MINÄ ITSE

Eli tällainen tehtävä tuli AMK suomen kieli opintojakson tehtäväksi. 

Olen reilu neljäkymppinen jo valmis sairaanhoitaja. Valmistuin 17 vuotta sitten lasten sairaanhoitajaksi Rovaniemeltä, opistotasolta. Koska nykyinen AMK-järjestelmä on joustamaton, joudun lukemaan noin 60 opintopistettä, että saisin tuon AMK-tutkinnon ja sitä myötä tulevaisuuteeni mahdollisuuksia opiskella lisää. Istuin muutamilla luennoilla, ja mietin oikeasti miksi minä kuuntelen tätä. Kertaalleen kuultua. Kertaalleen tehtyä, vieläpä monesti käytännön muokkaamana. Kuitenkin 15 vuotta on tätä työtä tullut veivattua, osastojen käytäviä vaellettua ja pikkuisia ihmisiä yövuoroissa silitettyä. 

Onhan se opettavaista, kun tajuaa miten huonolla mallilla Suomen opetuslaitos on, jos tällä tasolla pitää opettajan varmistaa, että osataan hyvää suomen kieltä. Osa opiskelijoistahan on peruskoulupohjalta,  muun ammatillisen laitoksen kautta tullutta porukkaa, joten ymmärrän huolen. Lukiossahan muokataan akateemiselle polulle suuntaavia opiskelijoita. Mielestäni on väärin, niin opettajia ja meitä lukiopohjaisia kohtaan, että joutuu tankkaamaan ihan perusasioita, kun voisi aloittaa heti ytimestä. 
Resurssit ei varmaan riitä siihen, että olisi suomen kielen tasokoe, ja sen pohjalta voisi jakaa ryhmät. 

Ai niin, se minä itse, harhapoluilta asiaan. 

Minä asustan pienessä keltaisessa vanhassa talossa, minulla on pari koiraa, suloiset tytöt,  22 vuotta ja 13 vuotta. Erosin lasten isästä neljä vuotta sitten. 
Nykyisen avohoitomieheni kaksi lasta käyvät yleensä loma-aikoina, he asuvat äitinsä kanssa toisella puolella Suomea. Surullista, toivoisimme kovasti, että saisimme osallistua enemmän heidän elämäänsä. 

Harrastan liikuntaa, kuntosalilla tulee käytyä ja juostua. Valokuvaaminen on rakas harrastukseni. Kuvaan eniten rokkikeikkoja ja luontoa. Koirien kanssa meuhkaaminen vie myös hyvän osan vuorokaudesta. Hauskoja höpsöjä otuksia ne ovat, niiden seuraaminen voittaa kyllä television katsomisen. Luen ja kirjoitan sitten muina vapaina hetkinä. Ja otan höpösiä, koska nukkuminen on mukavaa.

Opiskeluista sen verran, opinnäytetyöni aihe on keksitty, saisinpa pian siihen ohjaajan ja muut kuviot kohdalleen, niin pääsisin nakuttamaan teoriaa, ottamaan haastatteltavat kynsiini ja suorittamaan tämän AMK-tutkinnon pois jaloista kuleksimasta.  Enemmän olen siis käytännön ihminen, kuin luentosalin prinsessa.

Sari Juntunen

AJATUKSIA LUMIPYRYSSÄ

Tuolla ikkunan takana on lumituisku. Hiukan masentava ja typerä keli. Tietää myös lumitöitä. Pidän niistä, ei siinä, mutta tahtoo tuo rakas kuntosaliharrastus kärsiä. Toisaalta, siinä kyllä tulee hiki. 

Meillä on tällä viikolla thairuokaviikko. Hyviä makuelämyksiä tehty katkarapusista, naudanlihasta ja kanasta. Katkarapuset kookoskastikkeessa ehdottomasti paras.  Perjantaina kokeillaan vielä kalaa. Resepti vielä hakusessa.

Kauheasti on eri ajatuksia päässä. Osa hyvinkin ristiriitaisia, osa taas hyvinkin selkeitä. Tänään raapustin AMK-haku paperit netissä menemään. Päivitän opistoasteisen AMK-tutkinnoksi, ja sitten aukeaa mutama jatko-opinto paikka helpommin, kuin nykyisellä tutkinnollani. Lisäksi voin opiskella uutta pätevyyttä lastensairaanhoitaja tutkintoa tukemaan.  Tuossa onkin minulle pariksi vuodeksi projektia. Opinnäytetöineen. Jos vaan pääsen opiskelemaan.

Ristiriitaiset ajatukset liittyvät lähestyvään isän syntymäpäivään. Isä kuoli ollessani 8 vuotias, ja olen monesti pohtinut, miten tuo isättömyys on vaikuttanut elämääni. Ehkä eniten kuvana, miten näen itseni naisena ja suhteessa ulkonäkööni.  Samoin vahva miehen malli on uupunut maailmastani. Minulla oli elämässä kuitenkin setäni, joka oli miehen mallina. Iso kiitos hänelle. 

Miessuhteet kerrotaan heijastavan isäsuhdetta. Ensimmäinen mieheni oli kyllä kaukana hänestä. Isäni on muistoissani iso, lämmin ja nauravainen. Ikinä ei suuttunut, vaikka aihetta ei ollut. Kertoi vitsejä, ja piti sylissä ja huolehti. Rakastava isä. Turvallinen isä. Nykyinen mieheni on tuo turvallinen ja kiltti. Ja saa minut nauramaan, vaikka kuinka yrittäisin yrmyillä ja mököttää.

Pähkäilen joskus lisää tätä teemaa. Kuitenkin isäni kuolema oli elämäni käännekohtia. Tavalla siinä hetkessä jouduin kasvamaan isoksi tytöksi, itse koen lapsuuteni loppuneen siihen. Surullinen lause. Ei kenenkään lapsuus tulisi loppua noin brutaalilla tavalla. Mutta elämä on märkä sukka, joka joskus lässähtää naamalle. 

Tuuli tuivertaa nurkissa, koirat nukkuvat ja minäkin pian.