ILOSAARIROCK 2013 kuvia ja tunnelmia

Käytiin Ilosaarirokissa. Se on Suomen toiseksi vanhin festari. Mukavaa siinä on laajat ihanat nurmikot, joissa hengailla, rento fiilis ja hyvä musiikki. Tässä kuvia ja tunnelmia.

PERTTI KURIKAN NIMIPÄIVÄT

PERTTI KURIKAN NIMIPÄIVÄT. Kovasikajutun katsottuani päätin tsekata kaverit livenä. Valloittavia punkkareita. Sanat tuli biiseihin sydämestä ja kaverit veti puoli tuntia yhtä kyytiä. Hyviä ovat soittamaankin. Ja  se aitous ja välittömyys vei sydämen. Paljon parempia kuin moni hieno tilulililiii progebändi, esim. Ruotsista.

PERTTI KURIKAN NIMIPÄIVÄT

ETERNAL TEARS OF SORROW

Toinen bändi oli ETOS, mitä tuli odottettua Ilosaaren ekana päivänä. Se bändi keikkailee tosi harvoin ja on hyvä. Tykkäsi. Jälleen kerran. On se tuhtia tavaraa. Kaunista musiikkia. Kehumiseksi menee!

ETOS

Nightwishin Hietala liekeissä

Nightwish

 Nightwish, tuo Kiteen kirkas lahja maailmalle. Floor on kuin ketsuppi, joka kruunaa makkaraperunoitten maun. Eli, jos laivan kapteenilla on järki päässä, se pitää tuon kauniisti laulavan amatsoonin firmassaan, ja tekee levyn semmoista musiikkia, että pissiä on kumpparissa pitkään. On muuten sellainen Nightwish tällä kokoonpanolla että mahtavutta on se!
Ei muuta sanottavaa.

Nightwishin Emppu.

Wintersun

 Wintersun, ihan näkemätön bändi. Kuultu ollaan. Ja oli sen verran tiukkaa menoa, että käyn toistekkin. Raskasta, ihan viimeisten biisien kohdalla tuntui, että wow, tämä on musiikkia,. Tätä kun kuuntelee, ei tee mieli tapella yhtään. Hyvä bändi. Kiitos.

WINTERSUN

Michael Monroe kipusi ja kapusi

Michael Monroe.

Michael Monroe. Hanoi rocks fanina elämän kohokohtia on tämä keikka. Ei tuottanut pettymystä. Oli tiukkaa mättöä, hyvä fiilis, ja Mikestä uhkui positiivista energiaa ja se on aina hyvä juttu ihmisessä. Loistavaa. Naurattaa vieläkin. Mukavaa, kun joku on noin energinen. 

Mustasch

Alunperin piti esiintyä Motorhead, mutta koska Lemmy on kipeä, niin  Viikset korvasi. Kaikilla bändin jäsenilla oli Motorhead paidat päällään tämän takia. Keikka itsessää oli kunnon rautaista rokkenrollia.  Ihan hyvä korvike. Paranehan Lemmy. Sinua odotetaan. 

PUSUKUVA

Sitten me muuten hengailtiin, pussailtiin, juotiin ja syötiin. Ja jalatkin oli kipeät. Mutta kiva rokki, ihana sää, ja niin edelleen.

Rokki-irvistys.

ASUMINEN JA MUUTTAMINEN

Miettii, kuinka jotkut jämähtää samaan pitäjään kuin tatit, ja toiset kerkeää vaihtaa kaupunkia monestikin elämänsä aikana. Kuten minä. Menossa neljäs paikkakunta. Suomussalmelle jos olisin jäänyt, niin pää olisi räjähtänyt ennenpitkää. Lappi on henkinen kotini ja sinne aina kaipaan. Terveisin Sohvafilosofi.

Tämä Facebook päivitykseni sai ihmiset kummastelemaan. Miten niin? Mitä tarkoitan?

Tarkoitan ihmisiä, jota asuvat syntymästä kuolemaan samalla paikkakunnalla, vaikka siellä olisi työtön, harrastukseton ja vailla etenemistä elämässä. 

Lähintä kaupunkia pidetään isona ja Helsinkiä jo pelottavana edes käydä. Sinne mennään vain kovat kaulassa ja viivytään pakollinen aika. 

Mikä kumma niitä ihmisiä pitää kiinni samassa, haluamatta matkustaa taikka edes opiskella toisella paikkakunnalla? Onko se joku kumma pelko vieraasta? Tapa vai olosuhteitten pakko?

Itse koin pienen paikkakunnan ahdistavaksi ja menneisyyden mörköjen pesäksi. Halusin pois. Opiskelemaan ja näkemään maailmaa. Suomussalmi on edelleen hiljenevä maaseutukunta. Jos ei muuta Kainuu opettanut minulle, niin sen, että vittumaisuuden läpi voi pusertaa itsensä läpi ja jatkaa elämää.

Tosin unelmaani esti, jälleen kerran, silloinen mieheni, joka ei halunnut matkustaa ulkomaille. Hän oli juuri noita ihmisiä, joitten mielestä oma kotikunta oli paikka vailla vertaa ja siinä ei koskaan ollut mitään vikaa. Vaikka sormella olisi osoittanut.

Olen muuttanut opiskelujen takia Rovaniemelle. Snadi kaupunki, virkeä, iloinen ja jouluinen. Viihdyin. Ihmiset olivat hyväntuulisia ja jotenkin koko kaupunki oli nuorekas ja täynnä jotain selittämätöntä energiaa. Ehdoton suosikkikaupunkini!

Työn perässä tuli muutto Kuopioon. Kulttuurishokki  Rovaniemen jälkeen. Pimeä kaupunki ja savolainen kansa. Lupsakkaa väkeä siihen asti, kunnes huomasi, että vastapuoli onkin tiukempi vastus ja ei tanssi savolaisen piällysmieskulttuurin mukaan. Asioitten vatkaaminen oli ärsyttävää. Mutta bändielämä oli varsin vilkasta, siitä pidin. Ja sain sieltä myös ystäviä, jotka kulkevat mukanani elämäni ajan.

Sitten paluu juurille. Maalle. Kontiolahdelle, Joensuun kupeeseen. Miksi? Mies, joka vei jalat alta, koppasi kainaloonsa ja vei mukanaan.  Tai no, pitihän tuosta muutosta  hiukan keskustella.

Joensuu on kylmä, täällä tuulee aina. Bändielämä hiljaista, tai no, soi täällä Alangon veljesten melankolia, rokkia ei niinkään.  Jotenkin sisäänpäin lämpiävä kaupunki. Lähdin avoimin mielin ja olen pettynyt. Se kainuulainen sitkaus kai minut täällä pitää, en vielä luovuta.  Yritän nyt pärjätä kaukosuhdeystävien voimin. 

Tulevaisuudessa näen itseni Suomen rajojen ulkopuolella. Töissä, vapaaehtoisena.... en tiedä, sen aika koittaa sitten joskus. Lasten kasvettua pesästä ulos.  Ehkä se 10 vuoden kiertokulku, jota olen ison muuttojeni välillä totetuttanut, kertoo minne päin maailmaa polkuni vie seuraavan kerran muuttamaan.

KIUKKUINEN AKKA

Pari päivää on mennyt kiukutellessa. Syitä on moninaisia. Pari juttua ei mennyt kuten Strömsössä. Olin kovasti odottanut pääseväni huomenna Kuopioon. Mutta auto otti ja hajosi. Asun korvessa, jossa tarvitaan kahta autoa. Harmittaa tosi paljon, kun oli ajatellut tavata ystäviä ja purkaa pahaa mieltäni siellä nokatusten ja sitten käydä Matkuksen kauppakeskuksessa, morjenstamassa entistä duunipaikkaa KYSillä.

En minä sille mitään voi että nautin sosiaalisesta elämästä, haluan käydä ihmisten ilmoilla. Kovasti odotin perjantain keikkaakin, mutta kun mies ei halunnut unien jälkeen lähteä, niin en minä yksikään kehdannut vääntyä kylille. Ensi perjantaina olisi taas hyviä bändejä tarjolla,mutta seura uupuu. Taas kerran... Kuopiosta voisi tulla ystävä sinne, jos kyydin saa, mutta pahoin pelkään että töitten jälkeen ajelen kotiin nukkumaan Kerubin keikkalavan edustan sijaan. Ottaa päähän OIKEASTI, kun täällä ei ole rokki-ihmisiä ystäviksi. Vitun Hipit.

Sitten toinen asia, joka on syvästi henkilökohtainen. Olin päättänyt toteuttaa erään asian, mutta se ei mennyt putkeen. Keräsin asian eteenpäin viemiseksi rohkeutta muutaman päivän, ja menin pari askelta eteenpäin, mutta matka päättyi siihen ja petyin. Nyt harmittaa ne askeleitten otot ja että edes kuvittelin asian tapahtuvan. Nielen pettymystäni nyt kovasti. Pääsen kyllä yli, ei siinä. Mutta taidan maksaa  kallista hintaa tästä jutusta.

Nyt leivon sitten ruisleipää. Uuni on kuumana ja limput kohoaa, ja reissumiehet. Leipominen kohottaa mieltä. Toivottavasti nuo edes onnistuu.

Jospa tämä tästä, Nokka kohti uusia pettymyksiä.

Meidän talon ilopillerikoiruus,Nelly.

YSTÄVYYDESTÄ

Muutin kesällä uuteen kaupunkiin. Ongelmana on uusien ystävyyssuhteiden luominen. Pakko purkaa päätään johonkin. Onhan minulla ikioma Johnnydeppini täällä, mutta en voi kaataa kaikkea hänenkään niskoilleen.

Siispä kirjoitan täällä mikä mättää, tai onnen hetkiäni, jotka normaalisti jakaisin nokatusten kahvikupin ääressä kera hyvän ystävän.

Luin netistä hyviä vinkkejä uusiin ystävyysuhteisiin. 

- Liity seurakunnan toimintaan. Öh , olen ollut koko aikuisikäni kirkosta eronnut Juudas.... en  nyt ihan noin epätoivoinen ole....

- Hanki harrastus. Joo, käyn kuntosalilla, mutta ei siinä kerkee vimmatun pyörällä sotkemisen jälkeen läimäistä hikistä toveria selkään ja pyytää kaveriksi. Kyllähän minä moikkaan hyvän tavan mukaan salilla kaikki ja joskus tunnin jälkeen puhista jonkun kanssa hyvästä fiiliksestä.

-Työkaverit.  Niin. Keikkalaisena ja kiertolaisena on hiukan vaikea tutustua alati vaihtuviin naamoihin (ja muistaa edes nimet). Ei sillä, muutama kiva ihminen on tullut tavattua työn merkeissä, jopa niin että on saanut nauraa. 

-Miehesi kavereitten vaimot.... aika poikamiespainotteista porukkaa.

-Äiti-lapsikerhot: Minä veisin esiteinini MLL:n kerhoon, kuuntelisin vaippaikäisten elämää ja ne minun murkkuiän elämää?? Luultavasti kaikki veisivät pikku kultansa adoptioon tai ilmiantaisivat minut huonona äitinä? Hmmmm, kuullostaa haastavalta.

Lisäksi tässä kaupungissa on aika poppi-iskelmäpainotteista sakkia. Hevikeikkoja todella vähän... kuolettavan vähän. Näännyn livekeikkojen puutteeseen. Siellähän niitä uusia tuttuja saisin. Pitääpä odotella maaliskuuhun, kun seuraava hevikeikka tulee paikalliseen rokkikuppilaan. 

Onhan minulla ystäviä. Asuvat entisessä kotikaupungissani. Olen yhteyksissä Facebookin ja puhelimen välityksellä. Mutta ei se korvaa kunnon nokatusten turisemista. Yhdessä tekemistä, hupsuttelua, ja kipeisiin asioihin pureutumista. Halausta ja vaikka yhteispäikkäreitä. Ei ystävän kanssa tarvitse aina puhua. Voi vaan olla vaan.

Joskus tämä ystävien ikävä itkettää, olen sosiaalinen eläin ja kaipaan tuota lämpöä mitä saa vaan ystävältä. 

esim:

-Sinulla on isommat tissit, mutta minulla kookkaampi perse....

- Sinulle käy niin hyvin petroolinsininen, saat tämän heräteostospaitani

- Jos olisin mies, panisin sinua heti.

No, on tässä elämässä oltu tiukoissa paikoissa ennenkin. Päätin että sopeudun tilanteeseen. Hitusen erakkomeininkiä elämään. Nyt eletään ilman lähiystäviä, nautitaan niistä jotka on siellä kaukana, mutta syvällä sydämessä.