PURKAUTUMISTA JA POLIITTISTA HUTTUA

Hieman turhautuneena elämääni nakutan tätä tekstiä. Jalkaani tuli nivelsidevamma, ja nyt olen juoksukiellossa syyskuun loppuun asti. Nyt kun muu terveys alkaisi olla kondiksessa, niin tämä!

Juoksut pannassa, pyöräily ja kaikki saliliikkeet, joissa paino kohdistuu nilkkoihin. Kroppaa treenaan sovelletusti salilla. Pää meinaa levitä, kun ei pääse juoksulle, on tottunut purkamaan pään sisäisiä asioita fyysiseen toimintaan, ja nyt alkaa pikkuasiatkin ottamaan päähän. Mutta seuraava haaste on kasvamassa, siitä kerron ehkä toisella kertaa lisää. 

AMK-koulutus alkaa 2.9. Sekin on idioottia, että minä en kelpaa mihinkään ilman tuota kirjainyhdistelmää. Mutta vanhana kehäkettuna klaaraan tuon läpi. Uskokaa pois, teen pahan alta pois, tyylillä! Ja sitten mennään kohti seuraavaa haastetta opintojen suhteen.

Sitten työasioihin:
 PKSSKn politiikka sijaisten sitouttamiseen on hiukan kummallista. On merkillistä että Pohjois-Karjalan sairaanhoitopiirillä ei ole töitä sijaisille, tulee olo, että sijaisista ei välitetä. KYSissä ollessani, määräyskirjan ollessa katkolla, etsittiin duunia hyvälle hoitajalle, ei määräyskirjan katkoja, ylihoitaja oli langan päässä ja helposti lähestyttävä. PKSSKn johtajuus on vanhanaikaista ja kaavoihin jumittunutta.  Tuollaisesta käytöksestä tulee ihmislapselle olo, että hoitajat on numeroita, ja heistä ei välitetä.  Kaiken tämän kirjoitan omalla nimellä ja naamalla, selän takana puhutaan jo niin paljon, mutta kukaan ei uskalla suutaan avata, työnsä menettämisen pelosta. Minulla ei ole vakipaikkaa/sijaisuutta mitä menettää. 

Hiukan siis päähän ottaa tuo, että minun resursseja työhön kyseiseen laitokseen ei arvosteta, hakenut olen töitä, mutta en kelpaa. Miksi? Persettä en ole tottunut nuolemaan, enkä aio sitä opetella. Haluaisin niin tehdä työtäni, käydä koulutuksissa, ja kaikessa muusssa työhön liittyvissä toiminnoissa. Kuitenkin olen aktiivisesti kouluttautunut alallani. Hiukan alkaa tehdä mieli tekemään muita hommia. Mutta sinnitän hetken. Ihan pienen hetken. Kunnes tulee se piste, etten enää jaksa tätä keikkaelämää.


Viikonloppuna kävin tyttökaverin kanssa Kolilla vaeltamassa. Suosittelen. Maisemat on kohdillaan, polut hyviä ja haastavia. Ryynäsen kahvilan saunan löylyt suurenmoiset. Luultavasti menen toistekkin,  Herajärven kierros kuulostaa muikealle kokemukselle.  Ehkä ensi kesänä, Irmat tempaisee?

Ulkona upea elokuun päivä, lähden hetkeksi aurinkoon, mietin hiukan tulevaisuutta. Mitä se tuo tulleessaan? Joku muutoksen kaipuu on ilmassa. Mitä se sitten onkaan?

ÄRSYTYS IRVISTYS

Minä en ymmärrä CHEEKin suosiota keski-ikäisten naisten keskuudessa. Suosio repesi Vain Elämää sarjan myötä.

Onhan se varmaan nätti poika, mamman unelmavävy. Siisti, tuoksuu hyvälle, ja niin edespäin. En tajua silti. Onko tässä joku puuma-aspekti, jota en tajua. Musiikkihan tuolla siloposkella on scheissee. Suomihiphoppia. Joka sinällään on saatanasta.

Vain elämää sarjassa hän rippasi toisten hyviä biisejä ja öhki siihen väliin jotain. Öööh ööhhööh---- puhelinlangat laulaa. 

Sitten nämä maatuskat intopiukkana linkittävät kuviaan facebookin seinälle ja ovat niin tyytyväisiä kun pääsevät keikalle. 

En ymmärrä. En vaikka kuinka yritän. Mikä siinä viehättää. Se voisi olla teidän poika. Leuhka sellainen. Mitäänsanomattomin niistä artisteista, jotka sarjassa esiintyivät. 

No, nyt on ärsytys purettu, voin jatkaa taas elämääni. Huvittuneena katson näitä mammoja puleerattuina Cheekin keikkakuvissa. Ai niin, kuriositeettinä mainitsen, nämä mammat kuolasi vielä pari vuotta sitten Lauri Tähkän perään....