Kipu tuli takaisin.
Kiitos ihanan kuuman kesän sain olla kuin tavallinen ihminen. Kulkea sortseissa, pikkutopeissa, ilman kaulahuivia, ranteenlämmittimiä ja villatakkia. Tuntea olonsa naiselliseksi ja seksikkääksi. Ja elää ilman perhanan kipulääkkeitä.
Nyt se taas alkoi. Kipulääkkeet,->vatsakivut, keho pakattuna vaatteisiin niin, että hiki valuu joka reiästä. Ja kivun tuoma, kaiken vievä väsymys. Tunne että kipu runtelee kehoasi, Aamulla näet kipeät kätesi, peilissä kumaran niskasi ja kuinka painut kasaan. Rumistut omissa silmissäsi.
Vihaan tätä tunnetta, vihaan kipua ja sitä mitä se tekee minulle. Vihaan kipulääkkeitä. Vihaan väsymystä.
Ja tieto siitä,ettet pääse tästä enää ikinä eroon.
Taistelua
Itkua
Kipua
Väsymystä
Just deal with it. You cant win it.
lauantai 30. elokuuta 2014
torstai 22. toukokuuta 2014
HYVÄKSY ITSESI JA TOISET
(varoitus, sisältää hernettä nokkaan tekstiä lihavuudesta)
No, on se kumma, että lihavia ei saa mollata tai arvostella. Se on loukkaavaa. Itse olen edelleen sitä mieltä, että jos on NIIN lihava että vie yleisistä kulkuneuvoista/lentokoneesta kaksi paikkaa (tai vaikka osan toisen paikasta) on velvollinen maksamaan myös kahdesta paikasta. Ja aion asiasta myös huomauttaa henkilökunnalle, jos joskus joudun istumaan yhdellä perskannikalla lentokoneessa, maksakoon lentoyhtiö tai tuo itsensä lihottanut minulle matkan.
Ja vetäköön nyt joku pulleampi ihminen herneen nokkaan. Totuus on se että sinä lihava maksat yhteiskunnalle. Jossain vaiheessa lihavuutesi johtaa krooniseen sairauteen, hoitosi ja lääkkeesi maksaa veromaksajat. Mielestäni maksajalla on oikeus valittaa. Hoitajan uralla monikin nuorehko naisihminen loukkaa fyysisesti itsensä liikutellessaan runsaasta ylipainosta kärsivää ihmistä. Se myös maksaa yhteiskunnalle. Ja yleensä tuo graavisti obeesi ihminen jaksaa valittaa ettei saa tarpeeksi ruokaa laitoksessa.Mitä tekevät sukulaiset? Valittavat hoitohenkilökunnalle, että tämä ihminen nälkiintyy sairaalassa. On ihmiset sokeita!
Toisaalta, jos viihdyt ylipainoisena, niin mikäs siinä. Mutta muista, läsnäolijat voivat kärsiä asiasta. Olet itse tiesi valinnut. Kuten minäkin.
Mutta jos olet timmissä kunnossa, treenaat ja nautit työn hedelmistä, on ihmisillä oikeus sanoa että, rumat lihakset, olit nätimpi ennen. Näytät ihan kuihtuneelta. Ja voi sinua parkaa kun et voi syödä sitä ja tätä (rasvaista ja makeaa). Voi sinua, ota nyt pullaa. Helpompi on sanoa että olen allerginen vehnälle. Jos erehdyt sanovasi treenavaan tavoitteellisesti, se on isompi synti.
Luuletteko pölvästit, että luovun jostain? Itse henkilökohtaisesti en koe luopuneeni mistään. Vaan saan koko ajan jotain hauskaa. Uusia ahaa elämyksiä, ihanaa euforiaa rankan treenin jälkeen. Itsetuntoni on parempi, kuntoni on parempi. Jaksan tehdä asioita. En kärsi unettomuudesta topakan treenin jälkeen. Ruokani on kasvispitoista, saan aurinkoa juoksulenkeillä. Huomaan kehitystä tapahtuneen, kun katson peiliin. Tunnen itseni voimakkaaksi ja kauniiksi. Ja vaatteet ovat kivempia päälläni.
Joku voivotteli kun en syö suklaata. en ole koskaan piitannut siitä. Päänsärkyjen jälkeen keho haluaa sitä, mutta ei oikein muulloin. Suklaanhimoni varmaan tyydyttyy suklaanmakuisen palautusjuoman jälkeen. Ja onko muka kärsimystä elämässä jos ei syö makeaa? Mikä hiton tyydyke on syöminen ylipäätään? Pidän hyvästä ruuasta, mutta ennemmin syön hyvän pihvin kuin suklaalevyn. Tai kaurapuuron pikkuisella voisilmällä.
Jos ei ulkomuoto miellytä, onko se pakko laukaista ääneen? Miksi ei voi olla hiljaa? Ei minun tarvitse miellyttää kaikkia. Eikä sinunkaan. Ja jos arvostelet minua, muista, se antaa minulle oikeuden arvostella sinua!
No, on se kumma, että lihavia ei saa mollata tai arvostella. Se on loukkaavaa. Itse olen edelleen sitä mieltä, että jos on NIIN lihava että vie yleisistä kulkuneuvoista/lentokoneesta kaksi paikkaa (tai vaikka osan toisen paikasta) on velvollinen maksamaan myös kahdesta paikasta. Ja aion asiasta myös huomauttaa henkilökunnalle, jos joskus joudun istumaan yhdellä perskannikalla lentokoneessa, maksakoon lentoyhtiö tai tuo itsensä lihottanut minulle matkan.
Ja vetäköön nyt joku pulleampi ihminen herneen nokkaan. Totuus on se että sinä lihava maksat yhteiskunnalle. Jossain vaiheessa lihavuutesi johtaa krooniseen sairauteen, hoitosi ja lääkkeesi maksaa veromaksajat. Mielestäni maksajalla on oikeus valittaa. Hoitajan uralla monikin nuorehko naisihminen loukkaa fyysisesti itsensä liikutellessaan runsaasta ylipainosta kärsivää ihmistä. Se myös maksaa yhteiskunnalle. Ja yleensä tuo graavisti obeesi ihminen jaksaa valittaa ettei saa tarpeeksi ruokaa laitoksessa.Mitä tekevät sukulaiset? Valittavat hoitohenkilökunnalle, että tämä ihminen nälkiintyy sairaalassa. On ihmiset sokeita!
Toisaalta, jos viihdyt ylipainoisena, niin mikäs siinä. Mutta muista, läsnäolijat voivat kärsiä asiasta. Olet itse tiesi valinnut. Kuten minäkin.
Mutta jos olet timmissä kunnossa, treenaat ja nautit työn hedelmistä, on ihmisillä oikeus sanoa että, rumat lihakset, olit nätimpi ennen. Näytät ihan kuihtuneelta. Ja voi sinua parkaa kun et voi syödä sitä ja tätä (rasvaista ja makeaa). Voi sinua, ota nyt pullaa. Helpompi on sanoa että olen allerginen vehnälle. Jos erehdyt sanovasi treenavaan tavoitteellisesti, se on isompi synti.
Luuletteko pölvästit, että luovun jostain? Itse henkilökohtaisesti en koe luopuneeni mistään. Vaan saan koko ajan jotain hauskaa. Uusia ahaa elämyksiä, ihanaa euforiaa rankan treenin jälkeen. Itsetuntoni on parempi, kuntoni on parempi. Jaksan tehdä asioita. En kärsi unettomuudesta topakan treenin jälkeen. Ruokani on kasvispitoista, saan aurinkoa juoksulenkeillä. Huomaan kehitystä tapahtuneen, kun katson peiliin. Tunnen itseni voimakkaaksi ja kauniiksi. Ja vaatteet ovat kivempia päälläni.
Joku voivotteli kun en syö suklaata. en ole koskaan piitannut siitä. Päänsärkyjen jälkeen keho haluaa sitä, mutta ei oikein muulloin. Suklaanhimoni varmaan tyydyttyy suklaanmakuisen palautusjuoman jälkeen. Ja onko muka kärsimystä elämässä jos ei syö makeaa? Mikä hiton tyydyke on syöminen ylipäätään? Pidän hyvästä ruuasta, mutta ennemmin syön hyvän pihvin kuin suklaalevyn. Tai kaurapuuron pikkuisella voisilmällä.
keskiviikko 21. toukokuuta 2014
MITÄ KUULUU?
No ei tässä pöllömpiä. Kevät tuli, kuten joka vuosi. Lämpimänä, aurinkoisena ja mukavana. Lupauksen jostain vielä hauskemmasta. Kesästä.
Pihaa on pitänyt laitella, kukkapenkkien muokkausta, kasvimaassa asustaa nyt klassikot; sipulit ja salaatit. Herneitäkin tuli maahan. ei nokkaan. Löysimme lisäksi mansikoita tontilta, nekin pelastimme ja laitoimme kasvimaan nurkkaan asumaan. Sitä toki emme tiedä tuleeko yhtään mansikkaa, ja mitä lajiketta, ovat varmaan asuneet tontilla tosi pitkään.
Sairauden kanssa alan olla sinut. Kipupäiviä on, mutta nyt olen opetellut ottamaan niitä inhoja lääkkeitä aamuin illoin. Panadolia siis. Gramman. Polttelukipuun otan Buranaa. Kyllä tämä tästä. Ei artroosiin kuole. Se vaan vähän hidastaa. Mutta ei se sen kummempaa. Minä olen kovempi kuin tuo nivelrikko.
Tänä kesänä aioin nauttia, kesästä, auringosta, liikunnasta ja elämästä. En aio jäädä lepäämään sohvalle. Syksystä ei tiedä ja talvi sen päälle pitkä ja pimeä. Pitää elää tässä ja nyt. Hetkessä. Hedonistisesti, mutta viisaasti.
Ihanaa kesää!
Pihaa on pitänyt laitella, kukkapenkkien muokkausta, kasvimaassa asustaa nyt klassikot; sipulit ja salaatit. Herneitäkin tuli maahan. ei nokkaan. Löysimme lisäksi mansikoita tontilta, nekin pelastimme ja laitoimme kasvimaan nurkkaan asumaan. Sitä toki emme tiedä tuleeko yhtään mansikkaa, ja mitä lajiketta, ovat varmaan asuneet tontilla tosi pitkään.
Sairauden kanssa alan olla sinut. Kipupäiviä on, mutta nyt olen opetellut ottamaan niitä inhoja lääkkeitä aamuin illoin. Panadolia siis. Gramman. Polttelukipuun otan Buranaa. Kyllä tämä tästä. Ei artroosiin kuole. Se vaan vähän hidastaa. Mutta ei se sen kummempaa. Minä olen kovempi kuin tuo nivelrikko.
Tänä kesänä aioin nauttia, kesästä, auringosta, liikunnasta ja elämästä. En aio jäädä lepäämään sohvalle. Syksystä ei tiedä ja talvi sen päälle pitkä ja pimeä. Pitää elää tässä ja nyt. Hetkessä. Hedonistisesti, mutta viisaasti.
Ihanaa kesää!
keskiviikko 2. huhtikuuta 2014
ELÄMÄN MUUTTAVIA UUTISIA
On se kumma, miten pieni puhelu muuttaa sinun elämäsi. Se on virallista, olen työkyvytön toimimaan sairaanhoitajana. En saa nostella kättäni muuhun kuin kampaamiseen ja lampun vaihtoon. Ikkunoitten pesu kielletty. Niveltä kuluttava liikunta kielletty. Muuten saan urheilla niin paljon kuin jaksan. Syyllinen tähän on nivelrikko olkapäässä.
Hiukan olen pysäkillä. Minun pitää tehdä luopumistyötä ammatistani, josta pidän. Ja samalla miettiä mikä minusta tulee isona?
Hitto, miksi juuri minä? On tässä maailmassa muitakin ihmisiä, joille tuo tauti olisi voinut tulla? Laiskempi, tyhmempi, rumempi joku toinen... joku jonka elämä ei olisi kaatunut tähän. Jolle olisi ihan sama vaikka saisi paketillisen lääkkeitä, eikä muutenkaan välitä terveydestään. Miksi minua rangaistaan? Mitä minä nyt olen taas tehnyt?
KYLLÄ. MINUA OTTAA PÄÄHÄN!
Hiukan olen pysäkillä. Minun pitää tehdä luopumistyötä ammatistani, josta pidän. Ja samalla miettiä mikä minusta tulee isona?
Hitto, miksi juuri minä? On tässä maailmassa muitakin ihmisiä, joille tuo tauti olisi voinut tulla? Laiskempi, tyhmempi, rumempi joku toinen... joku jonka elämä ei olisi kaatunut tähän. Jolle olisi ihan sama vaikka saisi paketillisen lääkkeitä, eikä muutenkaan välitä terveydestään. Miksi minua rangaistaan? Mitä minä nyt olen taas tehnyt?
KYLLÄ. MINUA OTTAA PÄÄHÄN!
maanantai 24. helmikuuta 2014
HELMIKUU
Helmikuu on mukavanpuoleinen kuukausi. Lyhyt. Lupaus keväästä ja kesästä.
Ja siitä kamalasta auringosta, joka täällä etelässä rävähtää suoraan taivaalle kilottamaan tuntitolkulla. Lapissa se hiipi päivä kerrallaan, minuutin pari päivää pidentäen. Sopi minun käpyrauhaselleni vallan mainiosti.
Helmikuun kohokohta oli reissu Kuopioon. Ystävien tapaaminen ja hassuttelu.
Edelleenkään Joensuusta ei ole niitä hassuja ystäviä löytynyt. Niitä jotka tajuaa ilman selityksiä. Ja joille ei tarvitse esittää mitään. Vaikka tuolla reissussa ollikin mukavaa, niin silti reissun jälkeen paluu tyhjiöön, jossa ei ole niitä tärkeitä ystäviä, tuntuu märältä lattiarätiltä persuuksen alla.
Kieltämättä on ollut hankala talvi, akillesjännevamma, olkapääkipuilu ja jonkinlainen alavire mielen syövereissä. Tuntunut ihan paskalle arjen pyörittäminen. Töitäkään ei ole ollut. Pelkkää kotona oloa ja kotitöitä. Vittuperkelettä on tullut sanottua ja nenäliinoja kasteltua. Salille ja juoksemaan ei ole päässyt.
Pitää tuon olkapääleikkauksen jälkeen ajatella työkuviot uusiksi. Aloitanko uuden uran? Vai palaanko Kuopioon, siten että teen joka toinen viikko siellä töitä? Parisuhdehan siitä kärsii, se on kyllä raaka totuus. En minä jaksa olla tyhjänpanttina. Tietysti, aina voi vaikka siivoamaan alkaa, jos ei kerta ammattitaidolleni ole käyttöä... Ihan sama missä sitä on siinä tapauksessa, jos ei arvosteta. Tuota Perfect Home työtä pidän enemmän harrastuksena kuin rahatuojana. Vaikka on siitä ropsahdellut ihan kivasti pennejä kukkaronpohjalle.
No mukavaa on se, että keittöremontti alkaa olla totta. Huomenna tulee mittamies, ja saadaan hinta-arviota. Pitää sitten hommailla siihen työmies. Jospa se ilo löytyy siitä. Siis uudesta keittiöstä.
No aika masentunut teksti oli tämä. Kuvaa ehkeen sielunmaisemaani. Jospa minä tästä nousen ja löydän jotain mukavaa elämääni. Ainakin nuo koirankuonolaiset nukkuu tosi söpösti.
Ja siitä kamalasta auringosta, joka täällä etelässä rävähtää suoraan taivaalle kilottamaan tuntitolkulla. Lapissa se hiipi päivä kerrallaan, minuutin pari päivää pidentäen. Sopi minun käpyrauhaselleni vallan mainiosti.
Helmikuun kohokohta oli reissu Kuopioon. Ystävien tapaaminen ja hassuttelu.
Edelleenkään Joensuusta ei ole niitä hassuja ystäviä löytynyt. Niitä jotka tajuaa ilman selityksiä. Ja joille ei tarvitse esittää mitään. Vaikka tuolla reissussa ollikin mukavaa, niin silti reissun jälkeen paluu tyhjiöön, jossa ei ole niitä tärkeitä ystäviä, tuntuu märältä lattiarätiltä persuuksen alla.
Kieltämättä on ollut hankala talvi, akillesjännevamma, olkapääkipuilu ja jonkinlainen alavire mielen syövereissä. Tuntunut ihan paskalle arjen pyörittäminen. Töitäkään ei ole ollut. Pelkkää kotona oloa ja kotitöitä. Vittuperkelettä on tullut sanottua ja nenäliinoja kasteltua. Salille ja juoksemaan ei ole päässyt.
Pitää tuon olkapääleikkauksen jälkeen ajatella työkuviot uusiksi. Aloitanko uuden uran? Vai palaanko Kuopioon, siten että teen joka toinen viikko siellä töitä? Parisuhdehan siitä kärsii, se on kyllä raaka totuus. En minä jaksa olla tyhjänpanttina. Tietysti, aina voi vaikka siivoamaan alkaa, jos ei kerta ammattitaidolleni ole käyttöä... Ihan sama missä sitä on siinä tapauksessa, jos ei arvosteta. Tuota Perfect Home työtä pidän enemmän harrastuksena kuin rahatuojana. Vaikka on siitä ropsahdellut ihan kivasti pennejä kukkaronpohjalle.
No mukavaa on se, että keittöremontti alkaa olla totta. Huomenna tulee mittamies, ja saadaan hinta-arviota. Pitää sitten hommailla siihen työmies. Jospa se ilo löytyy siitä. Siis uudesta keittiöstä.
No aika masentunut teksti oli tämä. Kuvaa ehkeen sielunmaisemaani. Jospa minä tästä nousen ja löydän jotain mukavaa elämääni. Ainakin nuo koirankuonolaiset nukkuu tosi söpösti.
 |
| Iloinen Nelly koira, päivieni piriste |
sunnuntai 12. tammikuuta 2014
TAMMIKUUTA....
Loppuvuosi 2013 meni aika kiireiseen tahtiin. Äiti sairastui, pääsi kotiinsa ja sairastui uudestaan ja joutui sairaalaan. Oma stressinsä siitäkin. Lisäksi minä joudun sairaanhoitajana selvittämänn muille sisaruksille missä mennään, pitämään äidin puolia lääkäriasioissa ja tietty selvittämään äidille, missä mennään.
Jouluna meitä olikin isompi lössi tuvassa, minun lapset, Komistuksen isä ja kolme koiraa =) Syötiin avattiin lahjoja, syötiin lisää ja oltiin yhdessä. Ihan parasta. Jouluna on mukava kuunnella Raskasta Joulua levyjä, tehdä hyvää ruokaa ja nautti lämmintä glögiä. Katsella leffoja, kyhnätä peiton alla ja nauttia rakkaitten seurasta.
Lisäksi kiireisenä on pitänyt uusi haasteeni elämässä siitä voit lukea tästä! Hulluhan minä olen, mutta kelle se nyt tuli uutisena =D
Perfect Home kutsuja nyt on tässä muutamat parin kuukauden aikana, sivubisnestä pitää aina tehdä. Pitää pari tempausta järjestää sen tiimoilta tässä ennen hiihtolomaa. Tuotteet on mukavia myydä ja ovat kuitenkin laadukkaita. =) Tykkään.
Matkakuume kaukomaille vaivaa... taas, kyllä kaupunkilomakin kelpaa. Lämpöä niskoille ja luille. Aaah. Tai kyllä kelpa Dublinkin, Guinnessia ja ruokaa.
Lisäksi kaikki nämä idiootit valtaapitävien päätökset ja suunnitelmat Suomen kansalaisten verottamisesta, ja muista asioista, saa sappea kiehumaan. Todellakin, tulevaisuuden alan näkemään itseni osalta ulkomailla, mitä järkeä on tehdä töitä Suomessa, kun vaan rankaistaan, milloin idioottimaisella autoveroehdotelmilla, milloin ruuan hinnan korotuksilla. Köyhät joutuvat syömään huonosti, saavat sydänsairauksia, aikuistyypin diabeteksen, ja siten ostamaan kalliita lääkkeitä, joihin ei ole varaa... kuolevat pois. Onko se hallituksen päämäärä, tappaa köyhät? Ei tarvitse sitten siitäkään kansanosasta huolehtia.
Kyllä, Kataisen ja Urpilaisen naamat vituttaa. Jos ei olisi noin kallis telkkari, niin lätkisin niitä naamoja märällä rätillä ruutuun.
Lisäksi vuodenvaihde saa miettimään muita, henkilökohtaisia asioita, mitä on elämässä on tapahtunut. Olen ne jo hyväksynyt, mutta aina ne silti muistin syövereistä putkahtaa esille. Muutama selvittämätön asia vaivaa, mutta ne eivät ole minusta riippuvia selvityksiä. Toinen osapuoli on lukinnut keissin omiin syövereihinsä.
Tästä on taas mukava pötkähtää kevääseen ja kesään. Katsotaan miten mimmin käy!
Jouluna meitä olikin isompi lössi tuvassa, minun lapset, Komistuksen isä ja kolme koiraa =) Syötiin avattiin lahjoja, syötiin lisää ja oltiin yhdessä. Ihan parasta. Jouluna on mukava kuunnella Raskasta Joulua levyjä, tehdä hyvää ruokaa ja nautti lämmintä glögiä. Katsella leffoja, kyhnätä peiton alla ja nauttia rakkaitten seurasta.
Lisäksi kiireisenä on pitänyt uusi haasteeni elämässä siitä voit lukea tästä! Hulluhan minä olen, mutta kelle se nyt tuli uutisena =D
Perfect Home kutsuja nyt on tässä muutamat parin kuukauden aikana, sivubisnestä pitää aina tehdä. Pitää pari tempausta järjestää sen tiimoilta tässä ennen hiihtolomaa. Tuotteet on mukavia myydä ja ovat kuitenkin laadukkaita. =) Tykkään.
Matkakuume kaukomaille vaivaa... taas, kyllä kaupunkilomakin kelpaa. Lämpöä niskoille ja luille. Aaah. Tai kyllä kelpa Dublinkin, Guinnessia ja ruokaa.
Lisäksi kaikki nämä idiootit valtaapitävien päätökset ja suunnitelmat Suomen kansalaisten verottamisesta, ja muista asioista, saa sappea kiehumaan. Todellakin, tulevaisuuden alan näkemään itseni osalta ulkomailla, mitä järkeä on tehdä töitä Suomessa, kun vaan rankaistaan, milloin idioottimaisella autoveroehdotelmilla, milloin ruuan hinnan korotuksilla. Köyhät joutuvat syömään huonosti, saavat sydänsairauksia, aikuistyypin diabeteksen, ja siten ostamaan kalliita lääkkeitä, joihin ei ole varaa... kuolevat pois. Onko se hallituksen päämäärä, tappaa köyhät? Ei tarvitse sitten siitäkään kansanosasta huolehtia.
Kyllä, Kataisen ja Urpilaisen naamat vituttaa. Jos ei olisi noin kallis telkkari, niin lätkisin niitä naamoja märällä rätillä ruutuun.
Lisäksi vuodenvaihde saa miettimään muita, henkilökohtaisia asioita, mitä on elämässä on tapahtunut. Olen ne jo hyväksynyt, mutta aina ne silti muistin syövereistä putkahtaa esille. Muutama selvittämätön asia vaivaa, mutta ne eivät ole minusta riippuvia selvityksiä. Toinen osapuoli on lukinnut keissin omiin syövereihinsä.
Tästä on taas mukava pötkähtää kevääseen ja kesään. Katsotaan miten mimmin käy!
 |
| Lyhdyn lämpöä teille lukijoille |
keskiviikko 11. joulukuuta 2013
Pari sanaa suhteesta
Täydellinen partneri
Kyllä, sellaisen löytää jos haluaa. Riittävän hyvä kumppani, ok, jos haluaa sellaisen. Eroni jälkeen tein tietoisen päätöksen, haluan tietyillä ominaisuuksilla varustetun kumppanin. Ja varauduin siihenkin, että sitä ei löydy, joten voin olla lopun ikäni yksinkin. EN halunnut tyytyä puolinaiseen, vajaaseen kumppaniin. Sanoin jo monelle treffiehdottelijalle suoraan,että ei tuhlata toistemme aikaa, koska näen jo nyt, ettei välillämme tule olemaan mitään. Osa arvosti, osa ei.
Onhan minussa ja kumppanissa vikoja ja asioita, jotka ottaa päähän, mutta ei ole tarvetta toista muuttaa. Niistä tulee joskus, sanomista, mutta ei se suhdetta kaada. Unelmia on yhteisiä ja omia. Ja niitä unelmia tuetaan, vaikka se olisikin toisesta vähän hassu.
Onko järkeä pilata puolet elämästään, tai pahimmillaan koko elämänsä suhteessa, jossa on tunne, että mitä jos? Kumppani voi olla hyvä vanhempi, ei juopottele ja käy töissä, mutta joku puuttuu?
Kumppanisi tekee sinusta kokonaisen ja ehjän ihmisen
Kyllä tekee. Hyvän kumppanin kanssa oleminen on ihan yhtä hauskaa kuin itsensä kanssa oleminen. Toinen täydentää toistaan, olemalla oma itsensä. Erilaisuus on ihanaa, se tuottaa hyviä keskusteluja ja iloa elämään. Kädet sopii toisen käteen ja samat jutut naurattavat.
Eheydellä tarkoitan sitä että kun tapaa sen toisen ja se nauraa juurikin sille vitsille, jolle kukaan muu ei naura, on löytänyt legopalikan toisen puoliskon (metafora ontuva, mutta you got a point) Minä voin olla räiskyvä, kumppani tasoittava elementti, yhdessä ollaan tasapainoinen kokonaisuus, joten kyllä, kokonaisuus on ehjä ja kaunis yhdessä.
Rakkauden tulee olla helppoa
Se on. Se auttaa voittamaan ikävät asiat. Mekin kolmessa vuodesa ollaan koettu asioita, jotka olisivta kaataneet ei-niin-helpon rakkaus suhteen. Ja kun luottamus vain kasvoi näitten vaikeuksien jälkeen, rakkaus vahvistui.
Iankaikkinen rakkaus
Uskon tähänkin. Äiti pitää edelleen isääni, joka kuoli 1980, elämänsä miehenä, ja haluaa tulla haudatuksi hänen viereensä.
Minusta rakkaudessa voi olla riitoja ja erimielisyyksiä, mutta riidat ovat erilaisia rakastaessa kuin suhteessa jossa rakkaus on vajaa. Rakastaessa kuitenkin välttää loukkaamasta tietoisesti toista. Kun rakkaus ei ole tarpeeksi syvää, haavoitat tahallaan, isket puukkoa juuri sinne missä se varmasti sattuu. Ja halua sovintoon ei oikein ole.
Summa Summarum. Rakkaus on helppoa sen oikean ihmisen kanssa. Väärän tai riittävän/kelvollisen kumppanin kanssa se on vääntöä ja kompromissejä.Itkua ja pettämistä, selän takana pahaa kumppanista puhumista, epätyydyttävää seksiä, henkistä pahoinvointia, masennusta, elämänkipinän uupumista. Ja kyllä, puhun kokemuksesta.
Ja kysymys, miksi pirussa ihmiset pelkää yksioloa, kumppanin puutetta, otetaan heti kohta eron jälkeen uusi ihmissuhde? Pelätäänkö omaa itseään niin paljon? Jos sitä pelätään, miten voit olla toisen kanssa oma itsesi, jos et siihen kykene olemaan yksinään? Vai onko tarve saada hyväksyntää todellakin noin suuri?
Kyllä, sellaisen löytää jos haluaa. Riittävän hyvä kumppani, ok, jos haluaa sellaisen. Eroni jälkeen tein tietoisen päätöksen, haluan tietyillä ominaisuuksilla varustetun kumppanin. Ja varauduin siihenkin, että sitä ei löydy, joten voin olla lopun ikäni yksinkin. EN halunnut tyytyä puolinaiseen, vajaaseen kumppaniin. Sanoin jo monelle treffiehdottelijalle suoraan,että ei tuhlata toistemme aikaa, koska näen jo nyt, ettei välillämme tule olemaan mitään. Osa arvosti, osa ei.
Onhan minussa ja kumppanissa vikoja ja asioita, jotka ottaa päähän, mutta ei ole tarvetta toista muuttaa. Niistä tulee joskus, sanomista, mutta ei se suhdetta kaada. Unelmia on yhteisiä ja omia. Ja niitä unelmia tuetaan, vaikka se olisikin toisesta vähän hassu.
Onko järkeä pilata puolet elämästään, tai pahimmillaan koko elämänsä suhteessa, jossa on tunne, että mitä jos? Kumppani voi olla hyvä vanhempi, ei juopottele ja käy töissä, mutta joku puuttuu?
Kumppanisi tekee sinusta kokonaisen ja ehjän ihmisen
Kyllä tekee. Hyvän kumppanin kanssa oleminen on ihan yhtä hauskaa kuin itsensä kanssa oleminen. Toinen täydentää toistaan, olemalla oma itsensä. Erilaisuus on ihanaa, se tuottaa hyviä keskusteluja ja iloa elämään. Kädet sopii toisen käteen ja samat jutut naurattavat.
Eheydellä tarkoitan sitä että kun tapaa sen toisen ja se nauraa juurikin sille vitsille, jolle kukaan muu ei naura, on löytänyt legopalikan toisen puoliskon (metafora ontuva, mutta you got a point) Minä voin olla räiskyvä, kumppani tasoittava elementti, yhdessä ollaan tasapainoinen kokonaisuus, joten kyllä, kokonaisuus on ehjä ja kaunis yhdessä.
Rakkauden tulee olla helppoa
Se on. Se auttaa voittamaan ikävät asiat. Mekin kolmessa vuodesa ollaan koettu asioita, jotka olisivta kaataneet ei-niin-helpon rakkaus suhteen. Ja kun luottamus vain kasvoi näitten vaikeuksien jälkeen, rakkaus vahvistui.
Iankaikkinen rakkaus
Uskon tähänkin. Äiti pitää edelleen isääni, joka kuoli 1980, elämänsä miehenä, ja haluaa tulla haudatuksi hänen viereensä.
Minusta rakkaudessa voi olla riitoja ja erimielisyyksiä, mutta riidat ovat erilaisia rakastaessa kuin suhteessa jossa rakkaus on vajaa. Rakastaessa kuitenkin välttää loukkaamasta tietoisesti toista. Kun rakkaus ei ole tarpeeksi syvää, haavoitat tahallaan, isket puukkoa juuri sinne missä se varmasti sattuu. Ja halua sovintoon ei oikein ole.
Summa Summarum. Rakkaus on helppoa sen oikean ihmisen kanssa. Väärän tai riittävän/kelvollisen kumppanin kanssa se on vääntöä ja kompromissejä.Itkua ja pettämistä, selän takana pahaa kumppanista puhumista, epätyydyttävää seksiä, henkistä pahoinvointia, masennusta, elämänkipinän uupumista. Ja kyllä, puhun kokemuksesta.
Ja kysymys, miksi pirussa ihmiset pelkää yksioloa, kumppanin puutetta, otetaan heti kohta eron jälkeen uusi ihmissuhde? Pelätäänkö omaa itseään niin paljon? Jos sitä pelätään, miten voit olla toisen kanssa oma itsesi, jos et siihen kykene olemaan yksinään? Vai onko tarve saada hyväksyntää todellakin noin suuri?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)