Näytetään tekstit, joissa on tunniste tasa-arvo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tasa-arvo. Näytä kaikki tekstit

torstai 3. lokakuuta 2013

ONNI ON ELÄÄ JA ANTAA TOISTEN ELÄÄ

Minusta on surullista että ihmiset kangistuvat tiettyyn ajattelumalliin, eikä voi edes kurkistaa kolikon kääntöpuolta. Joillekin tämä tapa katsoa elämää on muuttunut maniaksi.

Tietyllä tapaa ymmärtää näitä ihmisiä. Se on tapa purkaa ahdistuneisuutta, kontroilla elämää, joka voi olla jollain tapaa sekasorrossa. Itse pidin itseäni kasassa vaikeina vuosina avioliitoni aikana pitämällä pedanttia järjestystä kaapeissa. Mausteetkin olivat aakkosjärjestyksessä. Aivoni sekasorto pysyi ajatusten takana, kun keskityin mielestäni oleellisen. Ja kun pysähdyin ajattelemaan hetkeksi elämääni ja sitä miten turhaan asiaan kulutan aikaa, elämäni pyörähti isolla rattaalla eteenpäin ja koskaan en ole tuota hetkeä katunut.

Säälittävää onkin, ettei maanisesti ajattelevat mustavalkoihmiset näe kaikkia värejä. Oikean mielipiteen takana seisovilla uupuu kyky upota toisen ihmisen sielunmaailmaan, taito oppia toisen elämästä ja ehkä kyky nauttia elämän monimuotoisuudesta ja arvoista. Ennen kaikkea kunnioitus toisen elämäntapaa kohtaan.

Ehkä myös tiukasti omasta peitosta kiinni pitäminen, on pelko, että se kolikon toisen puolen maailma onkin jotain ihanaa, jota ei ansaitse, ja on parempi näännyttää itsensä arvoilla, jotka on itselleen aivopessyt, ja arvoilla jotka kokee oikeaksi ja haluaa sen toisille myydä ainoana oikeana elämänä. Tällä aivopesutekniikalla voi tuhota jotain hvyää ja olemassaolevaa, mutta silmälaput peittävät tuon ja pidät sitä tekoasi oikeutettuna, koska omat arvosi ovat ne tärkeimmät.

Mitä järkeä? Maailmassa on paljon sitä mitä et voi muuttaa, taistelu tuulimyllyjä vastaan on energiaa syövää,  Maailmaa voi ja pitää parantaa ruohonjuuritasolla, auttaa omat asiat selväksi ja sitten auttaa niitä, jotka ovat rakkaita ja tärkeitä, sitten voi jatkaa maailman pelastamista.

Maailmassa on paljon muutakin kuin uskonto, ruokavalio, urheilu, ulkomuoto ja sukupuolinen suuntaus, Pikkuhiljaa ei  jaksa olla suvaitsevainen ja antaa armon käydä oikeudesta. On vain pudotettava giljotiinin terä niskaan ja kohdattava realiteetit. Ei kaikki jaksa, ja jopa ne lähipiirisi toisinajattelijat kaikkoavat kauemmas, henkisesti ja jopa fyysisesti. Sitten olet tavoittanut tuloksen, ympärilläsi on vai ne jotka ajattelevat kuten sinä.

Onko elämä sitten mukavaa, jos kaikki ovat samanlaisia? Minusta ei ainakaan. Minusta on kiva, kun ympärillä häärää kaikenlaisia ihmisiä, miehiä, naisia, nuoria ja lapsia. Kaikilta voi oppia jotain ja he voivat oppia minulta. Se on elämän syvin tarkoitus. Ei jääräpäinen aivopesu.

tiistai 16. huhtikuuta 2013

NAISASIANAINEN

Asia mitä joskus mietin, on suomalaiset naiset. Miten ne jaksavat valittaa miehelleen kotitöitten jakamisesta. Lasten hoitamisesta.

Tasa-arvo ei ole minulle se töitten jakaminen, vaan se että minulla suomalaisena naisena on oikeus valita ammattini, aviopuolisoni tai olla menemättä naimisiin, seksuaalinen suuntautumiseni, tehdä lapsia, tai olla tekemättä, minun tyttölapseni saavat elää, oikeus käydä samaa koulua kuin pojat, oikeus valita elämäni. Se että kieltäytessäni treffeistä, päälleni ei heitetä myrkkyä. Se että minulla on samat oikeudet ja lait kuin miehellä. Se on tasa-arvo, jota haluan edustaa. En sitä että polta rintaliivini, ja olen kotona määräämässä listan kanssa tiskivuoroja ja kotitöitä.

Kaikilla maailman naisilla ei ole näitä oikeuksia. Blogiini laittamat kuvat herättänee ajatuksia, mikä on tässä elämässä tärkeää, ja mistä kannattaa suominaisen valittaa! Meillä oikeasti asiat hyvin. Rakastakaa ja tulkaa rakastetuksi. Älkää tuhlatko elämäänne joutavanpäiväiseen valitukseen, vaan iloitkaa ja tehkää asioita, joista olette haaveilleet!













sunnuntai 17. helmikuuta 2013

USKO ja ATEISMI, kuinka katson elämää

Koko aikuiselämäni olen ollut kuulumatta kirkkoon. Vastustan sitä instituutiona. Hyvin vanhanaikaisena sellaisena. Ja en hyväksy edelleenkään sen laitoksen ihmisten kohtelua. Ihmiset eivät ole sen firman portailla tasa-arvossa toistensa kanssa.

Aikoinaan kirkosta eroaminen tapahtui kirkkoherran puhuttelun kautta. Nykyisin voit erota kirkosta netissä. 
Vältyt veroilta, kuten useimpien syy taitaa olla nykypäivänä. Ei siinä ajatella uskontoa, suhdetta siihen ja olenko oikealla tiellä.

Historiallisestihan kristinusko perustuu juutalaisuuteen, Jeesushan sai kodissaan juutalaisen kasvatuksen.Juutalaisuuden perusoppeja on Vanha Testamentti ja Toora. Kristinuskon taasen Uusi Testamentti.

Jeesus itsessään oli suhteellisen tasa-arvoinen mies. Hän ei kyseenalaistanut naisen asemaa, (siis suhteessa, siihen mikä elämä oli 2000 vuotta sitten) lapsille kertoi tarinoitaan ja paransi sairaita ja jutteli huonompiosaisille. Siinä mielessä olen hämmentynyt, miksi kristinusko on kadonnut tuosta oppi-isästään niin kauas? Miksi pitää alistaa homot alemmas heteroja? Luulen hiljaa mielessäni, että Jeesus olisi siunannut homoparien liitot. Homojen kirkollisverot kyllä kelpaavat kirstuun. 
Toisaalta tämäkin dilemma vältyttäisiin, jos siviilivihkimys olisi ainoa laillinen avioliitto kahden ihmisen välillä. Kirkko sitten siunailkoon pariskuntia miten haluaa. Maksusta.  

Moni ihmettelee, että minähän joudun helvettiin, kun en usko Jumalaan. Hauskaa sinällään tämä ajatusmaailma, mikä on ihmisiin upotettu jo lapsesta lähtien. Enhän minä usko helvettiinkään. En usko Saatanaan. Haloo. Miten voin joutua paikkaan, johon en usko? Taivaan Isään en usko. En usko että tämä hyväntahtoinen papparainen haluaa minulle ja maailmalle kaikkea hyvää.

"Hauskaksi pelin tekee se, että vaikka olisit raiskannut lapsia, silponut ihmisiä, elänyt muutenkin kuin sika pellossa, kunhan vaan myöhemmin sellissä tulet tunnontuskiisi, ja pyydät Jumalalta nöyrästi anteeksi ja kadut Hänelle tekojasi, olet pelastettu, ja pääset iltapalalle taivaaseen... JOS VAIN USKOT!

Tätä minun oikeudentajuni ei sulata. Jos Jumala olisi oikeudentajuinen, Hän mädättäisi nämä ihmiset läpeensä. Herra vaan toivottaa avokätisesti mannan ja viinin pariin, kun katumuksen kyyneleet on valutettu. En halua siihen pöytään. Kiitos vaan Herrani, mutta olisiko pöytää tarjolla pilvinäköalalla ja sillä tavoin että muu sali ei näy?" 


Edelliset kappaleet olen kirjoittanut jo parisen vuotta sitten. Kärjistettynä näin se kristinuskossa menee.
Minä en antaisi ikinä anteeksi, jos joku tekisi noin pahoja tekoja minulle, taikka lapsilleni. Enkä halua uskoa, että Jumalakaan sitä tekisi, vaikka kuinka olisivat hartaita uskovaisia elämänsä loppuun asti.

Mutta onko ateisti paha ihminen, kun ei usko Jumalaan? Kyllähän tälläinen käsitys on vallalla.
Minä kunnioitan ihmisyyttä, pyrin olemaan ystävällinen ihmisille, autan tarvittaessa ja luultavasti kiroilenkin vähemmän  kuin kestoverto krisititty.  En kummemmin välitä ihmisen sukupuolisesta suunteutumisesta, elämänkatsomuksesta tai sukupuolesta. Kunhan hän on sydämeltään hyvä ja kaunis.

Luterilaisuudessa on kauneus pannassa, kirkot on riisuttuja kivitaloja. Nautin ulkomailla käydessä kauniisti koristelluista kirkoista, niiden loistosta ja upeista maalauksista. Miksi Martti Luther teki tämän kauneudesta nauttimisesta pahan asian? Onko uskominen Jumalaan oltava vaan rumaa, pelkistettyä ja kipeää? Eikö taiteen tekemisen lahja tule Herralta? Miksi siis siitä ei voisi nauttia? Onko se synnillistä humaltua kauniisti maalatusta alttaritaulusta. Olen ilmeisesti liian esteetikko luterilaisuuteen?

Uskonnostahan saa muhevat riidat väännettyä. Inhoan uskonnollisuutta, jolla tarkoitan pateettista suhtutumista uskontoon. Tuputtamista ja siihen että oma näkökulma on ainoa oikea. Uskonnon varjolla tapahtuva alistaminen on pahinta mitä voit toiselle ihmiselle tehdä. Abortin kieltäminen kaikissa olosuhteissa, naisen asema lapsentekokoneena, lapsen kasvatus periaateella, " joka vitsaa säästää, se lastaan vihaa".

Edelleen pysyn ateistina. Hetken verran jo uskoin Jumalan olemassa oloon, salaman iskettyä Vatikaanin kirkon kupoliin, paavin ilmoitettua erostaan. Se oli aikasta hyvä vitsi Herralta....