeni mahdollisuuksia opiskella lisää. Istuin muutamilla luennoilla, ja mietin oikeasti miksi minä kuuntelen tätä. Kertaalleen kuultua. Kertaalleen tehtyä, vieläpä monesti käytännön muokkaamana. Kuitenkin 15 vuotta on tätä työtä tullut veivattua, osastojen käytäviä vaellettua ja pikkuisia ihmisiä yövuoroissa silitettyä.
Onhan se opettavaista, kun tajuaa miten huonolla mallilla Suomen opetuslaitos on, jos tällä tasolla pitää opettajan varmistaa, että osataan hyvää suomen kieltä. Osa opiskelijoistahan on peruskoulupohjalta, muun ammatillisen laitoksen kautta tullutta porukkaa, joten ymmärrän huolen. Lukiossahan muokataan akateemiselle polulle suuntaavia opiskelijoita. Mielestäni on väärin, niin opettajia ja meitä lukiopohjaisia kohtaan, että joutuu tankkaamaan ihan perusasioita, kun voisi aloittaa heti ytimestä.
Resurssit ei varmaan riitä siihen, että olisi suomen kielen tasokoe, ja sen pohjalta voisi jakaa ryhmät.
Ai niin, se minä itse, harhapoluilta asiaan.
Minä asustan pienessä keltaisessa vanhassa talossa, minulla on pari koiraa, suloiset tytöt, 22 vuotta ja 13 vuotta. Erosin lasten isästä neljä vuotta sitten.
Nykyisen avohoitomieheni kaksi lasta käyvät yleensä loma-aikoina, he asuvat äitinsä kanssa toisella puolella Suomea. Surullista, toivoisimme kovasti, että saisimme osallistua enemmän heidän elämäänsä.
Harrastan liikuntaa, kuntosalilla tulee käytyä ja juostua. Valokuvaaminen on rakas harrastukseni. Kuvaan eniten rokkikeikkoja ja luontoa. Koirien kanssa meuhkaaminen vie myös hyvän osan vuorokaudesta. Hauskoja höpsöjä otuksia ne ovat, niiden seuraaminen voittaa kyllä television katsomisen. Luen ja kirjoitan sitten muina vapaina hetkinä. Ja otan höpösiä, koska nukkuminen on mukavaa.
Opiskeluista sen verran, opinnäytetyöni aihe on keksitty, saisinpa pian siihen ohjaajan ja muut kuviot kohdalleen, niin pääsisin nakuttamaan teoriaa, ottamaan haastatteltavat kynsiini ja suorittamaan tämän AMK-tutkinnon pois jaloista kuleksimasta. Enemmän olen siis käytännön ihminen, kuin luentosalin prinsessa.
Sari Juntunen
Olen reilu neljäkymppinen jo valmis sairaanhoitaja. Valmistuin 17 vuotta sitten lasten sairaanhoitajaksi Rovaniemeltä, opistotasolta. Koska nykyinen AMK-järjestelmä on joustamaton, joudun lukemaan noin 60 opintopistettä, että saisin tuon AMK-tutkinnon ja sitä myötä tulevaisuuteeni mahdollisuuksia opiskella lisää. Istuin muutamilla luennoilla, ja mietin oikeasti miksi minä kuuntelen tätä. Kertaalleen kuultua. Kertaalleen tehtyä, vieläpä monesti käytännön muokkaamana. Kuitenkin 15 vuotta on tätä työtä tullut veivattua, osastojen käytäviä vaellettua ja pikkuisia ihmisiä yövuoroissa silitettyä.
Onhan se opettavaista, kun tajuaa miten huonolla mallilla Suomen opetuslaitos on, jos tällä tasolla pitää opettajan varmistaa, että osataan hyvää suomen kieltä. Osa opiskelijoistahan on peruskoulupohjalta, muun ammatillisen laitoksen kautta tullutta porukkaa, joten ymmärrän huolen. Lukiossahan muokataan akateemiselle polulle suuntaavia opiskelijoita. Mielestäni on väärin, niin opettajia ja meitä lukiopohjaisia kohtaan, että joutuu tankkaamaan ihan perusasioita, kun voisi aloittaa heti ytimestä.
Resurssit ei varmaan riitä siihen, että olisi suomen kielen tasokoe, ja sen pohjalta voisi jakaa ryhmät.
Ai niin, se minä itse, harhapoluilta asiaan.
Minä asustan pienessä keltaisessa vanhassa talossa, minulla on pari koiraa, suloiset tytöt, 22 vuotta ja 13 vuotta. Erosin lasten isästä neljä vuotta sitten.
Nykyisen avohoitomieheni kaksi lasta käyvät yleensä loma-aikoina, he asuvat äitinsä kanssa toisella puolella Suomea. Surullista, toivoisimme kovasti, että saisimme osallistua enemmän heidän elämäänsä.
Harrastan liikuntaa, kuntosalilla tulee käytyä ja juostua. Valokuvaaminen on rakas harrastukseni. Kuvaan eniten rokkikeikkoja ja luontoa. Koirien kanssa meuhkaaminen vie myös hyvän osan vuorokaudesta. Hauskoja höpsöjä otuksia ne ovat, niiden seuraaminen voittaa kyllä television katsomisen. Luen ja kirjoitan sitten muina vapaina hetkinä. Ja otan höpösiä, koska nukkuminen on mukavaa.
Opiskeluista sen verran, opinnäytetyöni aihe on keksitty, saisinpa pian siihen ohjaajan ja muut kuviot kohdalleen, niin pääsisin nakuttamaan teoriaa, ottamaan haastatteltavat kynsiini ja suorittamaan tämän AMK-tutkinnon pois jaloista kuleksimasta. Enemmän olen siis käytännön ihminen, kuin luentosalin prinsessa.
Sari Juntunen
tiistai 27. elokuuta 2013
PURKAUTUMISTA JA POLIITTISTA HUTTUA
Hieman turhautuneena elämääni nakutan tätä tekstiä. Jalkaani tuli nivelsidevamma, ja nyt olen juoksukiellossa syyskuun loppuun asti. Nyt kun muu terveys alkaisi olla kondiksessa, niin tämä!
Juoksut pannassa, pyöräily ja kaikki saliliikkeet, joissa paino kohdistuu nilkkoihin. Kroppaa treenaan sovelletusti salilla. Pää meinaa levitä, kun ei pääse juoksulle, on tottunut purkamaan pään sisäisiä asioita fyysiseen toimintaan, ja nyt alkaa pikkuasiatkin ottamaan päähän. Mutta seuraava haaste on kasvamassa, siitä kerron ehkä toisella kertaa lisää.
AMK-koulutus alkaa 2.9. Sekin on idioottia, että minä en kelpaa mihinkään ilman tuota kirjainyhdistelmää. Mutta vanhana kehäkettuna klaaraan tuon läpi. Uskokaa pois, teen pahan alta pois, tyylillä! Ja sitten mennään kohti seuraavaa haastetta opintojen suhteen.
Sitten työasioihin:
PKSSKn politiikka sijaisten sitouttamiseen on hiukan kummallista. On merkillistä että Pohjois-Karjalan sairaanhoitopiirillä ei ole töitä sijaisille, tulee olo, että sijaisista ei välitetä. KYSissä ollessani, määräyskirjan ollessa katkolla, etsittiin duunia hyvälle hoitajalle, ei määräyskirjan katkoja, ylihoitaja oli langan päässä ja helposti lähestyttävä. PKSSKn johtajuus on vanhanaikaista ja kaavoihin jumittunutta. Tuollaisesta käytöksestä tulee ihmislapselle olo, että hoitajat on numeroita, ja heistä ei välitetä. Kaiken tämän kirjoitan omalla nimellä ja naamalla, selän takana puhutaan jo niin paljon, mutta kukaan ei uskalla suutaan avata, työnsä menettämisen pelosta. Minulla ei ole vakipaikkaa/sijaisuutta mitä menettää.
Hiukan siis päähän ottaa tuo, että minun resursseja työhön kyseiseen laitokseen ei arvosteta, hakenut olen töitä, mutta en kelpaa. Miksi? Persettä en ole tottunut nuolemaan, enkä aio sitä opetella. Haluaisin niin tehdä työtäni, käydä koulutuksissa, ja kaikessa muusssa työhön liittyvissä toiminnoissa. Kuitenkin olen aktiivisesti kouluttautunut alallani. Hiukan alkaa tehdä mieli tekemään muita hommia. Mutta sinnitän hetken. Ihan pienen hetken. Kunnes tulee se piste, etten enää jaksa tätä keikkaelämää.
Viikonloppuna kävin tyttökaverin kanssa Kolilla vaeltamassa. Suosittelen. Maisemat on kohdillaan, polut hyviä ja haastavia. Ryynäsen kahvilan saunan löylyt suurenmoiset. Luultavasti menen toistekkin, Herajärven kierros kuulostaa muikealle kokemukselle. Ehkä ensi kesänä, Irmat tempaisee?
Ulkona upea elokuun päivä, lähden hetkeksi aurinkoon, mietin hiukan tulevaisuutta. Mitä se tuo tulleessaan? Joku muutoksen kaipuu on ilmassa. Mitä se sitten onkaan?
Juoksut pannassa, pyöräily ja kaikki saliliikkeet, joissa paino kohdistuu nilkkoihin. Kroppaa treenaan sovelletusti salilla. Pää meinaa levitä, kun ei pääse juoksulle, on tottunut purkamaan pään sisäisiä asioita fyysiseen toimintaan, ja nyt alkaa pikkuasiatkin ottamaan päähän. Mutta seuraava haaste on kasvamassa, siitä kerron ehkä toisella kertaa lisää.
AMK-koulutus alkaa 2.9. Sekin on idioottia, että minä en kelpaa mihinkään ilman tuota kirjainyhdistelmää. Mutta vanhana kehäkettuna klaaraan tuon läpi. Uskokaa pois, teen pahan alta pois, tyylillä! Ja sitten mennään kohti seuraavaa haastetta opintojen suhteen.
Sitten työasioihin:
PKSSKn politiikka sijaisten sitouttamiseen on hiukan kummallista. On merkillistä että Pohjois-Karjalan sairaanhoitopiirillä ei ole töitä sijaisille, tulee olo, että sijaisista ei välitetä. KYSissä ollessani, määräyskirjan ollessa katkolla, etsittiin duunia hyvälle hoitajalle, ei määräyskirjan katkoja, ylihoitaja oli langan päässä ja helposti lähestyttävä. PKSSKn johtajuus on vanhanaikaista ja kaavoihin jumittunutta. Tuollaisesta käytöksestä tulee ihmislapselle olo, että hoitajat on numeroita, ja heistä ei välitetä. Kaiken tämän kirjoitan omalla nimellä ja naamalla, selän takana puhutaan jo niin paljon, mutta kukaan ei uskalla suutaan avata, työnsä menettämisen pelosta. Minulla ei ole vakipaikkaa/sijaisuutta mitä menettää.
Hiukan siis päähän ottaa tuo, että minun resursseja työhön kyseiseen laitokseen ei arvosteta, hakenut olen töitä, mutta en kelpaa. Miksi? Persettä en ole tottunut nuolemaan, enkä aio sitä opetella. Haluaisin niin tehdä työtäni, käydä koulutuksissa, ja kaikessa muusssa työhön liittyvissä toiminnoissa. Kuitenkin olen aktiivisesti kouluttautunut alallani. Hiukan alkaa tehdä mieli tekemään muita hommia. Mutta sinnitän hetken. Ihan pienen hetken. Kunnes tulee se piste, etten enää jaksa tätä keikkaelämää.
Viikonloppuna kävin tyttökaverin kanssa Kolilla vaeltamassa. Suosittelen. Maisemat on kohdillaan, polut hyviä ja haastavia. Ryynäsen kahvilan saunan löylyt suurenmoiset. Luultavasti menen toistekkin, Herajärven kierros kuulostaa muikealle kokemukselle. Ehkä ensi kesänä, Irmat tempaisee?
Ulkona upea elokuun päivä, lähden hetkeksi aurinkoon, mietin hiukan tulevaisuutta. Mitä se tuo tulleessaan? Joku muutoksen kaipuu on ilmassa. Mitä se sitten onkaan?
tiistai 6. elokuuta 2013
ÄRSYTYS IRVISTYS
Minä en ymmärrä CHEEKin suosiota keski-ikäisten naisten keskuudessa. Suosio repesi Vain Elämää sarjan myötä.
Onhan se varmaan nätti poika, mamman unelmavävy. Siisti, tuoksuu hyvälle, ja niin edespäin. En tajua silti. Onko tässä joku puuma-aspekti, jota en tajua. Musiikkihan tuolla siloposkella on scheissee. Suomihiphoppia. Joka sinällään on saatanasta.
Vain elämää sarjassa hän rippasi toisten hyviä biisejä ja öhki siihen väliin jotain. Öööh ööhhööh---- puhelinlangat laulaa.
Sitten nämä maatuskat intopiukkana linkittävät kuviaan facebookin seinälle ja ovat niin tyytyväisiä kun pääsevät keikalle.
En ymmärrä. En vaikka kuinka yritän. Mikä siinä viehättää. Se voisi olla teidän poika. Leuhka sellainen. Mitäänsanomattomin niistä artisteista, jotka sarjassa esiintyivät.
No, nyt on ärsytys purettu, voin jatkaa taas elämääni. Huvittuneena katson näitä mammoja puleerattuina Cheekin keikkakuvissa. Ai niin, kuriositeettinä mainitsen, nämä mammat kuolasi vielä pari vuotta sitten Lauri Tähkän perään....
Onhan se varmaan nätti poika, mamman unelmavävy. Siisti, tuoksuu hyvälle, ja niin edespäin. En tajua silti. Onko tässä joku puuma-aspekti, jota en tajua. Musiikkihan tuolla siloposkella on scheissee. Suomihiphoppia. Joka sinällään on saatanasta.
Vain elämää sarjassa hän rippasi toisten hyviä biisejä ja öhki siihen väliin jotain. Öööh ööhhööh---- puhelinlangat laulaa.
Sitten nämä maatuskat intopiukkana linkittävät kuviaan facebookin seinälle ja ovat niin tyytyväisiä kun pääsevät keikalle.
En ymmärrä. En vaikka kuinka yritän. Mikä siinä viehättää. Se voisi olla teidän poika. Leuhka sellainen. Mitäänsanomattomin niistä artisteista, jotka sarjassa esiintyivät.
No, nyt on ärsytys purettu, voin jatkaa taas elämääni. Huvittuneena katson näitä mammoja puleerattuina Cheekin keikkakuvissa. Ai niin, kuriositeettinä mainitsen, nämä mammat kuolasi vielä pari vuotta sitten Lauri Tähkän perään....
tiistai 23. heinäkuuta 2013
SUOMALAINEN KATEUS
Facebookkini inboxiin ilmaantui viestejä (pitemmällä ajanjaksolla siis), että pusukuvat ärsyttää, liikuntapäivitykset ja ruokavalio ja fitness tsemppikuvat vituttaa, ja koirajutut myös.
Suomalainen kateus, se vie onnenkin pesästä, miksi on vaikea sulattaa, että joku rakastaa, sillä on kivaa päivästä toiseen. Jaksaa urheilla, ja tykkää pitää huolta kropastaan ja vielä kehtaa sitä esitellä.
Voi ristus. Minkä minä sille voin, että joku on tekosyillä kyllästetty,ettei pääse lenkille, salille ja ei välitä mitä paskaa ruokaa sisäänsä upottaa. Minä välitän, ja yritän esimerkilläni tsempata muitakin elämänsä parantamiseen. Minun silmiini koskee katsoa kaduilla kulkevat plösöt, ryhdittömät ihmiset. Nuoret ihmiset, joilla elämä edessä. Voivat olla hoikkia, mutta, koska liikkumista ei tapahdu, vatsa pullottaa löysänä, pakarat littanat, koska penkistä nousee vaan oma perse. Ja kädessä raffinoitua viljaa ja sokeria. No, onneksi minun ei tarvitse pelätä mieheni karkaavan vieraisiin naisiin, koska minä en ole plösö, huonoihoinen ja huonokuntoinen. Olen paremassa kuosissa kuin moni minua nuorempi, saatikka omanikäiseni. Miehenikin tykkää minusta kiintenä ja seksikkäänä, ilman selluliittejä, ilman roikkuvia tissejä, hyväkuntoisena, itseeni tyytyväisenä ja iloisena.
Entäs jos toinen on onnellinen ja haluaa sen näyttää? Muualla maailmassa voi kulkea käsi kädessä, suudella julkisesti ja näyttää rakkautensa. Ei Suomessa. Pitää piilottaa ja olla kuin ei oltaisi. No, Suomi on järkiliittojen luvattu maa. Minkäs minä voin että teidän parisuhteessannne on jotain vialla. Minulla ei ole. Minä olen onnellinen, minulla on ihana mies, jota rakastan. Ja en häpeä rakkauttani, onneani ja haluan näyttää kuinka leijun maanpinnan yläpuolella. Pidä sinä järkiliittosi, mitäänsanomaton seksielämäsi ja hajuton ja mauton elämäsi. Minä nautin omastani. Ehkä tämän takia minua ahdistaa suomalainen mentaliteetti niin syvästi, että olen valmis katoamaan Suomen rajojen ulkopuolelle heti kun vain se on mahdollista.
Ja koirat ja heistä kertominen. Jos kuule omistat kolme koiraa, niin arki kulkee myös noitten höpöjen hännänheiluttajien kanssa. Ne piristävät päivää, siinä missä niiden töllöntyöt raivostuttavat. Osa minun elämääni. Otuksia joita rakastan. Ja jotka rakastavat minua.
Lisäksi eräs ihminen tosin oli herneen ottanut nokkaan, kun moitin Päivi Räsäsen tuumailuja. Se on ihmisenä idiootti. Jos arvostat hänen mielipidettään, niin olet itsekkin idiootti. En kommentoi tätä enempää.
Lopuksi eräs päivitykseni, joka kertoo mistä en pidä:
Minua ottaa yksi päivitystyyppi yli kaiken päähän. Siis nämä akankekkulat joitten ukko on työmatkalla/huvimatkalla tai muuten pois kotoa. Sitten ne valittaa "voi ei kun tässä YKSINHUOLTAJANA olen X aikaa" Perkele te mitään yksinhuoltajia ole. Teillon ukko. Sille voi soittaa hyvät yöt ja kertoa kuulumiset. Loukkaa tuo tyhjänvininä OIKEITA yksinhuoltajia. Kuten minun äitini, joka isäni KUOLTUA oli OIKEA yksinhuoltaja. Ei ollut miestä olemassakkaan. Olkaa valittamatta ja miettikää elämän totuuksia. Entäs sitten se valitus, kun lastenne isä kuolisi? Ette muuten pärjäisi varmaan sekuntiakaan. Jos ette nytten edes yhtä viikkoa vaikka se mies onkin olemassa!
Mutta, nyt olen ihan hiljaa, yhtään iloista päivitystä en tule hetkeen sinne pistämään. Olkoon tyytyväisiä. Saakoon tunkkinsa ja nauttia mökötyksestä. Tunnetusti olen pitkävihainen.
Kirjoittelen tuntojani vain tänne. Ketä kiinnostaa...
Pitäkää kivaa talitintit.
Suomalainen kateus, se vie onnenkin pesästä, miksi on vaikea sulattaa, että joku rakastaa, sillä on kivaa päivästä toiseen. Jaksaa urheilla, ja tykkää pitää huolta kropastaan ja vielä kehtaa sitä esitellä.
Voi ristus. Minkä minä sille voin, että joku on tekosyillä kyllästetty,ettei pääse lenkille, salille ja ei välitä mitä paskaa ruokaa sisäänsä upottaa. Minä välitän, ja yritän esimerkilläni tsempata muitakin elämänsä parantamiseen. Minun silmiini koskee katsoa kaduilla kulkevat plösöt, ryhdittömät ihmiset. Nuoret ihmiset, joilla elämä edessä. Voivat olla hoikkia, mutta, koska liikkumista ei tapahdu, vatsa pullottaa löysänä, pakarat littanat, koska penkistä nousee vaan oma perse. Ja kädessä raffinoitua viljaa ja sokeria. No, onneksi minun ei tarvitse pelätä mieheni karkaavan vieraisiin naisiin, koska minä en ole plösö, huonoihoinen ja huonokuntoinen. Olen paremassa kuosissa kuin moni minua nuorempi, saatikka omanikäiseni. Miehenikin tykkää minusta kiintenä ja seksikkäänä, ilman selluliittejä, ilman roikkuvia tissejä, hyväkuntoisena, itseeni tyytyväisenä ja iloisena.
Entäs jos toinen on onnellinen ja haluaa sen näyttää? Muualla maailmassa voi kulkea käsi kädessä, suudella julkisesti ja näyttää rakkautensa. Ei Suomessa. Pitää piilottaa ja olla kuin ei oltaisi. No, Suomi on järkiliittojen luvattu maa. Minkäs minä voin että teidän parisuhteessannne on jotain vialla. Minulla ei ole. Minä olen onnellinen, minulla on ihana mies, jota rakastan. Ja en häpeä rakkauttani, onneani ja haluan näyttää kuinka leijun maanpinnan yläpuolella. Pidä sinä järkiliittosi, mitäänsanomaton seksielämäsi ja hajuton ja mauton elämäsi. Minä nautin omastani. Ehkä tämän takia minua ahdistaa suomalainen mentaliteetti niin syvästi, että olen valmis katoamaan Suomen rajojen ulkopuolelle heti kun vain se on mahdollista.
Ja koirat ja heistä kertominen. Jos kuule omistat kolme koiraa, niin arki kulkee myös noitten höpöjen hännänheiluttajien kanssa. Ne piristävät päivää, siinä missä niiden töllöntyöt raivostuttavat. Osa minun elämääni. Otuksia joita rakastan. Ja jotka rakastavat minua.
Lisäksi eräs ihminen tosin oli herneen ottanut nokkaan, kun moitin Päivi Räsäsen tuumailuja. Se on ihmisenä idiootti. Jos arvostat hänen mielipidettään, niin olet itsekkin idiootti. En kommentoi tätä enempää.
Lopuksi eräs päivitykseni, joka kertoo mistä en pidä:
Minua ottaa yksi päivitystyyppi yli kaiken päähän. Siis nämä akankekkulat joitten ukko on työmatkalla/huvimatkalla tai muuten pois kotoa. Sitten ne valittaa "voi ei kun tässä YKSINHUOLTAJANA olen X aikaa" Perkele te mitään yksinhuoltajia ole. Teillon ukko. Sille voi soittaa hyvät yöt ja kertoa kuulumiset. Loukkaa tuo tyhjänvininä OIKEITA yksinhuoltajia. Kuten minun äitini, joka isäni KUOLTUA oli OIKEA yksinhuoltaja. Ei ollut miestä olemassakkaan. Olkaa valittamatta ja miettikää elämän totuuksia. Entäs sitten se valitus, kun lastenne isä kuolisi? Ette muuten pärjäisi varmaan sekuntiakaan. Jos ette nytten edes yhtä viikkoa vaikka se mies onkin olemassa!
Mutta, nyt olen ihan hiljaa, yhtään iloista päivitystä en tule hetkeen sinne pistämään. Olkoon tyytyväisiä. Saakoon tunkkinsa ja nauttia mökötyksestä. Tunnetusti olen pitkävihainen.
Kirjoittelen tuntojani vain tänne. Ketä kiinnostaa...
Pitäkää kivaa talitintit.
perjantai 19. heinäkuuta 2013
ILOSAARIROCK 2013 kuvia ja tunnelmia
Käytiin Ilosaarirokissa. Se on Suomen toiseksi vanhin festari. Mukavaa siinä on laajat ihanat nurmikot, joissa hengailla, rento fiilis ja hyvä musiikki. Tässä kuvia ja tunnelmia.
 |
| PERTTI KURIKAN NIMIPÄIVÄT |
PERTTI KURIKAN NIMIPÄIVÄT. Kovasikajutun katsottuani päätin tsekata kaverit livenä. Valloittavia punkkareita. Sanat tuli biiseihin sydämestä ja kaverit veti puoli tuntia yhtä kyytiä. Hyviä ovat soittamaankin. Ja se aitous ja välittömyys vei sydämen. Paljon parempia kuin moni hieno tilulililiii progebändi, esim. Ruotsista.
 |
| PERTTI KURIKAN NIMIPÄIVÄT |
 |
| ETERNAL TEARS OF SORROW Toinen bändi oli ETOS, mitä tuli odottettua Ilosaaren ekana päivänä. Se bändi keikkailee tosi harvoin ja on hyvä. Tykkäsi. Jälleen kerran. On se tuhtia tavaraa. Kaunista musiikkia. Kehumiseksi menee! |
 |
| ETOS |
 |
| Nightwishin Hietala liekeissä |
 |
| Nightwish |
Ei muuta sanottavaa.
 |
| Nightwishin Emppu. |
 |
| Wintersun |
 |
| WINTERSUN |
 |
| Michael Monroe kipusi ja kapusi |
 |
| Michael Monroe. Michael Monroe. Hanoi rocks fanina elämän kohokohtia on tämä keikka. Ei tuottanut pettymystä. Oli tiukkaa mättöä, hyvä fiilis, ja Mikestä uhkui positiivista energiaa ja se on aina hyvä juttu ihmisessä. Loistavaa. Naurattaa vieläkin. Mukavaa, kun joku on noin energinen. |
 |
| Mustasch Alunperin piti esiintyä Motorhead, mutta koska Lemmy on kipeä, niin Viikset korvasi. Kaikilla bändin jäsenilla oli Motorhead paidat päällään tämän takia. Keikka itsessää oli kunnon rautaista rokkenrollia. Ihan hyvä korvike. Paranehan Lemmy. Sinua odotetaan. |
PUSUKUVA
Sitten me muuten hengailtiin, pussailtiin, juotiin ja syötiin. Ja jalatkin oli kipeät. Mutta kiva rokki, ihana sää, ja niin edelleen.
 |
| Rokki-irvistys. |
keskiviikko 10. heinäkuuta 2013
RAKKAUTTA VAI JÄRKEÄ?
http://www.avatv.fi/rakkausjaseksi/artikkeli.shtml/suomalaiset-valitsevat-jarkiavioliiton-intohimon-sijaan/2011/08/1369660
Vetää hiljaiseksi. Yli 62 prosenttia suomalaisista haluaa elää ilman intohimoa, kaikenvievää rakkautta ja olla järkevästi yhdessä, elää tasapaksua elämää. Jos himot hyrräävät, tehdään se kumppanilta salassa.
Miksi tulinen rakkaus mieletään, että mies on joku renttu? Tulisen intohimon voi löytää tavallisestakin ihmisestä, kun vain kemiat toimii fyysisesti. Uskon rakkauteen, uskon että se voi kokea kuka tahansa, kun vain pitää silmänsä auki, on avoin ja ei ole ennakkoluuloinen.
Toisinaan tuntuu, että joku kumppani otetaan vain siksi, kun ei ole saatavilla sitä täydellistä sielunkumppania. Riittää kun on joku. Vaikka se joku ei pidä samasta musiikista, tai samoista elokuvista, eikä hän saa sinua nauramaan joka päivä. Kun vaan ei uskalleta olla itsekseen, löytää omia vahvuuksia ja heikkouksia ja osata olla itsensä kanssa sujut. Kun rakastaa itseään, on valmis rakastamaan muita. Ehkä siksi moni päätyy rakkaudettomaan liittoon, kun rakkaus omaan itseesnä puuttuu ja näin on kyvytön rakastamaan toista ihmistä.
Itse tuossa tilanteessa olisi enemmin yksin. En halua ottaa huonoa vaihtoehtoa. Haluan se parhaan minulle.
Sen, jonka kanssa voin olla oma itseni, olla rehellinen, hänen kanssaan voin nauraa, upota syliin ja tehdä yhdessä arkisia asioita. Ei olisi ketään muita kuin hän.
Järkiliitossa kuivettuisin kasaan, toimeentulo olisi turvattu, arki menisi ja tulisi, mutta jotain syvempää jää uupumaan. Rakkaus. Se joka liimaa palikat yhteen. Ystävyys ei riitä tuohon kokoonpanoon. Silloin sortuu uskottomuuteen ja pettämisen kierteeseen.
"Jos villitykset iskee, ne hoidetaan muualla ja salassa, koti pidetään puhtaana kiinnekohtana."
Rakkausliitossa ei tarvitse pettää,koska se kaikki hyvä löytyy omasta rakkaasta. Miksi pettäisin ja rikkoisin kalliarvoista, tärkeintä aarretta, mikä minulla on? Rakkaus on aarre.
Avioliitto on minulle tärkeä, se on sopimus, joka tehdään loppuiäksi, (okei okei olen kerran eronnut....) siihen panostetaan molemminpuolisesti, sen eteen tehdään töitä ja ihan hepposin perustein ei erota. Hauskuus, huumori ja yhteen hiileen puhaltaminen on hyvän avioliiton perusta.
Vetää hiljaiseksi. Yli 62 prosenttia suomalaisista haluaa elää ilman intohimoa, kaikenvievää rakkautta ja olla järkevästi yhdessä, elää tasapaksua elämää. Jos himot hyrräävät, tehdään se kumppanilta salassa.
Miksi tulinen rakkaus mieletään, että mies on joku renttu? Tulisen intohimon voi löytää tavallisestakin ihmisestä, kun vain kemiat toimii fyysisesti. Uskon rakkauteen, uskon että se voi kokea kuka tahansa, kun vain pitää silmänsä auki, on avoin ja ei ole ennakkoluuloinen.
Toisinaan tuntuu, että joku kumppani otetaan vain siksi, kun ei ole saatavilla sitä täydellistä sielunkumppania. Riittää kun on joku. Vaikka se joku ei pidä samasta musiikista, tai samoista elokuvista, eikä hän saa sinua nauramaan joka päivä. Kun vaan ei uskalleta olla itsekseen, löytää omia vahvuuksia ja heikkouksia ja osata olla itsensä kanssa sujut. Kun rakastaa itseään, on valmis rakastamaan muita. Ehkä siksi moni päätyy rakkaudettomaan liittoon, kun rakkaus omaan itseesnä puuttuu ja näin on kyvytön rakastamaan toista ihmistä.
Itse tuossa tilanteessa olisi enemmin yksin. En halua ottaa huonoa vaihtoehtoa. Haluan se parhaan minulle.
Sen, jonka kanssa voin olla oma itseni, olla rehellinen, hänen kanssaan voin nauraa, upota syliin ja tehdä yhdessä arkisia asioita. Ei olisi ketään muita kuin hän.
Järkiliitossa kuivettuisin kasaan, toimeentulo olisi turvattu, arki menisi ja tulisi, mutta jotain syvempää jää uupumaan. Rakkaus. Se joka liimaa palikat yhteen. Ystävyys ei riitä tuohon kokoonpanoon. Silloin sortuu uskottomuuteen ja pettämisen kierteeseen.
"Jos villitykset iskee, ne hoidetaan muualla ja salassa, koti pidetään puhtaana kiinnekohtana."
Rakkausliitossa ei tarvitse pettää,koska se kaikki hyvä löytyy omasta rakkaasta. Miksi pettäisin ja rikkoisin kalliarvoista, tärkeintä aarretta, mikä minulla on? Rakkaus on aarre.
Avioliitto on minulle tärkeä, se on sopimus, joka tehdään loppuiäksi, (okei okei olen kerran eronnut....) siihen panostetaan molemminpuolisesti, sen eteen tehdään töitä ja ihan hepposin perustein ei erota. Hauskuus, huumori ja yhteen hiileen puhaltaminen on hyvän avioliiton perusta.
tiistai 25. kesäkuuta 2013
ELÄMÄNI BIISIT
Kuuntelen paljon musiikkia. Elämäni varrella on musiikilla ollut iso merkitys. Linkitän tähän postaukseen kappaleita, joilla on ollut tärkeä osa elämääni. Biisin mukana on tarina, miksi se on tässä.
STRATOVARIUS: Hunting High and Low.
Sinä kiirastorstaina 9.4.2009 noin viiden aikaan, lähdin silloisesta kodistani, mukanani kuopukseni ja matkalaukku tavaroitamme kohti tuntematonta. Ei paikkaa minne mennä. Mietin että teenkö oikein. Yht äkkiä puhelimeni alkaa soittaa tätä biisiä (ei ollut soittarina, vaan muistikortilla, ei ollut soitinkaan päällä, ja puhelimeni oli ns. läppäpuhelin että vahingossakaan se ei voinut käsilaukkuni taskussa.) Biisi alkoi soimaan keskeltä, näillä sanoilla:
Now I'm leaving my worries behind Feel the freedom of body
and mind I have started my journey.
Beethoven: Kuutamosonaatti
Beethoven on suuri suosikkini klassisessa musiikissa. Kuuro mies, joka sävelsi. Aikansa hevimuusikko. Joka kuuntelu kerralla Beethovenin teokset avautuvat uudestaan. Siinä hänen salaisuutensa.
Tämä biisi tulee soimaan hautajaisissani. Siksi tämä kappale on tässä.
Nämä ovat siis kappaleita, jotka kuuluvat elämääni. Niillä on paikka aina minun sydämessäni. Suosikkikappaleet tulevat ja menevät, mutta kappaleet, jotka herättävät tietyn muiston, fiiliksen tai ajatuksen, säilyvät. Musiikki on ikuista. Ihminen kuolevainen. Itse en voisi kuvitella elämää ilman musiikkia.
Oli aika, jolloin musiikki kiellettiin minulta. Olisi pitanyt kuunnella vain hänen musiikkiaan. Enää ei kukaan vie sitä minulta pois. Jos vie, se ihminen kadotkoon elämästäni.
STRATOVARIUS: Hunting High and Low.
Sinä kiirastorstaina 9.4.2009 noin viiden aikaan, lähdin silloisesta kodistani, mukanani kuopukseni ja matkalaukku tavaroitamme kohti tuntematonta. Ei paikkaa minne mennä. Mietin että teenkö oikein. Yht äkkiä puhelimeni alkaa soittaa tätä biisiä (ei ollut soittarina, vaan muistikortilla, ei ollut soitinkaan päällä, ja puhelimeni oli ns. läppäpuhelin että vahingossakaan se ei voinut käsilaukkuni taskussa.) Biisi alkoi soimaan keskeltä, näillä sanoilla:
Now I'm leaving my worries behind Feel the freedom of body
and mind I have started my journey.
Jotenkin aavemaista. Myönnän. Mutta jotenkin nuo sanat antoivat voimaa. Suuremoinen viisaus johdatti minua eteenpäin ja hakeuduin paikalliseen turvakotiin. Sillä tiellä olen. Levitin siipeni, tunsin vapauden ja aloitin matkan uuteen elämään. Siksi tämä biisi elää sielussani aina.
DIABLO: Black Swan.
Diablo on hyvää siivousmusiikkiakin, kova livebändi, ja ensimmäinen yhteinen bändi, jota kävimme mieheni kanssa katsomassa, noin kolmansilla treffeillä. Samalla hän tutustui ystäviini. Ikimuistoinen keikka.
Siksi Diablo, biisihän nyt olisi voinut olla mikä vaan, mutta otin kevyemmästä päästä.
METALLICA: Master of Puppets
Tästä biisistä alkoi metallistiurani. Kuulin sen yläasteikäisenä Rockradiosta ja se oli menoa. Tokihan vanhemmat sisarukseni olivat kuunnelleet raskasta rokkia. Ja veljeni soitti kitaraa. Että eipä minusta olisi voinutkaan tulla iskelmäprinsessaa. Eikä tule. Metallimusiikki on vain niin viehättävää. Sen useat tasot vaativat suurempaa älykyyttä kuuntelemiseen ja kappaleen avautumiseen, kuin kevyt pillipiiparirenkutus. Sävellykset ovat usein klassisen tasoa. (ja tämä on tutkittu juttu, siksi hymyilen vienosti, kun joku sanoo, ettei metallimusiikki avaudu hänelle ja se on typerää. )
Jimi Hendrix ja USAN kansallislaulu Woodstockissa.
Veljelleni omistettu. Hän, jos kuka on Hendrix fani. Toisaalta, tämä kepitys on kovinta, mitä kukaan ikinä on tehnyt livenä. Jos joskus pääsen aikakoneeseen, niin ehdottomasti käytän sen matkan Woodstockiin 1969 ja näen tämän livenä. Sitten voisi kuolla pois. Siksi tämä biisi. Kitara ja mies, ei siinä muuta tarvita.
TAPIO RAUTAVAARA: Metsäkukkia
Isäni lauloi tätä laulua ja opetti minut tanssimaan valssia. Seisoin hänen varpaillaan ja hän opetti siinä askeleet. Se on syy numero yksi. Toinen syy on se, että rakastan Rautavaaran tummaa rauhoittavaa ääntä. Tuolla äänellä olisi maailma valloitettu, jos Tapsa olisi ollut jenkki. Lisäksi Rautavaara on tumma komea mies. Ja hyvä tanssimaan, äiti kertoi. Tapsa oli äitiä aikoinaan Kittilässä tansseissa tanssittanut =)
Äisille ja isille tämä kappale. Äiti kertoo, että isäni on hänen elämänsä suurin rakkaus. Isänikin oli tumma pitkä ja komea mies. Paras mies ikinä. Kuten minulla oma mieheni juuri nyt.
TAROT: loves not made for my kind
Tätä tahkosin sinkkuaikanani. Perustelin itselleni että rakkaus ei ole minua varten. Minä en ole rakkauden arvoinen. Ja kuka minua rakastaisi? Huonon itsetuntoni peitin kuoren alle, ja esitin vahvempaa ja kovempaa kuin olinkaan. Kuitenkin halusin olla rakastettu ja rakastaa. Löytää oman muskettisoturini, joka huolehtisi minusta pahaa maailmaa vastaan. Kaikki ovat rakkauden arvoisia. Siksi tämä biisi.
Beethoven on suuri suosikkini klassisessa musiikissa. Kuuro mies, joka sävelsi. Aikansa hevimuusikko. Joka kuuntelu kerralla Beethovenin teokset avautuvat uudestaan. Siinä hänen salaisuutensa.
Tämä biisi tulee soimaan hautajaisissani. Siksi tämä kappale on tässä.
Nämä ovat siis kappaleita, jotka kuuluvat elämääni. Niillä on paikka aina minun sydämessäni. Suosikkikappaleet tulevat ja menevät, mutta kappaleet, jotka herättävät tietyn muiston, fiiliksen tai ajatuksen, säilyvät. Musiikki on ikuista. Ihminen kuolevainen. Itse en voisi kuvitella elämää ilman musiikkia.
Oli aika, jolloin musiikki kiellettiin minulta. Olisi pitanyt kuunnella vain hänen musiikkiaan. Enää ei kukaan vie sitä minulta pois. Jos vie, se ihminen kadotkoon elämästäni.
sunnuntai 16. kesäkuuta 2013
SAUNA OPEN AIR 2013
Käytiin sitten Kaunasin reissun jälkeen rokkaamassa. Oltiin varattu lipetit Sauna Open Airiin, kun siellä oli useampi hyvä esiintyjä.
Egokills aloitii pikkulauteilla lämppärinä. Ihan jees meininki pojilla.
Sitten Stratovarius aloitti ison lauteen löylynheiton. Paha paikka. Stratot on nähty aiemmin ja tutun varmalla tyylillähän Kotipelto ja pojat tuon homman hoiti. Kuitenkin, Tolkkia tuli kaivattua keikan aikana. Minun oma teemabiisini "Hunting High and low" kuitenkin sai edelleen kylmänväreet niskaan. Tarina, joka tuohon biisiin liittyy on niin meedio, että sen tietää tärkeimmät ihmiset. Jos joku haluaa tietää lisää siitä kertomuksesta, kysyköön henkilökohtaisesti.
Bloodred Hourglassin aikana söimme, mitä bändistä kuulimme sitten loppusetistä, niin ihan hyvää kamaa on. Toiminee klubilla paremmin.
Bodomin lapset oli hiukan pettymys, jotain uutta pitänee bändin saada aikaan, tai homma on puissa. Ei Laihon vittuilu ja tilulilukepitys jaksa enää montaa levyä kantaa. Fucking yeah on se.
Illan pettymys oli selkeästi OPETH, no, levyllä on hyviä biisejä joita vetää. Mitä tekee ukot? Soittavat teknisesti hyvin, laulu puhdasta ja niin edelleen. Mutta, missä on MOJO? Lavaenergia? Aaargh. jos rakastelevat kumppaniaan yhtä teknisesti, mutta yhtä munattomasti, niiin hohhhoijaa. Megapitkät, tantraseksibiisit eivät uponneet. Mutta en tuomitse, ennenkuin näen toisen keikan. Annan mahdollisuuden. Jos on yhtä munatonta, niin olkoon koko bändi.
Sitten illan pieni jännityskakkahetki, Nightwish. Anettehan lauloi pieleen, ääni ei riittänyt Nightwishin upeisiin vanhoihin biiseihin ja pikkasen ennakkoluuloisesti suhtauduin uuteen solistiin.
Siten alkoi tykitys. Ja toisen biisin (suuri suosikkini I wish I had an angel) alkoivat onnenkyyneleet valua kyynisen hevimuorin silmäkulmasta. Tämä on totta, minun ei tarvinnut myötähävetä laulajaa. Se osasi homman. Pienellä treenillä Floor vetää vanhatkin biisit vielä komeammin kuin Tarja. Sovitukset Anetelle tehdyista lauluista oli tykimmät, rokimmat ja menevämmät Floorin versiot. ABBAnightwish is so bye bye. Lisäksi muilla bändin jäsenillä oli kivaa ja hauskuus työssä näkyi lavalle asti. Ihanaa, minun rakastama bändi on niin takaisin ja liekeissä! Tahdon heti uudestaan keikalle!
Illalla grillattiin, jauhettiin hölmöjä juttuja tuttujen ja tuntemattomien kanssa leirintäalueen grillipaikalla....
Sunnuntai koitti, luojan kiitos, ei niin kuumana....
Stamina oli ihan oma itsensä. Ei yllättänyt.
Omnium Gatherium oli mainio. Sitä voi katsoa toistekkin.
Hardcore Superstaria odotti komeampi puoliskoni innolla ja hauska rokkimeininki oli ruotsin pojilla päällä. Hauskaa heillä oli lavalla, musiikki suoraviivaista rokkia ja kansa tykkäsi. Pari tanssiaskelta otti minunkin tossuni Ratinan kentällä.
Sabaton hoiti homman kotiin. Laulaja loikki aropupusti pitkin lavaa, kansa diggaili sotaheviä, ja bändi otti yleisönsä. Meet and Greetissä puolisoni sai nimmarit, ja minä annettua hauskan kuvan bändin Oulun keikalta.
Fanikuvassa kitaristi istuu kynä nokassa, mutta sepä siitä.
.jpg)
Illan pääti Volbeat, neljä biisiä jaksettiin, sitten mentiin takasin luksusmökkiimme. Tanskalainen musiikki ei jaksanu inspiroida enempää.
Härmälässä meillä oli siis 5 neliön mökki, joka oli kolmelta yöltä kalliimpi kuin 5 yötä Kaunasissa. Retrolattia ja karu sisustus. Se on rokkia se.
Kavereita tuli nähtyä ja hauskaa pidettyä. Lämmöllä muistamme myös kiikkustuolissa Petterikerhoa varustettuna Mikolla. Kiitos heille maanantaiaamun kahveista.
Lisäksi totean, että kuu Kiuruista kesään. Linnut ovat mukavia.
Egokills aloitii pikkulauteilla lämppärinä. Ihan jees meininki pojilla.
Sitten Stratovarius aloitti ison lauteen löylynheiton. Paha paikka. Stratot on nähty aiemmin ja tutun varmalla tyylillähän Kotipelto ja pojat tuon homman hoiti. Kuitenkin, Tolkkia tuli kaivattua keikan aikana. Minun oma teemabiisini "Hunting High and low" kuitenkin sai edelleen kylmänväreet niskaan. Tarina, joka tuohon biisiin liittyy on niin meedio, että sen tietää tärkeimmät ihmiset. Jos joku haluaa tietää lisää siitä kertomuksesta, kysyköön henkilökohtaisesti.
Bloodred Hourglassin aikana söimme, mitä bändistä kuulimme sitten loppusetistä, niin ihan hyvää kamaa on. Toiminee klubilla paremmin.
Bodomin lapset oli hiukan pettymys, jotain uutta pitänee bändin saada aikaan, tai homma on puissa. Ei Laihon vittuilu ja tilulilukepitys jaksa enää montaa levyä kantaa. Fucking yeah on se.
Illan pettymys oli selkeästi OPETH, no, levyllä on hyviä biisejä joita vetää. Mitä tekee ukot? Soittavat teknisesti hyvin, laulu puhdasta ja niin edelleen. Mutta, missä on MOJO? Lavaenergia? Aaargh. jos rakastelevat kumppaniaan yhtä teknisesti, mutta yhtä munattomasti, niiin hohhhoijaa. Megapitkät, tantraseksibiisit eivät uponneet. Mutta en tuomitse, ennenkuin näen toisen keikan. Annan mahdollisuuden. Jos on yhtä munatonta, niin olkoon koko bändi.
Sitten illan pieni jännityskakkahetki, Nightwish. Anettehan lauloi pieleen, ääni ei riittänyt Nightwishin upeisiin vanhoihin biiseihin ja pikkasen ennakkoluuloisesti suhtauduin uuteen solistiin.
Siten alkoi tykitys. Ja toisen biisin (suuri suosikkini I wish I had an angel) alkoivat onnenkyyneleet valua kyynisen hevimuorin silmäkulmasta. Tämä on totta, minun ei tarvinnut myötähävetä laulajaa. Se osasi homman. Pienellä treenillä Floor vetää vanhatkin biisit vielä komeammin kuin Tarja. Sovitukset Anetelle tehdyista lauluista oli tykimmät, rokimmat ja menevämmät Floorin versiot. ABBAnightwish is so bye bye. Lisäksi muilla bändin jäsenillä oli kivaa ja hauskuus työssä näkyi lavalle asti. Ihanaa, minun rakastama bändi on niin takaisin ja liekeissä! Tahdon heti uudestaan keikalle!
Illalla grillattiin, jauhettiin hölmöjä juttuja tuttujen ja tuntemattomien kanssa leirintäalueen grillipaikalla....
Sunnuntai koitti, luojan kiitos, ei niin kuumana....
Stamina oli ihan oma itsensä. Ei yllättänyt.
Omnium Gatherium oli mainio. Sitä voi katsoa toistekkin.
Hardcore Superstaria odotti komeampi puoliskoni innolla ja hauska rokkimeininki oli ruotsin pojilla päällä. Hauskaa heillä oli lavalla, musiikki suoraviivaista rokkia ja kansa tykkäsi. Pari tanssiaskelta otti minunkin tossuni Ratinan kentällä.
Sabaton hoiti homman kotiin. Laulaja loikki aropupusti pitkin lavaa, kansa diggaili sotaheviä, ja bändi otti yleisönsä. Meet and Greetissä puolisoni sai nimmarit, ja minä annettua hauskan kuvan bändin Oulun keikalta.
Fanikuvassa kitaristi istuu kynä nokassa, mutta sepä siitä.
.jpg)
Illan pääti Volbeat, neljä biisiä jaksettiin, sitten mentiin takasin luksusmökkiimme. Tanskalainen musiikki ei jaksanu inspiroida enempää.
Härmälässä meillä oli siis 5 neliön mökki, joka oli kolmelta yöltä kalliimpi kuin 5 yötä Kaunasissa. Retrolattia ja karu sisustus. Se on rokkia se.
Kavereita tuli nähtyä ja hauskaa pidettyä. Lämmöllä muistamme myös kiikkustuolissa Petterikerhoa varustettuna Mikolla. Kiitos heille maanantaiaamun kahveista.
Lisäksi totean, että kuu Kiuruista kesään. Linnut ovat mukavia.
lauantai 15. kesäkuuta 2013
KAUNAS, kaupunki Liettuassa
Meille tuli ex tempore keikka kohti Liettuaa. Ajatus lähti lapasesta kun huomasimme että Tampereelta lähtee lento Kaunasiin. (olimme menossa siis Sauna Open Airiin Tampereelle rokkaamaan) Eli siis Ryanairin siivin, kohti Baltian maata.Jipii!
Ryanairissa mitään moittimista, kertakuulutus, ihmiset koneeseen ja jos jäit baariin kännäämään ja missasit lennon niin...oivoi.
Kone oli etuajassa perillä ja vastassa oli Julius;Apartmentin vastaava. Ajettiin sitten pimeän Kaunasin läpi teinibemarilla, ja vastassa oli siisti ja nätti asunto. Jääkaapissa odotti kuohuviini ja Kalnapilsiä, paikallista olutta. Joka oli ihan hyvää. Asunnon oli rakennuttanut juutalainen mies noin 90 vuotta sitten. Ja hirsissä näkyi mm. lasten pituusmitat 1920-luvulta. Asunto oli saneerattu vanhaa kunnioittaen ja oli tosi ihana! Ja romanttinen. Sohvilla oli kiva ottaa höpöset kaupunkiseikkailujen lomassa.
MAJAPAIKKAMME KAUNASISSA
No, aamulla kun Komistus heräsi (vihdoin ja viimein, minä olin jo pomppinut innosta kello 7....) lähdimme tutustumaan kaupunkiin. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja fiilis oli mukavan muikea! Ohessa muutama kuva tuolta kävelyltä.
Ehdoton tutustumiskohde on Paholaisen Museo! Kaunasilainen taiteilja oli alkanut kerämään syntymäpäivälahjaksi saamansa pirun jälkeen lisää piruja, Ja kun annat pahalle pikkusormen, se vie koko käden, siinä määrin että noita hänen paholaisiaan oli iso huoneellinen! Lisäksi museossa oli ulkomaalaisten lahjoittamia paholaisia ja vaihtuva näyttely sielunvihollisesta. Ainoa paholaiselle omistettu museo maailmassa. Hauska ja rento paikka.
Kaunasin ruokapaikat olivat hyviä. Kiinalaisia ruokapaikkoja useita, niissä emme piipahtaneet. Kallis ravintolaruoka maksoi noin 25 euroa, ja siinä oli pääruoka, jälkiruoka ja ruokaolut. Halvalla lounas irtosi paikallisten suosimassa paikassa 10 eurolla. Siis kahdelle hengelle. Ja en ole muuten muualla syönyt niin hyvää kylmää borssikeittoa!
Negatiivisen leiman saa tässä kohden egyptiläinen ravintola Ramses II. Tarjoilija haahuli jossain muissa sfääreissä, lusikka puuttui alkukeitosta, ja toinen ei saanut ruokaansa ja kun kyseltiin perään, niin kappas, ribsit olivat loppuneet. (Olisi voinut asiasta kertoa....) Ruoka oli ihan jees, kebab oli hyvää, sitten kun toivuin järkytyksestä, etten saakkaan ribsejä.
Olut oli hyvää, matkakumppani ihastui Petrus-nimiseen olueen, joka oli tummaa olutta. Oluttuopponen maksoi noin euron puoli litraa. Paikalliset oluet olivat hyviä. Valitettavasti emme löytäneet pubia, jossa olisi myyty siankärsiä naposteltavaksi, vaikka jossain matkaoppaassa niin sanottiin.
Shamrock saa tässä kohti oman mainintansa, se sijaitsee pienemmän kävelykadun varressa. Hieno baari, hyvä meno! Lisäksi siellä tykättiin suomalaisista. Suuremman kävelykadun varrella (joka olikin 1620 metriä pitkä ja päättyi Mikael arkkienkelin kirkon eteen) oli paljon kauppoja ja ruokapaikkoja. Halvimmat kaupat löytyivät kävelykadulta syrjemmästä, ja olivat ns, kivijalkakauppoja, siellä teki löytöjä. Niin vaatteiden, kuin kenkien suhteen.
Ryanairissa mitään moittimista, kertakuulutus, ihmiset koneeseen ja jos jäit baariin kännäämään ja missasit lennon niin...oivoi.
Kone oli etuajassa perillä ja vastassa oli Julius;Apartmentin vastaava. Ajettiin sitten pimeän Kaunasin läpi teinibemarilla, ja vastassa oli siisti ja nätti asunto. Jääkaapissa odotti kuohuviini ja Kalnapilsiä, paikallista olutta. Joka oli ihan hyvää. Asunnon oli rakennuttanut juutalainen mies noin 90 vuotta sitten. Ja hirsissä näkyi mm. lasten pituusmitat 1920-luvulta. Asunto oli saneerattu vanhaa kunnioittaen ja oli tosi ihana! Ja romanttinen. Sohvilla oli kiva ottaa höpöset kaupunkiseikkailujen lomassa.
MAJAPAIKKAMME KAUNASISSA
No, aamulla kun Komistus heräsi (vihdoin ja viimein, minä olin jo pomppinut innosta kello 7....) lähdimme tutustumaan kaupunkiin. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja fiilis oli mukavan muikea! Ohessa muutama kuva tuolta kävelyltä.
 |
| Kaunasin vanhan kaupungin toriaukea. Siellä oli tämä hauska pyöräpatsas |
 |
| Väinämöinen, joka pitelee korviaan, kun Tivolin musiikki on niin kamalaa pumputusta! |
Ehdoton tutustumiskohde on Paholaisen Museo! Kaunasilainen taiteilja oli alkanut kerämään syntymäpäivälahjaksi saamansa pirun jälkeen lisää piruja, Ja kun annat pahalle pikkusormen, se vie koko käden, siinä määrin että noita hänen paholaisiaan oli iso huoneellinen! Lisäksi museossa oli ulkomaalaisten lahjoittamia paholaisia ja vaihtuva näyttely sielunvihollisesta. Ainoa paholaiselle omistettu museo maailmassa. Hauska ja rento paikka.
 |
| Naamareita paholaismuseossa. |
 |
| Kalervo Kummola, eikun.... |
 |
| Paholaisrakkautta |
Negatiivisen leiman saa tässä kohden egyptiläinen ravintola Ramses II. Tarjoilija haahuli jossain muissa sfääreissä, lusikka puuttui alkukeitosta, ja toinen ei saanut ruokaansa ja kun kyseltiin perään, niin kappas, ribsit olivat loppuneet. (Olisi voinut asiasta kertoa....) Ruoka oli ihan jees, kebab oli hyvää, sitten kun toivuin järkytyksestä, etten saakkaan ribsejä.
Olut oli hyvää, matkakumppani ihastui Petrus-nimiseen olueen, joka oli tummaa olutta. Oluttuopponen maksoi noin euron puoli litraa. Paikalliset oluet olivat hyviä. Valitettavasti emme löytäneet pubia, jossa olisi myyty siankärsiä naposteltavaksi, vaikka jossain matkaoppaassa niin sanottiin.
 |
| Lihavartaat katuravintolassa, takana puolison juustokuorrutteinen pihvi. |
 |
| Shamrockin iloinen tarjoilijaneitonen |
Akropolis oli järkyttävän kokoinen ostoskeskus. Mutta siellä oli ihania kenkäkauppoja ja kengät olikin halpoja ja niitä oli riittävästi. Ainut mikä ei riittänyt, oli matkalaukun koko, ja puolison kärsivällisyys. Tai no, kärsivällisyys kesti ja riitti ihan kiitettävästi, ei se kertaakaan sanonut rumasti, huokaili vaan ja katseli esimerkiksi missä olisi lähin vessa. Ihana mies on hän.
Lisäksi puolisoni löysi päheen Chuck Norris paidan kyseisestä ostoskeskuksesta. Ja Batman paidan. Kuopus sai toivomansa kiilakorkotennarit, ja ihan kaksin kappalein. Minä löysin tennarit ja sandaalit.
 |
| Medikaalimuseon kamoja |
Sairaanhoitajana minua kiinnosti torin laidalla oleva medikaalimuseo. Siellä oli vanhoja esineitä ja kerrottiin farmasian historiaa. Siellä meitä opasti ihana harmaapäinen setä ja kertoili tarinoita tavaroista ja näytti miten ne toimivat. Tosi antoisa pikkumuseo. Museot ovat Kaunasissa halpoja, ja yleensä aika informatiivisia paketteja! Ihana juttu tälläiselle historiahöppänälle.
 |
| Leikin linnanneitoa |
Kaunasin pieni linnake oli myös mukava tutustumiskohde. Se oli entisöity vuosien varrella ja siellä oli hauska kidutuskammio ja söpö pieni torni. Pikkuinen linna, voisin vaikka asua, ellei lämmityskulut olisi niin suuret. Aulassa katsottiin linnan historiasta kertova elokuva ja sitten siellä sai vaeltaa miten halusi. Merkillepantavaa Kaunasissa oli korkeat portaat, eli reisitreeniä tuli ihan siinä.
Yhtään kirkkoa en kerennyt kuvaamaan, mikä on sinällään hassua, koska pidän kirkoista. Katolilaiset kirkot ovat näyttäviä ja kauniita. Silmä ja sielu lepää niiden katveessa. Kaunasista löytyy myös synagoga ja moskeija. Mutta pääsääntöisesti Liettua on katolilainen maa. Kirkkoja oli joka kadunkulmassa, ja mietinkin, että riittääkö kaikkiin asiakkaita? Ja Kaunasissa on myös katolilainen pappisseminaari ja opetuskirkko.
Summa summarum: Kaunas on kiva kaupunki, jonne pyrähtää nopeasti ja halvalla, ja elää halvalla, eli sopii pienen budjetin irtiotoksi arjesta. Vanha kaupunki on kaunis ja ihanan vanhanaikainen. Paikalliset ihmiset mukavia. Englantia puhumalla pärjää, jonkin verran puhuin venäjää.
Hintataso edullinen, mutta merkkituotteet maksoivat saman kuin Suomessa. Ruoka oli hyvää ja olut myös. Viini oli tuontiviiniä, mutta vallan mainiota ne lasilliset jotka nautin. Kahviloita oli paljon. Samoin pubeja. Rento meininki, ja eurooppalainen fiilis. Lisäksi Kaunasissa oli mehu/pirtelöbaareja ja moni kävelikin sellainen juoma kourassa kadulla. Kyseiset tuotteet olivatkin tosi hyviä. Miksi Suomessa ei ole moisia baareja? Paljon terveellisimpiä kuin hampurilaiset tai limonaadi!
Yhtään kirkkoa en kerennyt kuvaamaan, mikä on sinällään hassua, koska pidän kirkoista. Katolilaiset kirkot ovat näyttäviä ja kauniita. Silmä ja sielu lepää niiden katveessa. Kaunasista löytyy myös synagoga ja moskeija. Mutta pääsääntöisesti Liettua on katolilainen maa. Kirkkoja oli joka kadunkulmassa, ja mietinkin, että riittääkö kaikkiin asiakkaita? Ja Kaunasissa on myös katolilainen pappisseminaari ja opetuskirkko.
Hintataso edullinen, mutta merkkituotteet maksoivat saman kuin Suomessa. Ruoka oli hyvää ja olut myös. Viini oli tuontiviiniä, mutta vallan mainiota ne lasilliset jotka nautin. Kahviloita oli paljon. Samoin pubeja. Rento meininki, ja eurooppalainen fiilis. Lisäksi Kaunasissa oli mehu/pirtelöbaareja ja moni kävelikin sellainen juoma kourassa kadulla. Kyseiset tuotteet olivatkin tosi hyviä. Miksi Suomessa ei ole moisia baareja? Paljon terveellisimpiä kuin hampurilaiset tai limonaadi!
Katukuvassa liettualaiset olivat pitkiä ihmisiä. Ylipainoisia ihmisiä oli harvassa ja naiset huolehtivat itsestään. Miehet olivat siististi pukeutuneita. Laitapuolen kulkijoita näkyi muutama, mutta eivät he häiriöksi olleet.
Tatuointeja ja pitkätukkaisia partamiehiä ei näkynyt. Edelleen ne mielletään mafia/rikollisjärjestöihin. Meitä ei yritetty siis ryöstää. Pankkiautomaatin kupeessa pyöri muutamaan otteeseen epämääräisiä miehiä, mutta meidät he väistivät. Miksiköhän?
Lisäksi säät suosivat meidän matkaa, aurinko paistoi, melkein koko ajan. Eräänä iltana oli kova vesisade ja ukonilma. Ja menomatkalla salamoi upea ukonilma viereisessä pilvessä. Sitä ihailimme lentokoneessa.
Meillä oli mukavan muikea reissu, käymme varmaan toisenkin kerran. Mieheni on ihan huippuparasta matkaseuraa, eikä meidän tarvitse ikinä kinastella mistään.
Tatuointeja ja pitkätukkaisia partamiehiä ei näkynyt. Edelleen ne mielletään mafia/rikollisjärjestöihin. Meitä ei yritetty siis ryöstää. Pankkiautomaatin kupeessa pyöri muutamaan otteeseen epämääräisiä miehiä, mutta meidät he väistivät. Miksiköhän?
Lisäksi säät suosivat meidän matkaa, aurinko paistoi, melkein koko ajan. Eräänä iltana oli kova vesisade ja ukonilma. Ja menomatkalla salamoi upea ukonilma viereisessä pilvessä. Sitä ihailimme lentokoneessa.
Meillä oli mukavan muikea reissu, käymme varmaan toisenkin kerran. Mieheni on ihan huippuparasta matkaseuraa, eikä meidän tarvitse ikinä kinastella mistään.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)