Pari sanaa suhteesta

Täydellinen partneri

Kyllä, sellaisen löytää jos haluaa. Riittävän hyvä kumppani, ok, jos haluaa sellaisen. Eroni jälkeen tein tietoisen päätöksen, haluan tietyillä ominaisuuksilla varustetun kumppanin. Ja varauduin siihenkin, että sitä ei löydy, joten voin olla lopun ikäni yksinkin. EN halunnut tyytyä puolinaiseen, vajaaseen kumppaniin. Sanoin jo monelle treffiehdottelijalle suoraan,että ei tuhlata toistemme aikaa, koska näen jo nyt, ettei välillämme tule olemaan mitään. Osa arvosti, osa ei. 
Onhan minussa ja kumppanissa vikoja ja asioita, jotka ottaa päähän, mutta ei ole tarvetta toista muuttaa. Niistä tulee joskus, sanomista, mutta ei se suhdetta kaada. Unelmia on yhteisiä ja omia. Ja niitä unelmia tuetaan, vaikka se olisikin toisesta vähän hassu.
 Onko järkeä pilata puolet elämästään, tai pahimmillaan koko elämänsä suhteessa, jossa on tunne, että mitä jos? Kumppani voi olla hyvä vanhempi, ei juopottele ja käy töissä, mutta joku puuttuu? 

Kumppanisi tekee sinusta kokonaisen ja ehjän ihmisen

Kyllä tekee. Hyvän kumppanin kanssa oleminen on ihan yhtä hauskaa kuin itsensä kanssa oleminen.  Toinen täydentää toistaan, olemalla oma itsensä. Erilaisuus on ihanaa, se tuottaa hyviä keskusteluja ja iloa elämään. Kädet sopii toisen käteen ja samat jutut naurattavat. 
Eheydellä tarkoitan sitä että kun tapaa sen toisen ja se nauraa juurikin sille vitsille, jolle kukaan muu ei naura, on löytänyt legopalikan toisen puoliskon  (metafora ontuva, mutta you got a point) Minä voin olla räiskyvä, kumppani tasoittava elementti, yhdessä ollaan tasapainoinen kokonaisuus, joten kyllä, kokonaisuus on ehjä ja kaunis yhdessä. 

Rakkauden tulee olla helppoa

Se on. Se auttaa voittamaan ikävät asiat. Mekin kolmessa vuodesa ollaan koettu asioita, jotka olisivta kaataneet ei-niin-helpon rakkaus suhteen. Ja kun luottamus vain kasvoi näitten vaikeuksien jälkeen, rakkaus vahvistui.
Iankaikkinen rakkaus
Uskon tähänkin. Äiti pitää edelleen isääni, joka kuoli 1980, elämänsä miehenä, ja haluaa tulla haudatuksi hänen viereensä.  

Minusta rakkaudessa voi olla riitoja ja erimielisyyksiä, mutta riidat ovat erilaisia rakastaessa kuin suhteessa jossa rakkaus on vajaa. Rakastaessa kuitenkin välttää loukkaamasta tietoisesti toista. Kun rakkaus ei ole tarpeeksi syvää, haavoitat tahallaan, isket puukkoa juuri sinne missä se varmasti sattuu. Ja halua sovintoon ei oikein ole.

Summa Summarum. Rakkaus on helppoa sen oikean ihmisen kanssa. Väärän tai riittävän/kelvollisen kumppanin kanssa se on vääntöä ja kompromissejä.Itkua ja pettämistä, selän takana pahaa kumppanista puhumista, epätyydyttävää seksiä, henkistä pahoinvointia, masennusta, elämänkipinän uupumista.  Ja kyllä, puhun kokemuksesta. 

Ja kysymys, miksi pirussa ihmiset pelkää yksioloa, kumppanin puutetta, otetaan heti kohta eron jälkeen uusi ihmissuhde? Pelätäänkö omaa itseään niin paljon? Jos sitä pelätään, miten voit olla toisen kanssa oma itsesi, jos et siihen kykene olemaan yksinään? Vai onko tarve saada hyväksyntää  todellakin noin suuri?

MINÄ JA MR. DISNEY

Tosielämä ei ole samanlaista satutarinaa kuin Disneyn animaatioissa.

Monet naiset ovat pienenä haaveilleet omasta prinssistä valkoisella ratsullaan ja saaneet vaikutteita Disneyn prinsessojen saduista. Your Tango -sivuston kirjoittaja Kourtney Jasonlistasi 11 valhetta, jotka Disney on antanut rakkaudesta.

Odotuksia tosirakkautta ja sielunkumppanin löytymistä kohtaan on nostatettu Jasonin mukaan näillä valheilla:

1. Rakkaus ensisilmäyksellä on erittäin normaalia ja sitä tapahtuu koko ajan.

Joo, no minä ja Komistukseni, kyllä totesin heti eka silmäyksellä, että ihana mies, mutta voiko minusta aikuisten oikeasti tykätä. Samat ajatukset oli myös Komistuksellani. Aika pian R-sana sanottiin meidän suhteessa, ja hyvä niin. Siitä oli helppoa jatkaa suhdetta.

2. Vanhempia tottelematta oleminen ja hiippailu pojan kanssa, jonka juuri tapasit, johtaa lopulta naimisiin menemiseen hänen kanssaan.

Eka liittoni oli tällä pohjalla, äitini ei pitänyt, sisarukseni olivat vastaan, ja mihin se kielto johti. Suhteeseen, joka kaatui. Ei- niin- terve suhde kasvatti minua ihmisenä. Siitä olen ylpeä. Ja lapsiani en koskaan kadu. 

3. Jokaisen tytön pitäisi haaveilla siitä, että tuntemattoman suukko on avain herättämään loputtomasta unesta (tai krapulasta).

Öh, tuntemattoman suukko piristi elämää sinkkuvuosina. =D mitäpä tuohon sanomaan. Ihan jees tulla pussatuksi. 

4. Eläimiin sekaantuminen tarkoittaa oman sielunkumppanin löytämistä – eikä siitä joudu pidätetyksi.

Hehee, kyllä Nelly on ihan kuin minä, ja Ransu ihan kuin Komistus. Mutta ei siinä mitään seksuaalista ole!

5. Löydät sen oikean ensimmäisellä kerralla ja elättä onnellisena elämänne loppuun asti.

Toista kierrosta mennään ja parempi myöhään, kuin ei ollenkaan. Elämän suuri rakkaus kannattaa ottaa vastaan kun se tulee. Muuten voi jotain ihanaa voi jäädä kokematta. Järkiliitto ei kanna, tai jolle se sopii niin olkoon vaan.

6. Tähdiltä toivominen toteuttaa unelmat – ei kova työ.

Miksi et voi toivoa tähdeltä? Mitä siinä menettää? Toki kova työ auttaa eteenpäin. Mutta kyllä minä olen tähdeltä toivonut ja saanut unelmia toteen.

7. Jos joudut teeskentelemään, että olet jotain muuta kuin olet saadaksesi miehen huomion, tee se.

No joo, kyllähän me teeskennellään, vedetään roolia. On ripsiväriä, on tekohiuksia, on meikkiä. Kyllähän sinä aluksi vedät roolia, hurmataksesi miehen. Mutta kyllä hetken jälkeen alkaa oma itse kaivautua roolin läpi. Sitten suhde joko jatkuu tai ei jatku. 

8. Kun olet pohjalla, tapaat elämäsi rakkauden. Ja hän on se, joka nostaa läheisriippuvaisen itsesi ylös ja korjaa ongelmasi.

Miksi ei voisi rakastua pohjalla ollessa? Miksi ei voi kokea hetkenkään hurmaa, laastaria tms. Onko se jotenkin väärin? Miksi ei voi kokea jotain mukavaa, kun rypee elämän mudissa? Ihme juttu, pitääkö sitä jäädä sinne kaivon pohjalle marttyyriksi? Hauskan pitäminen on sallittu!

9. Älä suunnittele eläväsi millään lailla jännittävää tai tyydyttävää elämää ennen kuin prinssisi saapuu. Hän löytää sinut, ei toisin päin.

Hah, kyllä minun prinssi minut löysi, kirjaimellisesti! Mutta elämäni oli ihan mukavaa ja tyydyttävää ilmankin, siitä tuli vaan täydempi hänen kanssaan. 

10. Itsesi erityiseksi tekevistä persoonallisuuksista/taidoista/osaamisista luopuminen on ihan ok saadaksesi olla miehen kanssa. Hän ei välitä kuinka tyhmä olet, kunhan olet nätti.

Ei ole tarvinnut luopua. Olen ihan nätti, ihana, seksikäs ja höpsö. Siis mieheni mielestä. Ja siksi minua rakastaa hän. Pitää minusta kokonaisuudessaan. Jopa minun mökötysillekin nauraa....

11. Ei tarvita muuta kuin suukko, tanssi tai duetto tietääkseen, onko kyseinen mies Se Oikea.

No, jos mies pussaa kuin limanuljaska, niin voiko se olla Se OIkea? EI, jos minulta kysyt. Tanssi sujuu hyvin, ja laulu on aikamoista huhuilua, mutta hyvältä se kuulostaa. Muista jutuista nyt puhumattakaan, Kyllä, suukko on tärkeä asia. 

Lähde: Your Tango

RAKKAUTTA VAI JÄRKEÄ?

http://www.avatv.fi/rakkausjaseksi/artikkeli.shtml/suomalaiset-valitsevat-jarkiavioliiton-intohimon-sijaan/2011/08/1369660

Vetää hiljaiseksi. Yli 62 prosenttia suomalaisista haluaa elää ilman intohimoa, kaikenvievää rakkautta ja olla järkevästi yhdessä, elää tasapaksua elämää. Jos himot hyrräävät, tehdään se kumppanilta salassa.

Miksi tulinen rakkaus mieletään, että mies on joku renttu? Tulisen intohimon voi löytää tavallisestakin ihmisestä, kun vain kemiat toimii fyysisesti. Uskon rakkauteen, uskon että se voi kokea kuka tahansa, kun vain pitää silmänsä auki, on avoin ja ei ole ennakkoluuloinen.

Toisinaan tuntuu, että joku kumppani otetaan vain siksi, kun ei ole saatavilla sitä täydellistä sielunkumppania. Riittää kun on joku. Vaikka se joku ei pidä samasta musiikista, tai samoista elokuvista, eikä hän saa sinua nauramaan joka päivä.  Kun vaan ei uskalleta olla itsekseen, löytää omia  vahvuuksia ja heikkouksia ja osata  olla itsensä kanssa sujut. Kun rakastaa itseään, on valmis rakastamaan muita. Ehkä siksi moni päätyy rakkaudettomaan liittoon, kun rakkaus omaan itseesnä puuttuu ja näin on kyvytön rakastamaan toista ihmistä.

Itse tuossa tilanteessa olisi enemmin yksin. En halua ottaa huonoa vaihtoehtoa. Haluan se parhaan minulle.
Sen, jonka kanssa voin olla oma itseni, olla rehellinen, hänen kanssaan voin nauraa, upota syliin ja tehdä yhdessä arkisia asioita. Ei olisi ketään muita kuin hän.

Järkiliitossa kuivettuisin kasaan, toimeentulo olisi turvattu, arki menisi ja tulisi, mutta jotain syvempää jää uupumaan. Rakkaus. Se joka liimaa palikat yhteen. Ystävyys ei riitä tuohon kokoonpanoon.  Silloin sortuu uskottomuuteen ja pettämisen kierteeseen.
 "Jos villitykset iskee, ne hoidetaan muualla ja salassa, koti pidetään puhtaana kiinnekohtana."

Rakkausliitossa ei tarvitse pettää,koska se kaikki hyvä löytyy omasta rakkaasta.  Miksi pettäisin ja rikkoisin kalliarvoista, tärkeintä aarretta, mikä minulla on?  Rakkaus on aarre. 

Avioliitto on minulle tärkeä, se on sopimus, joka tehdään loppuiäksi, (okei okei olen kerran eronnut....) siihen panostetaan molemminpuolisesti, sen eteen tehdään töitä ja ihan hepposin perustein ei erota.  Hauskuus, huumori ja yhteen hiileen puhaltaminen on hyvän avioliiton perusta. 

RAKKAUDESTA

Olisikin kiva kuulla teidän kertomuksia siitä millaista on olla rakastunut, miten ja missä se tuntuu ja miltä?

Tämä kysymys heitettiin eräässä blogissa, jota seuraan. Asia jäi muhimaan päähäni ja tässä jonkinlainen vastaus.

Aloin seurustelemaan ensimmäisen puolisoni kanssa 16 vuotiaana. Hän oli ensimmäinen mies (tai poikahan hän 18 vuotiaana oli) minun elämässä, joka oli minusta kiinnostunut. Olimme yhdessä 20 vuotta 7kk. Päivälleen. Naimisissa liki 16 vuotta. Aika pitkä aika. Rakkaus, en tiedä oliko se rakkautta. Ei se vienyt jalkoja alta, ei tuntunut päätä huimaavalta. Ok, oli meillä hyviä hetkiä, mutta jo alkuaikoina minulle tehtiin selväksi, että en ole se ykkösnainen elämässä. Äiti on se ykkönen. Jonka toiveet ja tarpeet on etusijalla. 

Koko suhdetta varjosti mustasukkaisuus, alkoholi, minun henkinen pahoinpitely eri tavoin, eräänlainen valtataistelu. Sitten minä luovutin, lupasin itselleni uunna vuonna 2009 että juhannukseen mennessä olen irti. Haluan olla vapaa, vailla kaikkea tuota paskaa niskassa.

Sen uuden vuoden lupauksen pidin. Elämäni paras lupaus. 

Hupsun sinkkuelämäni aikana etsin itseäni, se MINÄ joka oli kadoksissa, löytyi. Iloinen, elämää rakastava, spontaani, suvaitseva ihana minä. Toki välillä yksinäisyys ja halu jakaa elämän hetket jonkun kanssa valtasi mielen. Joskus olisi ollut vain ihana nukahtaa jonkun kainaloon. Tai silittää jonkun selkää. Nuuhkia korvan takaa. Mutta tärkein opetus tuolta ajalta oli kuitenkin klassinen (klisee)totuus TÄYTYY RAKASTAA ITSEÄÄN JOTTA VOISI RAKASTAA TOISTA.

No, pienen vedonlyönnin tuloksena laitoin deittipalstalle (joojoo, epätoivoiset, ja sen sellaiset sinne niitä laittaa, ja ei siellä ole järkevää ihmistä ja huijareita kaikki tyynni)

ilmoituksen. Omannäköisen. Lähinnä laitoin siihen vikalistan itsestäni ja sen että haluan pitkätukkaisen rokkia kuuntelevan miehen ja kerroin että Lauri Tähkä saa minut voimaan pahoin.... ajattelin että mies, joka lukee huumorini läpi ja vastaa siihen, ei voi olla täysin paska.

Tulihan niitä vastauksia, ihan kummia. Lukutaidottomia, kirjoitustaidottomia ( joo olen snobi tässä asiassa, mutta kyllä minä vaadin mieheltäni oikeinkirjoitusta ja lukutaitoa)

No viestiin vastasi mies Pohjois-Karjalasta, osasi kirjoittaa ja puhui rakkaudella lapsistaan ja elämästään ja päätin suostua treffeille. IIIIIIKKKKKS!

No treffit meni hyvin. Tai no tosi hyvin. Tai totta puhuen, minua lyötiin halolla päähän. Ihana, fiksu ja komea mies minun luona. Jopa kiinnostunut minusta.Tai onko? Voiko joku noin ihana tykätä minusta aikuisten oikeasti???

Vaikka sydän pompottelikin villisti, vielä joku jarru oli päällä. Halusin varmistaa että lasten kanssa synkkaa. Tarina olisi päättynyt jos lasten kanssa kemiat ei olisi toiminut. Lapset ovat lähellä sydäntäni ja missään nimessä he eivät saisi kärsiä suhteesta, ei minun eikä hänen.

Asiahan oli ratkaistu. Jo heti oltiin lasten taholta sitä mieltä, että kaikki voisi asua saman katon alla. APUA, viimeinen takaportti oli lukittu! Minä voisin päästää irti. Rakastua. Olla rakastettu....

Miehenihän sanoi R-sanan ensin, minä olin tuossa jarruvaiheessa. Mutta toinen sanoi että jaksaa odottaa. Se oli sydämen sulattava lause. 

Nyt siis nelikymppisenä olen rakastunut. Rakkaudessa on monta komponenttia. Ystävyys, se että voi puhua, se että voi olla oma itsensä. Se että toinen sanoo hyvää yötä rakas, jo puoliunessa. Voi puhua kaikesta. Vaikka niistä vaikeista asioista. Hyväksyä toinen ihminen vikoineen ja rasittavuuksineen. Tajuta että siinä vieressä on se sydämen kokonaiseksi tekevä ihminen. Se ihminen, joka saa minusta esiin parhaat puolet.

Nauramme paljon, meitä yhdistää äärimmäisen tyhmä huumori, tykkäämme koirista, hyvästä ruuasta, samasta musiikista, leffoista, urheilusta ja nopeista autoista.

Mutta on meillä eroavaisuuksiakin. Se rikastuttaa suhdetta. Ei meidän tarvitse skitsoilla työnjaosta. Se on sujunut kivutta. Paitsi ruuanlaitto. Kumpikin tykkää siitä. Tästä kävimme pitkiä keskusteluja. Ette halua tietää.... Minä tykkään siivota, pyykätä ja hoitaa kotia.  Ei minulla jää sormi suuhun, vaikka sulake palaa, tai auto hajoaa. Tai että uuni pitää lämmittää. Apua pyydän kyllä tarvittaessa. Tai ainakin sitten kun olen ensin viisi kertaa yrittänyt

Seksielämä. Rakastavan oman miehen kanssa se nousee omiin sfääreihin. Eihän siinä  voi olla kuin taivas rajana. Luottamus, rakkaus ja vielä kerran rakkaus. Uusia kokemuksia ja ihan mielettömiä asioita. Tämä alue on jotain niin kreisiä.

Sanat ei riitä kertomaan. Ikinä ei tekisi mieli pettää toista, koska en haluaisi nähdä sitä tuskaa toisen silmissä, kun asia tulisi ilmi. Toisen miehen kosketus seksuaalisesti inhottaisi. Mutta onneksi ikinä ei tulisi moista kiusausta vastaan, koska rakastan omaa miestäni niin paljon.

Sitä on rakkaus. Ja paljon muuta.

Rakkaus
Rakkaus on pitkämielinen. Rakkaus on lempeä.
Rakkaus ei kadehdi. Rakkaus ei kerskaa. Rakkaus ei pöyhkeile.
Rakkaus ei käyttäydy sopimattomasti. Rakkaus ei etsi omaansa.
Rakkaus ei katkeroidu. Rakkaus ei muistele kärsimäänsä pahaa.
Rakkaus ei iloitse vääryydestä, vaan iloitsee yhdessä totuuden kanssa.
Kaikki se peittää. Kaikki se uskoo. Kaikki se toivoo. Kaikki se kärsii.
Niin pysyvät nyt Usko, Toivo ja Rakkaus, nämä kolme ;
mutta suurin niistä on Rakkaus.

TERVETULOA HAUKUTTAVAKSI

Minä olen koiraihminen. Lapsena meillä oli aina metsästyskoira. Isä harrasti jäniksenmetsästystä ja ajokoiria meillä olikin.

Ensimmäinen koirani oli suloinen labradorinnoutaja Siri. Sellainen peruslabbis. Fiksu, ruuanhimonen, löppänä ja kiltti. Oheisessa kuvassa hän vartioi grillimakkaroita terassilla. Tärkeää puuhaa.

Siri siirtyi koirien taivaaseen joulukuussa 2008. Lonkat tuli kipeäksi. Silloin tein päätöksen, että ihan heti ei uutta koiraa taloon tulisi. Luopuminen tuntuu kamalalle. Ja päätös piti. Hoidin kavereitten koiria ja rapsuttelin naapurin beaglea.

Sittemmin tapasin Komistuksen. Hänellä oli kaksi koiraa.Toinen hänen haukuistaaan siirtyi Sirin kaveriksi maaliskuussa 2012.
 Tyttäreni hommasi Ihanan Welsh Corgin, Hertzin., joka on kyllä hupsu koira... Koirakuume alkoi kohota.

Sitten taloon muutti Nelly.  Nelly muutti Pietarin koiratarhasta.  Kuten voitte tuosta lukea niin kaveri on pikkuinen hylkypallero. Oma vaivansahan se on hylätty koirapolo ottaa kotiinsa, vaatii hiukan enemmän aikaa ja rakkautta kouluttaa kaveriksi.
Mutta kaiken sen vaivan arvoista se on huomata kuinka tuo pallero alkaa luottaamaan, ja viettää sellaista koiranelämää, kuten sen olisi pitänyt aina viettää. Nelly on todella monta rotua oleva haukkunen. Ei mitään hajua mitä tuo Romanovin noutaja sisältää.... ( Koiraa miettiessä, kaikki rotukoirakasvattamot vaativat näyttelyssä juoksemista koiran saamiseksi. Siksi päädyimme rescuekoiraan, sekarotuinen piski voi olla sohvapottukoirana, lenkkikaverina ja ei tarvii puunata näyttelyyn....)

Alussa Nelly karkasi viikoksi. Saimme sen kiinni loukkutekniikalla ja sen jälkeen asunut ihan nätisti meillä. Painoa on tullut lisää ja turkki on upea musta kiiltävä. Kiitos luonnonmukaisen ruokavalion! Hassua on, että Nellyn karva ei irtoa. Ei edes harjaamalla. Epäilen että keväällä kuuluu vieno PUFFF, ja karvat on kerralla irronneet lattialle. Ja meillä on kalju hurtta.

Hertzin kanssa Nelly on ihan parhaita kamuja. Mennen tullen leikitään ja puuhataan. Todennäköisesti tekisivät pöljyyksiä, jos ei vartioisi tarkkaan. Ransukoiraa pitää pomottaa. Kun ei kerta jaksa koko aikaa leikkiä....

Ransu, toinen koiramme on sakemannin ja snautserin sekoitus. Maailman höpsöimmät korvat ja vaatimaton sielu. Kunhan nyt saan ruokaa, rapsuja ja nukkua, niin se riittää. Ikää herrasmiehell on 12 vuotta, pikkuisen ikä painaa lonkkia ja nukkuminen maittaa enenevässä määrin.

Nelly eka päivänä meillä

Nelly joulun 2012 alla pihalla

Kuten kuvista näkyy rescuerekkunen on kasvanut ja kaunistunut ihan kunnolla. Lisäksi käymme koirakoulussa, jossa Nelly on osoittanut nopeaoppisuutta ja tekemisen iloa. Fiksu tyttöhän Nellyskä on. Ihanaa on se että alkuajan pelkotilat on katoamassa. Nyt Nelly osaa leikkiä leluilla ja totella peruskäskyjä. 

Ransumies 12 vuotta, meidän toinen koira. Pelastusrekku tavallaan hänkin.

Tästä tuli nyt karvanokkablogiteksti. Koirat on kivoja. Ne ovat uskollisia, hassuja, huumorintajuisia luontokappaleita. Ei tarvitse televisiota, kun noita kahta seuraa...