HELMIKUU

Helmikuu on mukavanpuoleinen kuukausi. Lyhyt. Lupaus keväästä ja kesästä. 
Ja siitä kamalasta auringosta, joka täällä etelässä rävähtää suoraan taivaalle kilottamaan tuntitolkulla. Lapissa se hiipi päivä kerrallaan, minuutin pari päivää pidentäen. Sopi minun käpyrauhaselleni vallan mainiosti. 

Helmikuun kohokohta oli reissu Kuopioon. Ystävien tapaaminen ja hassuttelu. 
Edelleenkään Joensuusta ei ole niitä hassuja ystäviä löytynyt. Niitä jotka tajuaa ilman selityksiä. Ja joille ei tarvitse esittää mitään. Vaikka tuolla reissussa ollikin mukavaa, niin silti reissun jälkeen paluu tyhjiöön, jossa ei ole niitä tärkeitä ystäviä, tuntuu märältä lattiarätiltä persuuksen alla.

Kieltämättä on ollut hankala talvi, akillesjännevamma, olkapääkipuilu ja jonkinlainen alavire mielen syövereissä. Tuntunut ihan paskalle arjen pyörittäminen. Töitäkään ei ole ollut. Pelkkää kotona oloa ja kotitöitä. Vittuperkelettä on tullut sanottua ja nenäliinoja kasteltua. Salille ja juoksemaan ei ole päässyt. 

Pitää tuon olkapääleikkauksen jälkeen ajatella työkuviot uusiksi. Aloitanko uuden uran? Vai palaanko Kuopioon,  siten että teen joka toinen viikko siellä töitä? Parisuhdehan siitä kärsii, se on kyllä raaka totuus. En minä jaksa olla tyhjänpanttina. Tietysti, aina voi vaikka siivoamaan alkaa, jos ei kerta ammattitaidolleni ole käyttöä... Ihan sama missä sitä on siinä tapauksessa, jos ei arvosteta. Tuota Perfect Home työtä pidän enemmän harrastuksena kuin rahatuojana. Vaikka on siitä ropsahdellut ihan kivasti pennejä kukkaronpohjalle.

No mukavaa on se, että keittöremontti alkaa olla totta. Huomenna tulee mittamies, ja saadaan hinta-arviota. Pitää sitten hommailla siihen  työmies. Jospa se ilo löytyy siitä. Siis uudesta keittiöstä. 

No aika masentunut teksti oli tämä. Kuvaa ehkeen sielunmaisemaani. Jospa minä tästä nousen ja löydän jotain mukavaa elämääni. Ainakin nuo koirankuonolaiset nukkuu tosi söpösti.

Iloinen Nelly koira, päivieni piriste  

PURKAUTUMISTA JA POLIITTISTA HUTTUA

Hieman turhautuneena elämääni nakutan tätä tekstiä. Jalkaani tuli nivelsidevamma, ja nyt olen juoksukiellossa syyskuun loppuun asti. Nyt kun muu terveys alkaisi olla kondiksessa, niin tämä!

Juoksut pannassa, pyöräily ja kaikki saliliikkeet, joissa paino kohdistuu nilkkoihin. Kroppaa treenaan sovelletusti salilla. Pää meinaa levitä, kun ei pääse juoksulle, on tottunut purkamaan pään sisäisiä asioita fyysiseen toimintaan, ja nyt alkaa pikkuasiatkin ottamaan päähän. Mutta seuraava haaste on kasvamassa, siitä kerron ehkä toisella kertaa lisää. 

AMK-koulutus alkaa 2.9. Sekin on idioottia, että minä en kelpaa mihinkään ilman tuota kirjainyhdistelmää. Mutta vanhana kehäkettuna klaaraan tuon läpi. Uskokaa pois, teen pahan alta pois, tyylillä! Ja sitten mennään kohti seuraavaa haastetta opintojen suhteen.

Sitten työasioihin:
 PKSSKn politiikka sijaisten sitouttamiseen on hiukan kummallista. On merkillistä että Pohjois-Karjalan sairaanhoitopiirillä ei ole töitä sijaisille, tulee olo, että sijaisista ei välitetä. KYSissä ollessani, määräyskirjan ollessa katkolla, etsittiin duunia hyvälle hoitajalle, ei määräyskirjan katkoja, ylihoitaja oli langan päässä ja helposti lähestyttävä. PKSSKn johtajuus on vanhanaikaista ja kaavoihin jumittunutta.  Tuollaisesta käytöksestä tulee ihmislapselle olo, että hoitajat on numeroita, ja heistä ei välitetä.  Kaiken tämän kirjoitan omalla nimellä ja naamalla, selän takana puhutaan jo niin paljon, mutta kukaan ei uskalla suutaan avata, työnsä menettämisen pelosta. Minulla ei ole vakipaikkaa/sijaisuutta mitä menettää. 

Hiukan siis päähän ottaa tuo, että minun resursseja työhön kyseiseen laitokseen ei arvosteta, hakenut olen töitä, mutta en kelpaa. Miksi? Persettä en ole tottunut nuolemaan, enkä aio sitä opetella. Haluaisin niin tehdä työtäni, käydä koulutuksissa, ja kaikessa muusssa työhön liittyvissä toiminnoissa. Kuitenkin olen aktiivisesti kouluttautunut alallani. Hiukan alkaa tehdä mieli tekemään muita hommia. Mutta sinnitän hetken. Ihan pienen hetken. Kunnes tulee se piste, etten enää jaksa tätä keikkaelämää.


Viikonloppuna kävin tyttökaverin kanssa Kolilla vaeltamassa. Suosittelen. Maisemat on kohdillaan, polut hyviä ja haastavia. Ryynäsen kahvilan saunan löylyt suurenmoiset. Luultavasti menen toistekkin,  Herajärven kierros kuulostaa muikealle kokemukselle.  Ehkä ensi kesänä, Irmat tempaisee?

Ulkona upea elokuun päivä, lähden hetkeksi aurinkoon, mietin hiukan tulevaisuutta. Mitä se tuo tulleessaan? Joku muutoksen kaipuu on ilmassa. Mitä se sitten onkaan?