SAUNA OPEN AIR 2013

Käytiin sitten Kaunasin reissun jälkeen rokkaamassa. Oltiin varattu lipetit Sauna Open Airiin, kun siellä oli useampi hyvä esiintyjä.

Egokills aloitii pikkulauteilla lämppärinä. Ihan jees meininki pojilla.

Sitten Stratovarius aloitti ison lauteen löylynheiton. Paha paikka. Stratot on nähty aiemmin ja tutun varmalla tyylillähän Kotipelto ja pojat tuon homman hoiti. Kuitenkin, Tolkkia tuli kaivattua keikan aikana. Minun oma teemabiisini  "Hunting High and low" kuitenkin sai edelleen kylmänväreet niskaan. Tarina, joka tuohon biisiin liittyy on niin meedio, että sen tietää tärkeimmät ihmiset. Jos joku haluaa tietää lisää siitä kertomuksesta, kysyköön henkilökohtaisesti.

Bloodred Hourglassin aikana söimme, mitä bändistä kuulimme sitten loppusetistä, niin ihan hyvää kamaa on. Toiminee klubilla paremmin.

Bodomin lapset oli hiukan pettymys, jotain uutta pitänee bändin saada aikaan, tai homma on puissa. Ei Laihon vittuilu ja tilulilukepitys jaksa enää montaa levyä kantaa. Fucking yeah on se.

Illan pettymys oli selkeästi OPETH, no, levyllä on hyviä biisejä joita vetää. Mitä tekee ukot? Soittavat teknisesti hyvin, laulu puhdasta ja niin edelleen. Mutta, missä on MOJO? Lavaenergia? Aaargh. jos rakastelevat kumppaniaan yhtä teknisesti, mutta yhtä munattomasti,  niiin hohhhoijaa. Megapitkät, tantraseksibiisit eivät uponneet. Mutta en tuomitse, ennenkuin näen toisen keikan. Annan mahdollisuuden. Jos on yhtä munatonta, niin olkoon koko bändi.

Sitten illan pieni jännityskakkahetki, Nightwish. Anettehan lauloi pieleen, ääni ei riittänyt Nightwishin upeisiin vanhoihin biiseihin ja pikkasen ennakkoluuloisesti suhtauduin uuteen solistiin.
Siten alkoi tykitys. Ja toisen biisin (suuri suosikkini I wish I had an angel) alkoivat onnenkyyneleet valua kyynisen hevimuorin silmäkulmasta. Tämä on totta, minun ei tarvinnut myötähävetä laulajaa. Se osasi homman. Pienellä treenillä Floor vetää vanhatkin biisit vielä komeammin kuin Tarja. Sovitukset Anetelle tehdyista lauluista oli tykimmät, rokimmat ja menevämmät Floorin versiot. ABBAnightwish is so bye bye. Lisäksi muilla bändin jäsenillä oli kivaa ja hauskuus työssä näkyi lavalle asti. Ihanaa, minun rakastama bändi on niin takaisin ja liekeissä! Tahdon heti uudestaan keikalle!

Illalla grillattiin, jauhettiin hölmöjä juttuja tuttujen ja tuntemattomien kanssa leirintäalueen grillipaikalla....


Sunnuntai koitti, luojan kiitos, ei niin kuumana....

Stamina oli ihan oma itsensä. Ei yllättänyt.

Omnium Gatherium oli mainio. Sitä voi katsoa toistekkin.

Hardcore Superstaria odotti komeampi puoliskoni innolla ja hauska rokkimeininki oli ruotsin pojilla päällä. Hauskaa heillä oli lavalla, musiikki suoraviivaista rokkia ja kansa tykkäsi. Pari tanssiaskelta otti minunkin tossuni Ratinan kentällä.

Sabaton hoiti homman kotiin. Laulaja loikki aropupusti pitkin lavaa, kansa diggaili sotaheviä, ja bändi otti yleisönsä. Meet and Greetissä puolisoni sai nimmarit, ja minä annettua hauskan kuvan bändin Oulun keikalta.
Fanikuvassa kitaristi istuu kynä nokassa, mutta sepä siitä.

Illan pääti Volbeat, neljä biisiä jaksettiin, sitten mentiin takasin luksusmökkiimme. Tanskalainen musiikki ei jaksanu inspiroida enempää.

Härmälässä meillä oli siis 5 neliön mökki, joka oli kolmelta yöltä kalliimpi kuin 5 yötä Kaunasissa. Retrolattia ja karu sisustus. Se on rokkia se.

Kavereita tuli nähtyä ja hauskaa pidettyä. Lämmöllä muistamme myös kiikkustuolissa Petterikerhoa varustettuna Mikolla. Kiitos heille maanantaiaamun kahveista.

Lisäksi totean, että kuu Kiuruista kesään. Linnut ovat mukavia.

ASUMINEN JA MUUTTAMINEN

Miettii, kuinka jotkut jämähtää samaan pitäjään kuin tatit, ja toiset kerkeää vaihtaa kaupunkia monestikin elämänsä aikana. Kuten minä. Menossa neljäs paikkakunta. Suomussalmelle jos olisin jäänyt, niin pää olisi räjähtänyt ennenpitkää. Lappi on henkinen kotini ja sinne aina kaipaan. Terveisin Sohvafilosofi.

Tämä Facebook päivitykseni sai ihmiset kummastelemaan. Miten niin? Mitä tarkoitan?

Tarkoitan ihmisiä, jota asuvat syntymästä kuolemaan samalla paikkakunnalla, vaikka siellä olisi työtön, harrastukseton ja vailla etenemistä elämässä. 

Lähintä kaupunkia pidetään isona ja Helsinkiä jo pelottavana edes käydä. Sinne mennään vain kovat kaulassa ja viivytään pakollinen aika. 

Mikä kumma niitä ihmisiä pitää kiinni samassa, haluamatta matkustaa taikka edes opiskella toisella paikkakunnalla? Onko se joku kumma pelko vieraasta? Tapa vai olosuhteitten pakko?

Itse koin pienen paikkakunnan ahdistavaksi ja menneisyyden mörköjen pesäksi. Halusin pois. Opiskelemaan ja näkemään maailmaa. Suomussalmi on edelleen hiljenevä maaseutukunta. Jos ei muuta Kainuu opettanut minulle, niin sen, että vittumaisuuden läpi voi pusertaa itsensä läpi ja jatkaa elämää.

Tosin unelmaani esti, jälleen kerran, silloinen mieheni, joka ei halunnut matkustaa ulkomaille. Hän oli juuri noita ihmisiä, joitten mielestä oma kotikunta oli paikka vailla vertaa ja siinä ei koskaan ollut mitään vikaa. Vaikka sormella olisi osoittanut.

Olen muuttanut opiskelujen takia Rovaniemelle. Snadi kaupunki, virkeä, iloinen ja jouluinen. Viihdyin. Ihmiset olivat hyväntuulisia ja jotenkin koko kaupunki oli nuorekas ja täynnä jotain selittämätöntä energiaa. Ehdoton suosikkikaupunkini!

Työn perässä tuli muutto Kuopioon. Kulttuurishokki  Rovaniemen jälkeen. Pimeä kaupunki ja savolainen kansa. Lupsakkaa väkeä siihen asti, kunnes huomasi, että vastapuoli onkin tiukempi vastus ja ei tanssi savolaisen piällysmieskulttuurin mukaan. Asioitten vatkaaminen oli ärsyttävää. Mutta bändielämä oli varsin vilkasta, siitä pidin. Ja sain sieltä myös ystäviä, jotka kulkevat mukanani elämäni ajan.

Sitten paluu juurille. Maalle. Kontiolahdelle, Joensuun kupeeseen. Miksi? Mies, joka vei jalat alta, koppasi kainaloonsa ja vei mukanaan.  Tai no, pitihän tuosta muutosta  hiukan keskustella.

Joensuu on kylmä, täällä tuulee aina. Bändielämä hiljaista, tai no, soi täällä Alangon veljesten melankolia, rokkia ei niinkään.  Jotenkin sisäänpäin lämpiävä kaupunki. Lähdin avoimin mielin ja olen pettynyt. Se kainuulainen sitkaus kai minut täällä pitää, en vielä luovuta.  Yritän nyt pärjätä kaukosuhdeystävien voimin. 

Tulevaisuudessa näen itseni Suomen rajojen ulkopuolella. Töissä, vapaaehtoisena.... en tiedä, sen aika koittaa sitten joskus. Lasten kasvettua pesästä ulos.  Ehkä se 10 vuoden kiertokulku, jota olen ison muuttojeni välillä totetuttanut, kertoo minne päin maailmaa polkuni vie seuraavan kerran muuttamaan.

LUOTTAMUSPULA-AIKA

Monesti törmään siihen, etten luota ihmisiin. Perusluottamuksenihan on rikottu useaan otteeseen eri ihmisten taholta.

Aiemmin käsittelin suhdettani jumaluskoon. Menetin luottamuksen Jumalaan ja uskonnon antamaan turvasatamaan isäni kuollessa. Pieniin lapsen aivoihini ei millään mahtunut ajatus rakastavasta taivaan isästä, joka vie minulta oman isäni pois. Myöhemmin koulukiusaamisen myötä katosi ne vähäisetkin rippeen uskosta,  uskovaisperheen lasten kiusatessa ja hakatessa minua.  Samalla nujerrettiin luottamustani. Opettajiin, kavereihin ja ihmisiin.

Ensimmäinen ihmisuhteeni oli hankala, valitettavasti luotin häneen nuorena ja ei niin viisaana, ja hän osasi sen luottamuksen särkeä. Monin eri tavoin. Hänen mielestään en ollut ihmisasteikolla mitenkään korkealla, hän asetti minun edelleni äitinsä, isänsä, veljensä ja siskonsa perheineen. Hän iski kertomiani asioita vasten kasvojani vääristellen sanomaa. Ei uskonut totuutta, vaan vääristeli maailmaansa ja omaan uskomukseensa sopivaksi. Ja loppujen lopuksi, olihan vain rotta, joka joutaisi tappaa, että maailma olisi parempi paikka.

Eron jälkeen sain tukea ammatti-ihmisiltä, muutamalta ystävältäni, ja tajusin siinä hetkessä, kehen voi luottaa ja keneen ei. Hyvin pian karsin elämästäni pois ihmiset, joittten tukeen en voinut luottaa. On ollut ihmisiä, jotka omalla tavallaan käyttivät ystävyyttä omiin tarkoituksiinsa, ja kun nuo tarkoitusperät olivat täynnä, niin alkoi hiljaiselo. Loppujen lopuksi ja tiukan paikan tullen, tiesin luottavani itseeni. Minä en pettäisi itseäni.


Uudessa parisuhteessa minua kuitenkin vaivaa tietty luottamuspula. Vaikka luultavasti luotan mieheeni enemmän kuin voisi tässä tilanteessa kuvitella. Ei se ilmene mustasukkaisuutena, tai mitenkään muuten radikaalisti. En vain haluasi kuulla lupauksia, koska pelkään pettyväni. Koska olen epävarma itsestäni ja pelkään olevani riittämätön hänelle. Siis luottamus itseeni parisuhteessa on vajavainen. Olen hänelle tästä luottamuspulasta kertonut , ja toivon todella että saisin joskus 100% luottamuksen aikaan. Sen olisin tälle parisuhteelle velkaa.

Mihin minä luotan? Rakkauteen, elämän oikeaan johdatukseen vaikeissa paikoissa. Tulevaisuuteen, parisuhteeseeni, työssä osaamiseeni ja huumorin kantavaan voimaan. Niillä olen rämpinyt läpi vaikeiden aikojen. Ja suhteellisen vahvana naisena.

Liitän kuvan muratistani, kukasta/kasvista jolle minulla on suuri merkitys. Se on myös tatuoitu ihooni. Näin unta kysestä tatuoinnista, uni ja tatuointi tuli minulle elämässä vaikeaan paikkaan ja siksi muratti nousi minun elämäni symboliksi.

Ikivihreänä köynnöskasvina
 murattia pidetään kuolemattomuuden ja ikuisen elämän symbolina.Kukkien kielessä muratti viestii riippuvaisuutta sekä kestävyyttä.

RAKKAUDESTA

Olisikin kiva kuulla teidän kertomuksia siitä millaista on olla rakastunut, miten ja missä se tuntuu ja miltä?

Tämä kysymys heitettiin eräässä blogissa, jota seuraan. Asia jäi muhimaan päähäni ja tässä jonkinlainen vastaus.

Aloin seurustelemaan ensimmäisen puolisoni kanssa 16 vuotiaana. Hän oli ensimmäinen mies (tai poikahan hän 18 vuotiaana oli) minun elämässä, joka oli minusta kiinnostunut. Olimme yhdessä 20 vuotta 7kk. Päivälleen. Naimisissa liki 16 vuotta. Aika pitkä aika. Rakkaus, en tiedä oliko se rakkautta. Ei se vienyt jalkoja alta, ei tuntunut päätä huimaavalta. Ok, oli meillä hyviä hetkiä, mutta jo alkuaikoina minulle tehtiin selväksi, että en ole se ykkösnainen elämässä. Äiti on se ykkönen. Jonka toiveet ja tarpeet on etusijalla. 

Koko suhdetta varjosti mustasukkaisuus, alkoholi, minun henkinen pahoinpitely eri tavoin, eräänlainen valtataistelu. Sitten minä luovutin, lupasin itselleni uunna vuonna 2009 että juhannukseen mennessä olen irti. Haluan olla vapaa, vailla kaikkea tuota paskaa niskassa.

Sen uuden vuoden lupauksen pidin. Elämäni paras lupaus. 

Hupsun sinkkuelämäni aikana etsin itseäni, se MINÄ joka oli kadoksissa, löytyi. Iloinen, elämää rakastava, spontaani, suvaitseva ihana minä. Toki välillä yksinäisyys ja halu jakaa elämän hetket jonkun kanssa valtasi mielen. Joskus olisi ollut vain ihana nukahtaa jonkun kainaloon. Tai silittää jonkun selkää. Nuuhkia korvan takaa. Mutta tärkein opetus tuolta ajalta oli kuitenkin klassinen (klisee)totuus TÄYTYY RAKASTAA ITSEÄÄN JOTTA VOISI RAKASTAA TOISTA.

No, pienen vedonlyönnin tuloksena laitoin deittipalstalle (joojoo, epätoivoiset, ja sen sellaiset sinne niitä laittaa, ja ei siellä ole järkevää ihmistä ja huijareita kaikki tyynni)

ilmoituksen. Omannäköisen. Lähinnä laitoin siihen vikalistan itsestäni ja sen että haluan pitkätukkaisen rokkia kuuntelevan miehen ja kerroin että Lauri Tähkä saa minut voimaan pahoin.... ajattelin että mies, joka lukee huumorini läpi ja vastaa siihen, ei voi olla täysin paska.

Tulihan niitä vastauksia, ihan kummia. Lukutaidottomia, kirjoitustaidottomia ( joo olen snobi tässä asiassa, mutta kyllä minä vaadin mieheltäni oikeinkirjoitusta ja lukutaitoa)

No viestiin vastasi mies Pohjois-Karjalasta, osasi kirjoittaa ja puhui rakkaudella lapsistaan ja elämästään ja päätin suostua treffeille. IIIIIIKKKKKS!

No treffit meni hyvin. Tai no tosi hyvin. Tai totta puhuen, minua lyötiin halolla päähän. Ihana, fiksu ja komea mies minun luona. Jopa kiinnostunut minusta.Tai onko? Voiko joku noin ihana tykätä minusta aikuisten oikeasti???

Vaikka sydän pompottelikin villisti, vielä joku jarru oli päällä. Halusin varmistaa että lasten kanssa synkkaa. Tarina olisi päättynyt jos lasten kanssa kemiat ei olisi toiminut. Lapset ovat lähellä sydäntäni ja missään nimessä he eivät saisi kärsiä suhteesta, ei minun eikä hänen.

Asiahan oli ratkaistu. Jo heti oltiin lasten taholta sitä mieltä, että kaikki voisi asua saman katon alla. APUA, viimeinen takaportti oli lukittu! Minä voisin päästää irti. Rakastua. Olla rakastettu....

Miehenihän sanoi R-sanan ensin, minä olin tuossa jarruvaiheessa. Mutta toinen sanoi että jaksaa odottaa. Se oli sydämen sulattava lause. 

Nyt siis nelikymppisenä olen rakastunut. Rakkaudessa on monta komponenttia. Ystävyys, se että voi puhua, se että voi olla oma itsensä. Se että toinen sanoo hyvää yötä rakas, jo puoliunessa. Voi puhua kaikesta. Vaikka niistä vaikeista asioista. Hyväksyä toinen ihminen vikoineen ja rasittavuuksineen. Tajuta että siinä vieressä on se sydämen kokonaiseksi tekevä ihminen. Se ihminen, joka saa minusta esiin parhaat puolet.

Nauramme paljon, meitä yhdistää äärimmäisen tyhmä huumori, tykkäämme koirista, hyvästä ruuasta, samasta musiikista, leffoista, urheilusta ja nopeista autoista.

Mutta on meillä eroavaisuuksiakin. Se rikastuttaa suhdetta. Ei meidän tarvitse skitsoilla työnjaosta. Se on sujunut kivutta. Paitsi ruuanlaitto. Kumpikin tykkää siitä. Tästä kävimme pitkiä keskusteluja. Ette halua tietää.... Minä tykkään siivota, pyykätä ja hoitaa kotia.  Ei minulla jää sormi suuhun, vaikka sulake palaa, tai auto hajoaa. Tai että uuni pitää lämmittää. Apua pyydän kyllä tarvittaessa. Tai ainakin sitten kun olen ensin viisi kertaa yrittänyt

Seksielämä. Rakastavan oman miehen kanssa se nousee omiin sfääreihin. Eihän siinä  voi olla kuin taivas rajana. Luottamus, rakkaus ja vielä kerran rakkaus. Uusia kokemuksia ja ihan mielettömiä asioita. Tämä alue on jotain niin kreisiä.

Sanat ei riitä kertomaan. Ikinä ei tekisi mieli pettää toista, koska en haluaisi nähdä sitä tuskaa toisen silmissä, kun asia tulisi ilmi. Toisen miehen kosketus seksuaalisesti inhottaisi. Mutta onneksi ikinä ei tulisi moista kiusausta vastaan, koska rakastan omaa miestäni niin paljon.

Sitä on rakkaus. Ja paljon muuta.

Rakkaus
Rakkaus on pitkämielinen. Rakkaus on lempeä.
Rakkaus ei kadehdi. Rakkaus ei kerskaa. Rakkaus ei pöyhkeile.
Rakkaus ei käyttäydy sopimattomasti. Rakkaus ei etsi omaansa.
Rakkaus ei katkeroidu. Rakkaus ei muistele kärsimäänsä pahaa.
Rakkaus ei iloitse vääryydestä, vaan iloitsee yhdessä totuuden kanssa.
Kaikki se peittää. Kaikki se uskoo. Kaikki se toivoo. Kaikki se kärsii.
Niin pysyvät nyt Usko, Toivo ja Rakkaus, nämä kolme ;
mutta suurin niistä on Rakkaus.

KIUKKUINEN AKKA

Pari päivää on mennyt kiukutellessa. Syitä on moninaisia. Pari juttua ei mennyt kuten Strömsössä. Olin kovasti odottanut pääseväni huomenna Kuopioon. Mutta auto otti ja hajosi. Asun korvessa, jossa tarvitaan kahta autoa. Harmittaa tosi paljon, kun oli ajatellut tavata ystäviä ja purkaa pahaa mieltäni siellä nokatusten ja sitten käydä Matkuksen kauppakeskuksessa, morjenstamassa entistä duunipaikkaa KYSillä.

En minä sille mitään voi että nautin sosiaalisesta elämästä, haluan käydä ihmisten ilmoilla. Kovasti odotin perjantain keikkaakin, mutta kun mies ei halunnut unien jälkeen lähteä, niin en minä yksikään kehdannut vääntyä kylille. Ensi perjantaina olisi taas hyviä bändejä tarjolla,mutta seura uupuu. Taas kerran... Kuopiosta voisi tulla ystävä sinne, jos kyydin saa, mutta pahoin pelkään että töitten jälkeen ajelen kotiin nukkumaan Kerubin keikkalavan edustan sijaan. Ottaa päähän OIKEASTI, kun täällä ei ole rokki-ihmisiä ystäviksi. Vitun Hipit.

Sitten toinen asia, joka on syvästi henkilökohtainen. Olin päättänyt toteuttaa erään asian, mutta se ei mennyt putkeen. Keräsin asian eteenpäin viemiseksi rohkeutta muutaman päivän, ja menin pari askelta eteenpäin, mutta matka päättyi siihen ja petyin. Nyt harmittaa ne askeleitten otot ja että edes kuvittelin asian tapahtuvan. Nielen pettymystäni nyt kovasti. Pääsen kyllä yli, ei siinä. Mutta taidan maksaa  kallista hintaa tästä jutusta.

Nyt leivon sitten ruisleipää. Uuni on kuumana ja limput kohoaa, ja reissumiehet. Leipominen kohottaa mieltä. Toivottavasti nuo edes onnistuu.

Jospa tämä tästä, Nokka kohti uusia pettymyksiä.

Meidän talon ilopillerikoiruus,Nelly.

YSTÄVYYDESTÄ

Muutin kesällä uuteen kaupunkiin. Ongelmana on uusien ystävyyssuhteiden luominen. Pakko purkaa päätään johonkin. Onhan minulla ikioma Johnnydeppini täällä, mutta en voi kaataa kaikkea hänenkään niskoilleen.

Siispä kirjoitan täällä mikä mättää, tai onnen hetkiäni, jotka normaalisti jakaisin nokatusten kahvikupin ääressä kera hyvän ystävän.

Luin netistä hyviä vinkkejä uusiin ystävyysuhteisiin. 

- Liity seurakunnan toimintaan. Öh , olen ollut koko aikuisikäni kirkosta eronnut Juudas.... en  nyt ihan noin epätoivoinen ole....

- Hanki harrastus. Joo, käyn kuntosalilla, mutta ei siinä kerkee vimmatun pyörällä sotkemisen jälkeen läimäistä hikistä toveria selkään ja pyytää kaveriksi. Kyllähän minä moikkaan hyvän tavan mukaan salilla kaikki ja joskus tunnin jälkeen puhista jonkun kanssa hyvästä fiiliksestä.

-Työkaverit.  Niin. Keikkalaisena ja kiertolaisena on hiukan vaikea tutustua alati vaihtuviin naamoihin (ja muistaa edes nimet). Ei sillä, muutama kiva ihminen on tullut tavattua työn merkeissä, jopa niin että on saanut nauraa. 

-Miehesi kavereitten vaimot.... aika poikamiespainotteista porukkaa.

-Äiti-lapsikerhot: Minä veisin esiteinini MLL:n kerhoon, kuuntelisin vaippaikäisten elämää ja ne minun murkkuiän elämää?? Luultavasti kaikki veisivät pikku kultansa adoptioon tai ilmiantaisivat minut huonona äitinä? Hmmmm, kuullostaa haastavalta.

Lisäksi tässä kaupungissa on aika poppi-iskelmäpainotteista sakkia. Hevikeikkoja todella vähän... kuolettavan vähän. Näännyn livekeikkojen puutteeseen. Siellähän niitä uusia tuttuja saisin. Pitääpä odotella maaliskuuhun, kun seuraava hevikeikka tulee paikalliseen rokkikuppilaan. 

Onhan minulla ystäviä. Asuvat entisessä kotikaupungissani. Olen yhteyksissä Facebookin ja puhelimen välityksellä. Mutta ei se korvaa kunnon nokatusten turisemista. Yhdessä tekemistä, hupsuttelua, ja kipeisiin asioihin pureutumista. Halausta ja vaikka yhteispäikkäreitä. Ei ystävän kanssa tarvitse aina puhua. Voi vaan olla vaan.

Joskus tämä ystävien ikävä itkettää, olen sosiaalinen eläin ja kaipaan tuota lämpöä mitä saa vaan ystävältä. 

esim:

-Sinulla on isommat tissit, mutta minulla kookkaampi perse....

- Sinulle käy niin hyvin petroolinsininen, saat tämän heräteostospaitani

- Jos olisin mies, panisin sinua heti.

No, on tässä elämässä oltu tiukoissa paikoissa ennenkin. Päätin että sopeudun tilanteeseen. Hitusen erakkomeininkiä elämään. Nyt eletään ilman lähiystäviä, nautitaan niistä jotka on siellä kaukana, mutta syvällä sydämessä.