Tänään sain aikaan erään asian, jonka olisin voinut hoitaa jo vaikka toukokuussa. Nimittäin tilasin ulosottomieheltä kuitit ja ja toimittelin ne luottotietorekistereihin, että maksettu on. Maksuhäiriömerkinnäthän säilyvät edelleen, mutta pääasia on pieni täppä kohdassa MAKSETTU.
Ai miten jouduin ulosottomiehen asiakkaaksi? Asiaan liittyy avioero ja minun nimissäni olleet velat, joilla yhteistä hyvää oli hommattu. Ja ihminen, joka ei voi olla suoraselkäinen ja rehellinen ja suorittaa omaa osuuttaan.
Mutta, asia on siltä osin käsitelty, ja minä taakkani hyväksynyt. Jotkut ei vaan kasva aikuisen mittaan.
Kun erohässäkä oli ohi, ja minä pääsin selville vesille, otin yhteyttä velkaneuvojaan. Siellä yhteistuumin torppasimme ajatuksen velkasaneerauksesta, velkani oli kuitenkin maksettavissa, minulla vakituinen työ ja tahtoa päästä veloista vex. Soitin Kuopiossa voudille, hän hyväksyi sopparin. Pitkin hampain. Muutenkin Kuopion viraston ulosottomies oli aika tyly, tunsin oloni aika tyhmäksi ja alasajetuksi hänen kanssa keskustellessaan.
No, minä tyttö maksoin , kolme vuotta siinä meni, mutta maksettu on joka lantti. Joensuun ulosottomies oli symppis vesseli, auttoi ja neuvoi. Ja nyt kun pyysin kuitteja, oli tyytyväinen, kun oli velkani maksanut, ja onnitteli saavutuksesta. Annoin hänelle positiivista palautetta. Kerroin että mukavaa kun olet noin ystävällinen ja sain hyviä neuvoja ja pystyi neuvottelemaan asiallisesti summista yms. Kaveri oli mielissään. Ajattelin, että tuo ammattikunta taitaa harvemmin saada kehuja työstään.
No, nyt otan kupposen teetä, nautin erään virstanpylvään ohituksesta. Mukava olla, kun palkasta ei enää katoa 350 euroa taivaan tuuliin. Sanottakoon sen verran, että pikavippejä en ole ottanut koskaan, enkä ota.
Tarinan opetus, ota velat aina molempien nimissä, jos pitää velkaa ottaa yhteisiin meininkeihin. Sillon eron sattuessa on molempien pakko olla velanmaksajia. Toivottavasti joku ottaa tämän tarinan opikseen. Ei mennyt hukkaan minun virheet silloin.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste harmitus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste harmitus. Näytä kaikki tekstit
maanantai 9. syyskuuta 2013
sunnuntai 27. tammikuuta 2013
TÄYSIKUUHULLUUS
Ulvotuttaa?
No ei sentään. Olen vain kuuhullu, eli en nuku öisin täysikuun aikaan. Ja todellakin, ei sen kuun tarvitse killottaa taivaalta, kyllä sen tuntee pilviverhonkin läpi.
Yleensä menkatkin pyrähtää päälle, täysikuun aikaan, tai sen alle. Voitteko kuvitella kuinka draamakuningatar olen silloin? PMS ja kuuhulluus? Pienikin asia on ylitsepääsemätön vuori ja jos ei elämä mene kuten MINÄ haluan, niin se on kunnon kiukun, itkun taikka kuoleman paikka. Muutenkin kaikki tunteet ovat ihan ihossa kiinni. Syvissä vesissä uiminen on silloin harrastukseni. Haita väistellen ja pintaan pyrkien.
( Miespoloiseni, pitäisi antaa hänelle urhoollisuusmitali, kun kestää minua. )
Äitini potee myös kuuhulluutta, onhan se kiva tietää kuinka joku toinenkin siellä miettii sängynpohjalla elämää. Ja kun kerron omasta suhteestani kuuhun, moni tajuaakin että siksikö uni ei silmään viime yönä tullutkaan. Hassua, että ihmiset ei seuraa kuunkiertoa.
Työssäni yritän sovittaa yövuorot tähän täysikuun hetkeen, valvominen on silloin piece of cake, kuten lontooksi sanotaan. Ei nukuta ja työtehokin on kohtuullinen, vai voiko sitä yössä tehokkaaksi kutsua?
No, riipuu yöstä. Olen huomannut että yövuoroissa täysikuun aikaan, on levottomampaa, tosin minun on sitä helpompi ymmärtää kuuhulluna, kuin sellaisen johon kuunkierto ei vaikuta.
Toisaalta, tunnen kuunvalon kauniiksi, turvalliseksi ja kiihottavaksi. Seksuaaliviettinikin on voimakas täydenkuun villitessä. Nykyisessä suhteessa se on muutenkin voimakas, mutta tämä luonnon oma stimulantti iskee sen omiin sfääreihinsä. Kaikki aistit ja tuntemukset ovat todella herkässä. Seksi on huippua täysikuulla. Ja ukonilmalla salamoiden loisteessa. Ja ulkona lämpimänä kesäpäivänä. Ja pakkasella, lämpimässä peiton alla. . .
Kuitenkin täysikuu kauneudessaan lumoaa. Kuten nämä ihanat aurinkoiset päivä kevään hiipiessä luontoon. Luonto on ihmeellinen voimassaan ja kauneudessaan. Nauttikaa!
DROPBOX (Dropbox is a free service that lets you bring your photos, docs, and videos anywhere and share them easily. Never email yourself a file again!)
sunnuntai 20. tammikuuta 2013
KIUKKUINEN AKKA
Pari päivää on mennyt kiukutellessa. Syitä on moninaisia. Pari juttua ei mennyt kuten Strömsössä. Olin kovasti odottanut pääseväni huomenna Kuopioon. Mutta auto otti ja hajosi. Asun korvessa, jossa tarvitaan kahta autoa. Harmittaa tosi paljon, kun oli ajatellut tavata ystäviä ja purkaa pahaa mieltäni siellä nokatusten ja sitten käydä Matkuksen kauppakeskuksessa, morjenstamassa entistä duunipaikkaa KYSillä.
En minä sille mitään voi että nautin sosiaalisesta elämästä, haluan käydä ihmisten ilmoilla. Kovasti odotin perjantain keikkaakin, mutta kun mies ei halunnut unien jälkeen lähteä, niin en minä yksikään kehdannut vääntyä kylille. Ensi perjantaina olisi taas hyviä bändejä tarjolla,mutta seura uupuu. Taas kerran... Kuopiosta voisi tulla ystävä sinne, jos kyydin saa, mutta pahoin pelkään että töitten jälkeen ajelen kotiin nukkumaan Kerubin keikkalavan edustan sijaan. Ottaa päähän OIKEASTI, kun täällä ei ole rokki-ihmisiä ystäviksi. Vitun Hipit.
Sitten toinen asia, joka on syvästi henkilökohtainen. Olin päättänyt toteuttaa erään asian, mutta se ei mennyt putkeen. Keräsin asian eteenpäin viemiseksi rohkeutta muutaman päivän, ja menin pari askelta eteenpäin, mutta matka päättyi siihen ja petyin. Nyt harmittaa ne askeleitten otot ja että edes kuvittelin asian tapahtuvan. Nielen pettymystäni nyt kovasti. Pääsen kyllä yli, ei siinä. Mutta taidan maksaa kallista hintaa tästä jutusta.
Nyt leivon sitten ruisleipää. Uuni on kuumana ja limput kohoaa, ja reissumiehet. Leipominen kohottaa mieltä. Toivottavasti nuo edes onnistuu.
Jospa tämä tästä, Nokka kohti uusia pettymyksiä.
Meidän talon ilopillerikoiruus,Nelly.

Tunnisteet:
harmitus,
hipit,
häpeä,
itku,
katumus,
pettymys,
rokki,
ruisleivän teko.,
ruuanlaitto,
vitun hipit,
ystävyys
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)