TÄYSIKUUHULLUUS

Ulvotuttaa?

No ei sentään. Olen vain kuuhullu, eli en nuku öisin täysikuun aikaan. Ja todellakin, ei sen kuun tarvitse killottaa taivaalta, kyllä sen tuntee pilviverhonkin läpi.

Yleensä menkatkin pyrähtää päälle, täysikuun aikaan, tai sen alle. Voitteko kuvitella kuinka draamakuningatar olen silloin? PMS ja kuuhulluus? Pienikin asia on ylitsepääsemätön vuori ja jos ei elämä mene kuten MINÄ haluan, niin se on kunnon kiukun, itkun taikka kuoleman paikka. Muutenkin kaikki tunteet ovat ihan ihossa kiinni. Syvissä vesissä uiminen on silloin harrastukseni. Haita väistellen ja pintaan pyrkien.

( Miespoloiseni, pitäisi antaa hänelle urhoollisuusmitali, kun kestää minua. )

Äitini potee myös kuuhulluutta, onhan se kiva tietää kuinka joku toinenkin siellä miettii sängynpohjalla elämää. Ja kun kerron omasta suhteestani kuuhun, moni tajuaakin  että siksikö uni ei silmään viime yönä tullutkaan. Hassua, että ihmiset ei seuraa kuunkiertoa.

Työssäni yritän sovittaa yövuorot tähän täysikuun hetkeen, valvominen on silloin piece of cake, kuten lontooksi sanotaan. Ei nukuta ja työtehokin on kohtuullinen, vai voiko sitä yössä tehokkaaksi kutsua?

No, riipuu yöstä. Olen huomannut että yövuoroissa täysikuun aikaan, on levottomampaa, tosin minun on sitä helpompi ymmärtää kuuhulluna, kuin sellaisen johon kuunkierto ei vaikuta. 

Toisaalta, tunnen kuunvalon kauniiksi, turvalliseksi ja kiihottavaksi. Seksuaaliviettinikin on voimakas täydenkuun villitessä. Nykyisessä suhteessa se on muutenkin voimakas, mutta tämä luonnon oma stimulantti iskee sen omiin sfääreihinsä. Kaikki aistit ja tuntemukset ovat todella herkässä. Seksi on huippua täysikuulla. Ja ukonilmalla salamoiden loisteessa. Ja ulkona lämpimänä kesäpäivänä. Ja pakkasella, lämpimässä peiton alla. . .

Kuitenkin täysikuu kauneudessaan lumoaa. Kuten nämä ihanat aurinkoiset päivä kevään hiipiessä luontoon. Luonto on ihmeellinen voimassaan ja kauneudessaan. Nauttikaa!

DROPBOX (Dropbox is a free service that lets you bring your photos, docs, and videos anywhere and share them easily. Never email yourself a file again!)

KIUKKUINEN AKKA

Pari päivää on mennyt kiukutellessa. Syitä on moninaisia. Pari juttua ei mennyt kuten Strömsössä. Olin kovasti odottanut pääseväni huomenna Kuopioon. Mutta auto otti ja hajosi. Asun korvessa, jossa tarvitaan kahta autoa. Harmittaa tosi paljon, kun oli ajatellut tavata ystäviä ja purkaa pahaa mieltäni siellä nokatusten ja sitten käydä Matkuksen kauppakeskuksessa, morjenstamassa entistä duunipaikkaa KYSillä.

En minä sille mitään voi että nautin sosiaalisesta elämästä, haluan käydä ihmisten ilmoilla. Kovasti odotin perjantain keikkaakin, mutta kun mies ei halunnut unien jälkeen lähteä, niin en minä yksikään kehdannut vääntyä kylille. Ensi perjantaina olisi taas hyviä bändejä tarjolla,mutta seura uupuu. Taas kerran... Kuopiosta voisi tulla ystävä sinne, jos kyydin saa, mutta pahoin pelkään että töitten jälkeen ajelen kotiin nukkumaan Kerubin keikkalavan edustan sijaan. Ottaa päähän OIKEASTI, kun täällä ei ole rokki-ihmisiä ystäviksi. Vitun Hipit.

Sitten toinen asia, joka on syvästi henkilökohtainen. Olin päättänyt toteuttaa erään asian, mutta se ei mennyt putkeen. Keräsin asian eteenpäin viemiseksi rohkeutta muutaman päivän, ja menin pari askelta eteenpäin, mutta matka päättyi siihen ja petyin. Nyt harmittaa ne askeleitten otot ja että edes kuvittelin asian tapahtuvan. Nielen pettymystäni nyt kovasti. Pääsen kyllä yli, ei siinä. Mutta taidan maksaa  kallista hintaa tästä jutusta.

Nyt leivon sitten ruisleipää. Uuni on kuumana ja limput kohoaa, ja reissumiehet. Leipominen kohottaa mieltä. Toivottavasti nuo edes onnistuu.

Jospa tämä tästä, Nokka kohti uusia pettymyksiä.

Meidän talon ilopillerikoiruus,Nelly.

TÄSTÄ PITI TULLA BODY IMAGE POSTAUS.... mutta pulputankin syömishäiriöstäni.

Kuten kaikki muutkin naiset, minäkin katson peiliin. Tutkailen, arvostelen ja masennun.
Aina jokin vika. ARGH....

Lukioiässä podin bulimiaa, täydellisyyden tavoittelu ja se, että koin ulkopuolisuutta, sain minut kontrolloimaan syömistä. Kyllähän kaikki tietävät, mitä bulimikko tekee, salaa ja hyvällä ammattitaidolla. Jos et tiedä, lue vaikka Googlesta.

Tulin raskaaksi, ja siihen loppui sen hetken kierre. Vastuullisena tyttönä söin tunnollisesti, ja liikuin sopivasti, että vauvalla on parhaat mahdolliset olosuhteet masussa.  En halunnut pilata pienen ihmisen elämää. Syytön hän oli minun ongelmiini. Halusin ja haluan edelleenkin lapsilleni parasta. Ja onnellista elämää.

No, elämä meni eteenpäin. Opiskelin sairaanhoitajaksi ja parisuhteessa oli hankaluuksia, piti aloittaa taas oman elämän kontrollointi. Eikun syö ja oksenna. Liiku järjettömästi, älä syö. Pystyin olemaan vaikka koko viikonlopun syömättä. No problemos. Se oli asia, johon kykenin ja jota ei voinut kukaan määrätä minun puolesta.

Tätä kierrettä kesti vuosia, raskaus, joka päättyi keskenmenoon ja sitä seurannut uusi raskaus pisti kierteen poikki. Ja pitkään pystyinkin olemaan ilman tuota haamua olkapäällä.Tuona aikana lihoinkin rutkasti, ja kun vihdoin sain itseäni laihdutettua kuntoilun avulla 15 kiloa. No avioliitto alkoikin lopullisesti vedellä viimeisiään. Jotenkin silloiselle siipalle oli kova paikka tuo laihdutus ja itsetunnon kohoaminen sitä myöten. Ja siinä kävi miten kävi. Raadollisesti sanottuna homma kusi alleen.

Avioerohan olisi ollut  loistava paikka aloittaa taas ihana suhde bulimiani kanssa. Mutta torjuin loistavasti tuon kosinnan. Itsetuntoni olikin uusissa sfääreissä. Sain elää omaa elämääni, ilman että joku arvosteli koko ajan. Tai että että pelkäsin. Pitkää nenää näytin tuolle otukselle. Pää painuneena se katosi taka-alalle.

En sano että tuo mörkö olisi elämästäni kadonnut. Käy se kylässä. Silloin kun tekee tiukkaa. Ei voi mitään. Mutta, miksi kieltäsin sen olemassaolon. Helpompi minun on sille sanoa EI kun hyväksyn tuon osana minua. Ikinä en ole tuohon apua hakenut, yksi syy lähinnä että sitä ei voisi käyttää aseena minua vastaan. Esimerkiksi lasten huoltajuudessa.

Tästä tulikin kertomus bulimiasta. No, ehkä kerron suhteestani vartalooni joku toinen kerta.

MITEN MINÄ TÄMÄN KOIN?

Nyt sitten aiheeseen, jota olen työstänyt pitkään. Tätä ehkä lukee ihmisiä, joita asia koskee. Mutta minä en siitä välitä. Tämä asia ei olen minun häpeäni. Vaan ihmisten, jotka ovat syyllisiä. Minä en ole syyllinen. 

Koulunkäyntini oli yhtä helvettiä. Kiitos koulukiusaajieni. Pahimmat perkeleet olivat perheestä, jossa oltiin hartaita helluntalaisuskovaisia. Isä taisi olla joku saarnaaja/käännyttäjä. Kiusaaminen oli nimittelyä, hakkaamista tavaroitten rikkomista, vaatteiden repimistä, varastelua. Järjellähän tätä sakkia ei ollut varustettu, liekkö perheen tyttärellä mitään koulutusta, edelleenkään? Uskovaisillehan on taivaspaikka aina auki, uskossa turvaten vapahtajaansa. 

Kukaan ei välittänyt, ei koulukaverini,vielä vähemmän opettajat. Kiusaaminen tehtiin näin sallituksi. Minulla ei ollut isää, joka olisi puolustanut, sekin teki minusta helpon saaliin. Olin silloin vielä pehmeä, kiltti, hiukan arka. Runotyttö, haaveilija. En koskaan tuntenut kuuluvani joukkoon. Tiesin jo ala-asteella, että tänne en jää. 

Mutta eipä kiusaaminen koulumenestystäni haitannut, tosin opettajakin, leskirouva, kiusasi minua tavallaan. Vaikka kokeista nappasin kiitettäviä, todistuksesta ei löytynyt niitä.Opettajan vaihduttua, keskiarvoni nousi 7.8 liki 9.0. Ja yhden lukukauden aikana. En tiedä, johtuiko se siitä, että opettaja ei ollut samalta kylältä, vaan ulkopuolelta, ja hän jakoi numerot taitojen, ei perseennuolemisen perusteella. Kyseistä taitoa en vieläkään muuten osaa. Kiitos hänelle, palautit uskon taitoihin ja tajusin olevani kuitenkin niin fiksu koulussa kuin olinkin.

No, eipä siinä mitään. Minä olen tästä huolimatta selvinnyt elämästä. Minulla on äärimmäisen tiukka oikeudentunto. Pidän tiukasti omieni puolta. Tiedän että maailma ei ole lintukoto, jossa kaikki tapahtuu kuin Disneyn elokuvissa. Paitsi että, karman laki kostaa heille rankemmalla kädellä. Koska he ovat sen arvoisia. 

Tämän kokemukseni perusteella, minusta on kehittynyt hyvä ihmistuntija. Pahuus näkyy silmistä. Olemuksesta,puheista, teoista. Arvostan ihmisessä selkärankaa, suoruutta ja oikeudentajua. Sydämen hyvyys ja kauneus menee ulkokuoren edelle. 

Onneksi koulukiusaajan harteilla on se kaikki häpeä. Minun ei tarvitse hävetä yhtään. Anteeksipyyntöä en odota, enkä halua, koska se mitä he tekivät, ei kuitata edes sillä sanalla. Koskaan. Minun mieltäni ei murrettu noiden vuosien aikana. Heidän sairas missionsa siis epäonnistui. Arvet sielussa ovat olemassa, ne saavatkin olla. Olen kaunis niistä huolimatta. 

Mennessäni kotikylälle, minun ei tarvitse puhua heille, ja jos joku sitä ihmettelee, voin tyynesti sanoa. "he tekivät elämästäni helvetin 9 vuoden ajan, he ovat koulukiusaajia koko sakki." Kumman luulette siinä tilanteessa luikkivan ovesta ulos? 

Koomista on tietysti se, että heillä oli otsaa pyytää minua Facebook ystäväkseen.  HAHAHAHA.. just joo, en jaa heille enää yhtään palasta minun ihanasta elämästäni.

HARRASTUKSET

VALOKUVAAMINEN on vanhin harrastukseni, tai no lukeminen on se tosi vanhin, mutta itsestäänselvyys, että en sitä edes harrastukseksi lue.
Voitin 10 vuotiaana kameran piirustuskilpailussa. Siitä se lähti. (tuo kamera on muuten edelleen ehyt, Minolta. Äidillä käytössä) Kuvailin kaikkea muurahaisesta pihakoivuun. Silloin piti napsahtaa nappikuva jo ensimmäisellä otoksella. Lukioaikana ostin järjestelmäkameran ja oli kamerakerhossa. Kehitin mustavalkoisia kuvia. Haaveena valokuvaajan ura, mutta silloinen mieheni ei halunnut muuttaa etelä-suomeen ja siihen kaatui unelmani. (jälkeenpäin ajateltuna, olinpa typerä, miehen itsekkyyden ja joustamattomuuden vuoksi jätin haaveeni... no mäkeenhän se meni koko suhde, juurikin noiden syiden takia ja paljon muunkin)
Olin pitkään kuvaamatta, tietysti jotain pönötyskuvia juhlissa, exäni ei tykänyt harrastuksestani, ja haukkui ne pönötyskuvatkin, otin ne väärinpäin ja hölmösti. Niin kun en katkaissut ihmisiä kahtia,otin liian läheltä  ja otin pystyyn ne kuvat. Ja halusin taustaakin esille.

No nyt hommasin kesällä käytetyn järkkärin ystävältäni. Äkkiä ne asetukset ja oma tyyli palasi takaisin. Ja mitä hassuinta, se yhden laukaisun täydellinen kuva on minimivaatimukseni. Nautin linssin läpi tiirailemista, etsin ei niin tyypillisiä kulmia, kohteita ja yllätyksiä. 
MINUN KUVANI tuosta linkistä voi nähdä minun mielestäni hyviä kuviani.

KIRJOITTAMINEN, sitä olen tehnyt koko pienen ikäni. Runoja, satuja tarinoita. Minulla on vilkas mielikuvitus ja pää täynnä asiaa. Jonnekin ne on purettava. Pidin nuoruusajan päiväkirjaa. Sen pito loppui siihen, kun parisuhteeni toinen osapuoli luki silloisen päiväkirjani ja haukkui minut ja ajatukseni. Kielsi päiväkirjan pidon. Kielsi kirjoittamisen.
Eroni jälkeen olen kirjoittanut. Kaiken turhautumiseni, kaiken suruni, terapioinut itseäni. Ja kaikki se tuntuu niin omalle.Vapauttavalta ja hyvälle.

URHEILU.... nuorena juoksin ja urheilin kilpaa. Pituushyppyä ja juoksua. Sitten se jäi. Kunnes vaaka näytti hirmu lukemia. Polviin koski ja oli huono olla. Laihdutin liikunnalla ja ruokavaliolla 15 kiloa. Tunsin oloni elossa olevaksi. Tykkään nykyään kuntosalitreenistä, spinningistä ja pumpista. Ihan pitää itseään toppuutella ja muistaa käydä rauhallisillakin tunneilla, kehoa hellimässä. Mukava katsella kun löysä liha muuttuu tiukaksi, rasva palaa ja tulee eufoorinen olo kaiken sen rääkin jälkeen.  

LEFFAT, olen aina tykännyt leffoista. Kauhu, komedia, jännitys, toiminta.... kaikki käy. Rentouttavaa arjesta pakenemista....

RUUANLAITTO.  Äitini kertoi, että olin leipomassa pullaa heti kun nokka yletti pöydän laidan yli. Aina mukana hämmentämässä keittoa. Haaveili jopa kokin urasta. No, se haave karisi tajutessani sarjatuotannon ravintolakeittiössä ( huoh, Rosso yms sarjaravintolat, mikroruokaa saan kaupastakin....) ja siihen kuinka alkoholisoituneita ravintola-alan ihmiset on. En yleistä, mutta sanotaan 80% on viina tärkeässä osassa elämää ravintola-alan ihmisillä. No, keskityn hellimään läheisiäni hyvällä ruualla. Ja pahan mielen saa purettua pois vaikealla reseptillä, joka vaatii keskittymistä ja onnistuminen pyyhkii pahan mielen pois... kummallista mutta palkitsevaa.

YSTÄVYYDESTÄ

Muutin kesällä uuteen kaupunkiin. Ongelmana on uusien ystävyyssuhteiden luominen. Pakko purkaa päätään johonkin. Onhan minulla ikioma Johnnydeppini täällä, mutta en voi kaataa kaikkea hänenkään niskoilleen.

Siispä kirjoitan täällä mikä mättää, tai onnen hetkiäni, jotka normaalisti jakaisin nokatusten kahvikupin ääressä kera hyvän ystävän.

Luin netistä hyviä vinkkejä uusiin ystävyysuhteisiin. 

- Liity seurakunnan toimintaan. Öh , olen ollut koko aikuisikäni kirkosta eronnut Juudas.... en  nyt ihan noin epätoivoinen ole....

- Hanki harrastus. Joo, käyn kuntosalilla, mutta ei siinä kerkee vimmatun pyörällä sotkemisen jälkeen läimäistä hikistä toveria selkään ja pyytää kaveriksi. Kyllähän minä moikkaan hyvän tavan mukaan salilla kaikki ja joskus tunnin jälkeen puhista jonkun kanssa hyvästä fiiliksestä.

-Työkaverit.  Niin. Keikkalaisena ja kiertolaisena on hiukan vaikea tutustua alati vaihtuviin naamoihin (ja muistaa edes nimet). Ei sillä, muutama kiva ihminen on tullut tavattua työn merkeissä, jopa niin että on saanut nauraa. 

-Miehesi kavereitten vaimot.... aika poikamiespainotteista porukkaa.

-Äiti-lapsikerhot: Minä veisin esiteinini MLL:n kerhoon, kuuntelisin vaippaikäisten elämää ja ne minun murkkuiän elämää?? Luultavasti kaikki veisivät pikku kultansa adoptioon tai ilmiantaisivat minut huonona äitinä? Hmmmm, kuullostaa haastavalta.

Lisäksi tässä kaupungissa on aika poppi-iskelmäpainotteista sakkia. Hevikeikkoja todella vähän... kuolettavan vähän. Näännyn livekeikkojen puutteeseen. Siellähän niitä uusia tuttuja saisin. Pitääpä odotella maaliskuuhun, kun seuraava hevikeikka tulee paikalliseen rokkikuppilaan. 

Onhan minulla ystäviä. Asuvat entisessä kotikaupungissani. Olen yhteyksissä Facebookin ja puhelimen välityksellä. Mutta ei se korvaa kunnon nokatusten turisemista. Yhdessä tekemistä, hupsuttelua, ja kipeisiin asioihin pureutumista. Halausta ja vaikka yhteispäikkäreitä. Ei ystävän kanssa tarvitse aina puhua. Voi vaan olla vaan.

Joskus tämä ystävien ikävä itkettää, olen sosiaalinen eläin ja kaipaan tuota lämpöä mitä saa vaan ystävältä. 

esim:

-Sinulla on isommat tissit, mutta minulla kookkaampi perse....

- Sinulle käy niin hyvin petroolinsininen, saat tämän heräteostospaitani

- Jos olisin mies, panisin sinua heti.

No, on tässä elämässä oltu tiukoissa paikoissa ennenkin. Päätin että sopeudun tilanteeseen. Hitusen erakkomeininkiä elämään. Nyt eletään ilman lähiystäviä, nautitaan niistä jotka on siellä kaukana, mutta syvällä sydämessä.