Ja siitä kamalasta auringosta, joka täällä etelässä rävähtää suoraan taivaalle kilottamaan tuntitolkulla. Lapissa se hiipi päivä kerrallaan, minuutin pari päivää pidentäen. Sopi minun käpyrauhaselleni vallan mainiosti.
Helmikuun kohokohta oli reissu Kuopioon. Ystävien tapaaminen ja hassuttelu.
Edelleenkään Joensuusta ei ole niitä hassuja ystäviä löytynyt. Niitä jotka tajuaa ilman selityksiä. Ja joille ei tarvitse esittää mitään. Vaikka tuolla reissussa ollikin mukavaa, niin silti reissun jälkeen paluu tyhjiöön, jossa ei ole niitä tärkeitä ystäviä, tuntuu märältä lattiarätiltä persuuksen alla.
Kieltämättä on ollut hankala talvi, akillesjännevamma, olkapääkipuilu ja jonkinlainen alavire mielen syövereissä. Tuntunut ihan paskalle arjen pyörittäminen. Töitäkään ei ole ollut. Pelkkää kotona oloa ja kotitöitä. Vittuperkelettä on tullut sanottua ja nenäliinoja kasteltua. Salille ja juoksemaan ei ole päässyt.
Pitää tuon olkapääleikkauksen jälkeen ajatella työkuviot uusiksi. Aloitanko uuden uran? Vai palaanko Kuopioon, siten että teen joka toinen viikko siellä töitä? Parisuhdehan siitä kärsii, se on kyllä raaka totuus. En minä jaksa olla tyhjänpanttina. Tietysti, aina voi vaikka siivoamaan alkaa, jos ei kerta ammattitaidolleni ole käyttöä... Ihan sama missä sitä on siinä tapauksessa, jos ei arvosteta. Tuota Perfect Home työtä pidän enemmän harrastuksena kuin rahatuojana. Vaikka on siitä ropsahdellut ihan kivasti pennejä kukkaronpohjalle.
No mukavaa on se, että keittöremontti alkaa olla totta. Huomenna tulee mittamies, ja saadaan hinta-arviota. Pitää sitten hommailla siihen työmies. Jospa se ilo löytyy siitä. Siis uudesta keittiöstä.
No aika masentunut teksti oli tämä. Kuvaa ehkeen sielunmaisemaani. Jospa minä tästä nousen ja löydän jotain mukavaa elämääni. Ainakin nuo koirankuonolaiset nukkuu tosi söpösti.
 |
| Iloinen Nelly koira, päivieni piriste |
