Kävinpä lääkärissä. Ihan paikallisessa terveyskeskuksessa. Edellisellä kerralla sain väärän diagnoosin ja hoidon, vaikka lääkärille yritin kertoa jo tehdystä diagnoosista, mistä oireet johtuvat. Ei uskonut. Onneksi ei ukkoa uskonut ja tein kuten aiemmin oli Isossa Sairaalassa neuvottu.
Ajattelin positiivisesti mennessäni lääkäriin, ettei palvelu voi tästä huonontua. No, joo. Ei voinut ei. Valittaessani vaivaa, venäläinen lääkärinainen ei tainnut tajuta mistä on kyse. Näytin Ison Yliopistosairaalan tekstiä, mitä on joskus tehty ja diagnosoitu. Piti ihan sormella näyttää mistä on kyse ollut ja mitä on tehty. Ei tajunnut. Kysyi minulta, miten voisi auttaa. Vihjaisin, että jos vaikka kirurgille ja lähete kuvauksiin? Ei kelvannut, vastasi näin: olkapäässä ei mitään vikaa. Ota kipuun Panadol Forte ja jos vielä kipeämpi ota Burana. Mutta sitä riittää yksi päivässä.
Olin juuri kertonut että Panacodin voimalla nukuttu ja kipeä on. Ja taas ne kipukohtien hakemiset ja kummastelut. Joo, kipeä, sanoin että käsi puutuu kun siitä tietystä kohdasta painat. Tänään en siis ottanut Panacodia, oitin sen Panadol Forten ja Buranan yöksi. Mobilatia se suositteli kanssa. Millään tavoin ei reagoinut pyyntööni päästä kuviin/tai erikoislääkäriin, vaikka selkeästi tarve olisi ollut.
Mikäs tässä, käsi on terve, ei vika, en näe tarvetta jatkohoitoon, sanoi lääkäri Olga. Jatkan elämää ja totean kuvitelleeni vaivani. Ei haittaa, jos en voi nostaa kättä yläilmoihin, tai vääntää rattia. Saatikka, että nukkuessa se puutuu tai sitä polttelee levossa. Otan Panadol Fortea. Kun lääkäri määräsi niin.
No, paikalliseen arvaus, korjaan terveyskeskukseen en taida astella apua enää hakemaan. Paikallinen yksityinen sai minusta asiakkaan, tai sitten odotan pää kainalossa, että pääsen keskussairaalan ensiapuun kun kello lyö 16.00.
torstai 24. lokakuuta 2013
maanantai 21. lokakuuta 2013
TYÖ JA SEN TEKEMISEN MAHDOTTOMUUS
Pieni pään selvitystuokio.
Hiukan on muutosta ilmassa.Lähinnä työuran suhteen. Jotenkin alkaa olla mitta täynnä sairaanhoitoa. Liian kiire, liian paljon tekemistä, hajoamista ja liian monta kylmää ruokaa ruokatauolla. Se että omatunto soimaa työpäivän jälkeen, siitä ettei kerkeä jututtaa potilaita, se tunne ettei riitä.
Säästöt näkyvät työssä, jo liikaakin. Sijaisia ei palkata, vakituiset tekee työtä ylityönä, palkassa tuo omistautuminen ei näy. Ihmiset väsyvät, koska hoitajat eivät kuitenkaan ole koneita. Onneksi.
Väsyneenä tunteet kertautuvat, potilaan tuska voi tuntua kovemmalle kuin onkaan, ehkä kipu onkin henkistä, toivoa siitä että hoitaja pysähtyisikin hetkeksi vuoteen viereen ja pitää kädestä. Siihen ei vain ole aikaa. Mittaat verenpainetta ja siinä pidät kädestä, jotta käsi pysyy paikoillaan, et siksi että ihminen sitä tarvitsee.
On niitä hetkiä työssä, jossa tuntee olevansa onnistunut. Potilas pääsee kotiin, paranee tai saa avun vaivaansa. Naurun hetki keskellä potilastyötä, huumoria, joka lähtee pienestä sanasta, joka vapauttaa hetkeksi rooleistamme, siitä voi ammentaa vuoron loppuun saakka voimaa jatkaa.
Tiedä sitten, mistä itseni löydän. Toivottavasti jostain, mistä se ilo löytyy omaan tekemiseen. Saada takaisin tarpeellisuuden tunne, ja se että minä osaan ja kykenen. Se tunne on hukassa. Keikoilla käydessä on työpanostani kiitetty, se on hyvä. Mutta nyt ei enää päänsilitys riitä. Haluaisin tehdä työtäni, mitä osaan ja mistä pidän. Mutta PKSSKn politiikka raapii syrjään ne, joilla ei ole suhteita. Minä en ruskeakielisyyttä osaa. En lähde siihen politiikkaan mukaan.
Toisaalta, helpotushan tuo olisi, jos lähtisin alalta pois. Kaikki tuo yllämainittu on äärimmäisen stressaavaa, voimia vievää ja raskasta. Voisihan se leipä ja voi pöytään löytyä helpommin.
Saa nyt nähdä. Annan itselleni se mahdollisuuden, että levitän siipeni, suljen silmäni ja katson minne tuuli tytön kuljettaa. Elämä kantaa sinne minne on mentävä.
On se vienyt minut ennenkin, oikeaan paikkaan.
Hiukan on muutosta ilmassa.Lähinnä työuran suhteen. Jotenkin alkaa olla mitta täynnä sairaanhoitoa. Liian kiire, liian paljon tekemistä, hajoamista ja liian monta kylmää ruokaa ruokatauolla. Se että omatunto soimaa työpäivän jälkeen, siitä ettei kerkeä jututtaa potilaita, se tunne ettei riitä.
Säästöt näkyvät työssä, jo liikaakin. Sijaisia ei palkata, vakituiset tekee työtä ylityönä, palkassa tuo omistautuminen ei näy. Ihmiset väsyvät, koska hoitajat eivät kuitenkaan ole koneita. Onneksi.
Väsyneenä tunteet kertautuvat, potilaan tuska voi tuntua kovemmalle kuin onkaan, ehkä kipu onkin henkistä, toivoa siitä että hoitaja pysähtyisikin hetkeksi vuoteen viereen ja pitää kädestä. Siihen ei vain ole aikaa. Mittaat verenpainetta ja siinä pidät kädestä, jotta käsi pysyy paikoillaan, et siksi että ihminen sitä tarvitsee.
On niitä hetkiä työssä, jossa tuntee olevansa onnistunut. Potilas pääsee kotiin, paranee tai saa avun vaivaansa. Naurun hetki keskellä potilastyötä, huumoria, joka lähtee pienestä sanasta, joka vapauttaa hetkeksi rooleistamme, siitä voi ammentaa vuoron loppuun saakka voimaa jatkaa.
Tiedä sitten, mistä itseni löydän. Toivottavasti jostain, mistä se ilo löytyy omaan tekemiseen. Saada takaisin tarpeellisuuden tunne, ja se että minä osaan ja kykenen. Se tunne on hukassa. Keikoilla käydessä on työpanostani kiitetty, se on hyvä. Mutta nyt ei enää päänsilitys riitä. Haluaisin tehdä työtäni, mitä osaan ja mistä pidän. Mutta PKSSKn politiikka raapii syrjään ne, joilla ei ole suhteita. Minä en ruskeakielisyyttä osaa. En lähde siihen politiikkaan mukaan.
Toisaalta, helpotushan tuo olisi, jos lähtisin alalta pois. Kaikki tuo yllämainittu on äärimmäisen stressaavaa, voimia vievää ja raskasta. Voisihan se leipä ja voi pöytään löytyä helpommin.
Saa nyt nähdä. Annan itselleni se mahdollisuuden, että levitän siipeni, suljen silmäni ja katson minne tuuli tytön kuljettaa. Elämä kantaa sinne minne on mentävä.
On se vienyt minut ennenkin, oikeaan paikkaan.
lauantai 19. lokakuuta 2013
MINÄ JA MR. DISNEY
Tosielämä ei ole samanlaista satutarinaa kuin Disneyn animaatioissa.
Monet naiset ovat pienenä haaveilleet omasta prinssistä valkoisella ratsullaan ja saaneet vaikutteita Disneyn prinsessojen saduista. Your Tango -sivuston kirjoittaja Kourtney Jasonlistasi 11 valhetta, jotka Disney on antanut rakkaudesta.
Odotuksia tosirakkautta ja sielunkumppanin löytymistä kohtaan on nostatettu Jasonin mukaan näillä valheilla:
1. Rakkaus ensisilmäyksellä on erittäin normaalia ja sitä tapahtuu koko ajan.
Joo, no minä ja Komistukseni, kyllä totesin heti eka silmäyksellä, että ihana mies, mutta voiko minusta aikuisten oikeasti tykätä. Samat ajatukset oli myös Komistuksellani. Aika pian R-sana sanottiin meidän suhteessa, ja hyvä niin. Siitä oli helppoa jatkaa suhdetta.
2. Vanhempia tottelematta oleminen ja hiippailu pojan kanssa, jonka juuri tapasit, johtaa lopulta naimisiin menemiseen hänen kanssaan.
Eka liittoni oli tällä pohjalla, äitini ei pitänyt, sisarukseni olivat vastaan, ja mihin se kielto johti. Suhteeseen, joka kaatui. Ei- niin- terve suhde kasvatti minua ihmisenä. Siitä olen ylpeä. Ja lapsiani en koskaan kadu.
3. Jokaisen tytön pitäisi haaveilla siitä, että tuntemattoman suukko on avain herättämään loputtomasta unesta (tai krapulasta).
Öh, tuntemattoman suukko piristi elämää sinkkuvuosina. =D mitäpä tuohon sanomaan. Ihan jees tulla pussatuksi.
4. Eläimiin sekaantuminen tarkoittaa oman sielunkumppanin löytämistä – eikä siitä joudu pidätetyksi.
Hehee, kyllä Nelly on ihan kuin minä, ja Ransu ihan kuin Komistus. Mutta ei siinä mitään seksuaalista ole!
5. Löydät sen oikean ensimmäisellä kerralla ja elättä onnellisena elämänne loppuun asti.
Toista kierrosta mennään ja parempi myöhään, kuin ei ollenkaan. Elämän suuri rakkaus kannattaa ottaa vastaan kun se tulee. Muuten voi jotain ihanaa voi jäädä kokematta. Järkiliitto ei kanna, tai jolle se sopii niin olkoon vaan.
6. Tähdiltä toivominen toteuttaa unelmat – ei kova työ.
Miksi et voi toivoa tähdeltä? Mitä siinä menettää? Toki kova työ auttaa eteenpäin. Mutta kyllä minä olen tähdeltä toivonut ja saanut unelmia toteen.
7. Jos joudut teeskentelemään, että olet jotain muuta kuin olet saadaksesi miehen huomion, tee se.
No joo, kyllähän me teeskennellään, vedetään roolia. On ripsiväriä, on tekohiuksia, on meikkiä. Kyllähän sinä aluksi vedät roolia, hurmataksesi miehen. Mutta kyllä hetken jälkeen alkaa oma itse kaivautua roolin läpi. Sitten suhde joko jatkuu tai ei jatku.
8. Kun olet pohjalla, tapaat elämäsi rakkauden. Ja hän on se, joka nostaa läheisriippuvaisen itsesi ylös ja korjaa ongelmasi.
Miksi ei voisi rakastua pohjalla ollessa? Miksi ei voi kokea hetkenkään hurmaa, laastaria tms. Onko se jotenkin väärin? Miksi ei voi kokea jotain mukavaa, kun rypee elämän mudissa? Ihme juttu, pitääkö sitä jäädä sinne kaivon pohjalle marttyyriksi? Hauskan pitäminen on sallittu!
9. Älä suunnittele eläväsi millään lailla jännittävää tai tyydyttävää elämää ennen kuin prinssisi saapuu. Hän löytää sinut, ei toisin päin.
Hah, kyllä minun prinssi minut löysi, kirjaimellisesti! Mutta elämäni oli ihan mukavaa ja tyydyttävää ilmankin, siitä tuli vaan täydempi hänen kanssaan.
10. Itsesi erityiseksi tekevistä persoonallisuuksista/taidoista/osaamisista luopuminen on ihan ok saadaksesi olla miehen kanssa. Hän ei välitä kuinka tyhmä olet, kunhan olet nätti.
Ei ole tarvinnut luopua. Olen ihan nätti, ihana, seksikäs ja höpsö. Siis mieheni mielestä. Ja siksi minua rakastaa hän. Pitää minusta kokonaisuudessaan. Jopa minun mökötysillekin nauraa....
11. Ei tarvita muuta kuin suukko, tanssi tai duetto tietääkseen, onko kyseinen mies Se Oikea.
No, jos mies pussaa kuin limanuljaska, niin voiko se olla Se OIkea? EI, jos minulta kysyt. Tanssi sujuu hyvin, ja laulu on aikamoista huhuilua, mutta hyvältä se kuulostaa. Muista jutuista nyt puhumattakaan, Kyllä, suukko on tärkeä asia.
Lähde: Your Tango
torstai 3. lokakuuta 2013
ONNI ON ELÄÄ JA ANTAA TOISTEN ELÄÄ
Minusta on surullista että ihmiset kangistuvat tiettyyn ajattelumalliin, eikä voi edes kurkistaa kolikon kääntöpuolta. Joillekin tämä tapa katsoa elämää on muuttunut maniaksi.
Tietyllä tapaa ymmärtää näitä ihmisiä. Se on tapa purkaa ahdistuneisuutta, kontroilla elämää, joka voi olla jollain tapaa sekasorrossa. Itse pidin itseäni kasassa vaikeina vuosina avioliitoni aikana pitämällä pedanttia järjestystä kaapeissa. Mausteetkin olivat aakkosjärjestyksessä. Aivoni sekasorto pysyi ajatusten takana, kun keskityin mielestäni oleellisen. Ja kun pysähdyin ajattelemaan hetkeksi elämääni ja sitä miten turhaan asiaan kulutan aikaa, elämäni pyörähti isolla rattaalla eteenpäin ja koskaan en ole tuota hetkeä katunut.
Säälittävää onkin, ettei maanisesti ajattelevat mustavalkoihmiset näe kaikkia värejä. Oikean mielipiteen takana seisovilla uupuu kyky upota toisen ihmisen sielunmaailmaan, taito oppia toisen elämästä ja ehkä kyky nauttia elämän monimuotoisuudesta ja arvoista. Ennen kaikkea kunnioitus toisen elämäntapaa kohtaan.
Ehkä myös tiukasti omasta peitosta kiinni pitäminen, on pelko, että se kolikon toisen puolen maailma onkin jotain ihanaa, jota ei ansaitse, ja on parempi näännyttää itsensä arvoilla, jotka on itselleen aivopessyt, ja arvoilla jotka kokee oikeaksi ja haluaa sen toisille myydä ainoana oikeana elämänä. Tällä aivopesutekniikalla voi tuhota jotain hvyää ja olemassaolevaa, mutta silmälaput peittävät tuon ja pidät sitä tekoasi oikeutettuna, koska omat arvosi ovat ne tärkeimmät.
Mitä järkeä? Maailmassa on paljon sitä mitä et voi muuttaa, taistelu tuulimyllyjä vastaan on energiaa syövää, Maailmaa voi ja pitää parantaa ruohonjuuritasolla, auttaa omat asiat selväksi ja sitten auttaa niitä, jotka ovat rakkaita ja tärkeitä, sitten voi jatkaa maailman pelastamista.
Maailmassa on paljon muutakin kuin uskonto, ruokavalio, urheilu, ulkomuoto ja sukupuolinen suuntaus, Pikkuhiljaa ei jaksa olla suvaitsevainen ja antaa armon käydä oikeudesta. On vain pudotettava giljotiinin terä niskaan ja kohdattava realiteetit. Ei kaikki jaksa, ja jopa ne lähipiirisi toisinajattelijat kaikkoavat kauemmas, henkisesti ja jopa fyysisesti. Sitten olet tavoittanut tuloksen, ympärilläsi on vai ne jotka ajattelevat kuten sinä.
Onko elämä sitten mukavaa, jos kaikki ovat samanlaisia? Minusta ei ainakaan. Minusta on kiva, kun ympärillä häärää kaikenlaisia ihmisiä, miehiä, naisia, nuoria ja lapsia. Kaikilta voi oppia jotain ja he voivat oppia minulta. Se on elämän syvin tarkoitus. Ei jääräpäinen aivopesu.
Tietyllä tapaa ymmärtää näitä ihmisiä. Se on tapa purkaa ahdistuneisuutta, kontroilla elämää, joka voi olla jollain tapaa sekasorrossa. Itse pidin itseäni kasassa vaikeina vuosina avioliitoni aikana pitämällä pedanttia järjestystä kaapeissa. Mausteetkin olivat aakkosjärjestyksessä. Aivoni sekasorto pysyi ajatusten takana, kun keskityin mielestäni oleellisen. Ja kun pysähdyin ajattelemaan hetkeksi elämääni ja sitä miten turhaan asiaan kulutan aikaa, elämäni pyörähti isolla rattaalla eteenpäin ja koskaan en ole tuota hetkeä katunut.
Säälittävää onkin, ettei maanisesti ajattelevat mustavalkoihmiset näe kaikkia värejä. Oikean mielipiteen takana seisovilla uupuu kyky upota toisen ihmisen sielunmaailmaan, taito oppia toisen elämästä ja ehkä kyky nauttia elämän monimuotoisuudesta ja arvoista. Ennen kaikkea kunnioitus toisen elämäntapaa kohtaan.
Ehkä myös tiukasti omasta peitosta kiinni pitäminen, on pelko, että se kolikon toisen puolen maailma onkin jotain ihanaa, jota ei ansaitse, ja on parempi näännyttää itsensä arvoilla, jotka on itselleen aivopessyt, ja arvoilla jotka kokee oikeaksi ja haluaa sen toisille myydä ainoana oikeana elämänä. Tällä aivopesutekniikalla voi tuhota jotain hvyää ja olemassaolevaa, mutta silmälaput peittävät tuon ja pidät sitä tekoasi oikeutettuna, koska omat arvosi ovat ne tärkeimmät.
Mitä järkeä? Maailmassa on paljon sitä mitä et voi muuttaa, taistelu tuulimyllyjä vastaan on energiaa syövää, Maailmaa voi ja pitää parantaa ruohonjuuritasolla, auttaa omat asiat selväksi ja sitten auttaa niitä, jotka ovat rakkaita ja tärkeitä, sitten voi jatkaa maailman pelastamista.
Maailmassa on paljon muutakin kuin uskonto, ruokavalio, urheilu, ulkomuoto ja sukupuolinen suuntaus, Pikkuhiljaa ei jaksa olla suvaitsevainen ja antaa armon käydä oikeudesta. On vain pudotettava giljotiinin terä niskaan ja kohdattava realiteetit. Ei kaikki jaksa, ja jopa ne lähipiirisi toisinajattelijat kaikkoavat kauemmas, henkisesti ja jopa fyysisesti. Sitten olet tavoittanut tuloksen, ympärilläsi on vai ne jotka ajattelevat kuten sinä.
Onko elämä sitten mukavaa, jos kaikki ovat samanlaisia? Minusta ei ainakaan. Minusta on kiva, kun ympärillä häärää kaikenlaisia ihmisiä, miehiä, naisia, nuoria ja lapsia. Kaikilta voi oppia jotain ja he voivat oppia minulta. Se on elämän syvin tarkoitus. Ei jääräpäinen aivopesu.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)