No, on se kumma, että lihavia ei saa mollata tai arvostella. Se on loukkaavaa. Itse olen edelleen sitä mieltä, että jos on NIIN lihava että vie yleisistä kulkuneuvoista/lentokoneesta kaksi paikkaa (tai vaikka osan toisen paikasta) on velvollinen maksamaan myös kahdesta paikasta. Ja aion asiasta myös huomauttaa henkilökunnalle, jos joskus joudun istumaan yhdellä perskannikalla lentokoneessa, maksakoon lentoyhtiö tai tuo itsensä lihottanut minulle matkan.
Ja vetäköön nyt joku pulleampi ihminen herneen nokkaan. Totuus on se että sinä lihava maksat yhteiskunnalle. Jossain vaiheessa lihavuutesi johtaa krooniseen sairauteen, hoitosi ja lääkkeesi maksaa veromaksajat. Mielestäni maksajalla on oikeus valittaa. Hoitajan uralla monikin nuorehko naisihminen loukkaa fyysisesti itsensä liikutellessaan runsaasta ylipainosta kärsivää ihmistä. Se myös maksaa yhteiskunnalle. Ja yleensä tuo graavisti obeesi ihminen jaksaa valittaa ettei saa tarpeeksi ruokaa laitoksessa.Mitä tekevät sukulaiset? Valittavat hoitohenkilökunnalle, että tämä ihminen nälkiintyy sairaalassa. On ihmiset sokeita!
Toisaalta, jos viihdyt ylipainoisena, niin mikäs siinä. Mutta muista, läsnäolijat voivat kärsiä asiasta. Olet itse tiesi valinnut. Kuten minäkin.
Mutta jos olet timmissä kunnossa, treenaat ja nautit työn hedelmistä, on ihmisillä oikeus sanoa että, rumat lihakset, olit nätimpi ennen. Näytät ihan kuihtuneelta. Ja voi sinua parkaa kun et voi syödä sitä ja tätä (rasvaista ja makeaa). Voi sinua, ota nyt pullaa. Helpompi on sanoa että olen allerginen vehnälle. Jos erehdyt sanovasi treenavaan tavoitteellisesti, se on isompi synti.
Luuletteko pölvästit, että luovun jostain? Itse henkilökohtaisesti en koe luopuneeni mistään. Vaan saan koko ajan jotain hauskaa. Uusia ahaa elämyksiä, ihanaa euforiaa rankan treenin jälkeen. Itsetuntoni on parempi, kuntoni on parempi. Jaksan tehdä asioita. En kärsi unettomuudesta topakan treenin jälkeen. Ruokani on kasvispitoista, saan aurinkoa juoksulenkeillä. Huomaan kehitystä tapahtuneen, kun katson peiliin. Tunnen itseni voimakkaaksi ja kauniiksi. Ja vaatteet ovat kivempia päälläni.
Joku voivotteli kun en syö suklaata. en ole koskaan piitannut siitä. Päänsärkyjen jälkeen keho haluaa sitä, mutta ei oikein muulloin. Suklaanhimoni varmaan tyydyttyy suklaanmakuisen palautusjuoman jälkeen. Ja onko muka kärsimystä elämässä jos ei syö makeaa? Mikä hiton tyydyke on syöminen ylipäätään? Pidän hyvästä ruuasta, mutta ennemmin syön hyvän pihvin kuin suklaalevyn. Tai kaurapuuron pikkuisella voisilmällä.
