Täydellinen partneri
Kyllä, sellaisen löytää jos haluaa. Riittävän hyvä kumppani, ok, jos haluaa sellaisen. Eroni jälkeen tein tietoisen päätöksen, haluan tietyillä ominaisuuksilla varustetun kumppanin. Ja varauduin siihenkin, että sitä ei löydy, joten voin olla lopun ikäni yksinkin. EN halunnut tyytyä puolinaiseen, vajaaseen kumppaniin. Sanoin jo monelle treffiehdottelijalle suoraan,että ei tuhlata toistemme aikaa, koska näen jo nyt, ettei välillämme tule olemaan mitään. Osa arvosti, osa ei.
Onhan minussa ja kumppanissa vikoja ja asioita, jotka ottaa päähän, mutta ei ole tarvetta toista muuttaa. Niistä tulee joskus, sanomista, mutta ei se suhdetta kaada. Unelmia on yhteisiä ja omia. Ja niitä unelmia tuetaan, vaikka se olisikin toisesta vähän hassu.
Onko järkeä pilata puolet elämästään, tai pahimmillaan koko elämänsä suhteessa, jossa on tunne, että mitä jos? Kumppani voi olla hyvä vanhempi, ei juopottele ja käy töissä, mutta joku puuttuu?
Kumppanisi tekee sinusta kokonaisen ja ehjän ihmisen
Kyllä tekee. Hyvän kumppanin kanssa oleminen on ihan yhtä hauskaa kuin itsensä kanssa oleminen. Toinen täydentää toistaan, olemalla oma itsensä. Erilaisuus on ihanaa, se tuottaa hyviä keskusteluja ja iloa elämään. Kädet sopii toisen käteen ja samat jutut naurattavat.
Eheydellä tarkoitan sitä että kun tapaa sen toisen ja se nauraa juurikin sille vitsille, jolle kukaan muu ei naura, on löytänyt legopalikan toisen puoliskon (metafora ontuva, mutta you got a point) Minä voin olla räiskyvä, kumppani tasoittava elementti, yhdessä ollaan tasapainoinen kokonaisuus, joten kyllä, kokonaisuus on ehjä ja kaunis yhdessä.
Rakkauden tulee olla helppoa
Se on. Se auttaa voittamaan ikävät asiat. Mekin kolmessa vuodesa ollaan koettu asioita, jotka olisivta kaataneet ei-niin-helpon rakkaus suhteen. Ja kun luottamus vain kasvoi näitten vaikeuksien jälkeen, rakkaus vahvistui.
Iankaikkinen rakkaus
Uskon tähänkin. Äiti pitää edelleen isääni, joka kuoli 1980, elämänsä miehenä, ja haluaa tulla haudatuksi hänen viereensä.
Minusta rakkaudessa voi olla riitoja ja erimielisyyksiä, mutta riidat ovat erilaisia rakastaessa kuin suhteessa jossa rakkaus on vajaa. Rakastaessa kuitenkin välttää loukkaamasta tietoisesti toista. Kun rakkaus ei ole tarpeeksi syvää, haavoitat tahallaan, isket puukkoa juuri sinne missä se varmasti sattuu. Ja halua sovintoon ei oikein ole.
Summa Summarum. Rakkaus on helppoa sen oikean ihmisen kanssa. Väärän tai riittävän/kelvollisen kumppanin kanssa se on vääntöä ja kompromissejä.Itkua ja pettämistä, selän takana pahaa kumppanista puhumista, epätyydyttävää seksiä, henkistä pahoinvointia, masennusta, elämänkipinän uupumista. Ja kyllä, puhun kokemuksesta.
Ja kysymys, miksi pirussa ihmiset pelkää yksioloa, kumppanin puutetta, otetaan heti kohta eron jälkeen uusi ihmissuhde? Pelätäänkö omaa itseään niin paljon? Jos sitä pelätään, miten voit olla toisen kanssa oma itsesi, jos et siihen kykene olemaan yksinään? Vai onko tarve saada hyväksyntää todellakin noin suuri?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti