ELÄMÄNI BIISIT

Kuuntelen paljon musiikkia. Elämäni varrella on musiikilla ollut iso merkitys. Linkitän tähän postaukseen kappaleita, joilla on ollut tärkeä osa elämääni. Biisin mukana on tarina, miksi se on tässä.

STRATOVARIUS: Hunting High and Low.

Sinä kiirastorstaina 9.4.2009 noin viiden aikaan,  lähdin silloisesta kodistani, mukanani kuopukseni ja  matkalaukku tavaroitamme kohti tuntematonta.  Ei paikkaa minne mennä. Mietin että teenkö oikein. Yht äkkiä puhelimeni alkaa soittaa tätä biisiä (ei ollut soittarina, vaan muistikortilla,  ei ollut soitinkaan päällä, ja puhelimeni oli ns. läppäpuhelin että vahingossakaan se ei voinut käsilaukkuni taskussa.) Biisi alkoi soimaan keskeltä, näillä sanoilla:

Now I'm leaving my worries behind Feel the freedom of body
and mind I have started my journey.

Jotenkin aavemaista. Myönnän. Mutta jotenkin nuo sanat antoivat voimaa. Suuremoinen viisaus johdatti minua eteenpäin ja hakeuduin paikalliseen turvakotiin. Sillä tiellä olen. Levitin siipeni, tunsin vapauden ja aloitin matkan uuteen elämään.  Siksi tämä biisi elää sielussani aina. 

DIABLO: Black Swan.

Diablo on hyvää siivousmusiikkiakin, kova livebändi, ja ensimmäinen yhteinen bändi, jota kävimme mieheni kanssa katsomassa, noin kolmansilla treffeillä. Samalla hän tutustui ystäviini. Ikimuistoinen keikka.

Siksi Diablo, biisihän nyt olisi voinut olla mikä vaan, mutta otin kevyemmästä päästä.

METALLICA: Master of Puppets

Tästä biisistä alkoi metallistiurani. Kuulin sen yläasteikäisenä Rockradiosta ja se oli menoa. Tokihan vanhemmat sisarukseni olivat kuunnelleet raskasta rokkia. Ja veljeni soitti kitaraa. Että eipä minusta olisi voinutkaan tulla iskelmäprinsessaa. Eikä tule. Metallimusiikki on vain niin viehättävää. Sen useat tasot vaativat suurempaa älykyyttä kuuntelemiseen ja kappaleen avautumiseen, kuin kevyt pillipiiparirenkutus. Sävellykset ovat usein klassisen tasoa.  (ja tämä on tutkittu juttu, siksi hymyilen vienosti, kun joku sanoo, ettei metallimusiikki avaudu hänelle ja se on typerää. )

Jimi Hendrix ja USAN kansallislaulu Woodstockissa.

Veljelleni omistettu. Hän, jos kuka on Hendrix fani. Toisaalta, tämä kepitys on kovinta, mitä kukaan ikinä on tehnyt livenä. Jos joskus pääsen aikakoneeseen, niin ehdottomasti käytän sen matkan Woodstockiin 1969 ja näen tämän livenä. Sitten voisi kuolla pois. Siksi tämä biisi. Kitara ja mies, ei siinä muuta tarvita. 

TAPIO RAUTAVAARA: Metsäkukkia

Isäni lauloi tätä laulua ja opetti minut tanssimaan valssia. Seisoin hänen varpaillaan ja hän opetti siinä askeleet. Se on syy numero yksi. Toinen syy on se, että rakastan Rautavaaran tummaa rauhoittavaa ääntä. Tuolla äänellä olisi maailma valloitettu, jos Tapsa olisi ollut jenkki. Lisäksi Rautavaara on tumma komea mies. Ja hyvä tanssimaan, äiti kertoi. Tapsa oli äitiä aikoinaan Kittilässä tansseissa tanssittanut =)

Äisille ja isille tämä kappale. Äiti kertoo, että isäni on hänen elämänsä suurin rakkaus. Isänikin oli tumma pitkä ja komea mies. Paras mies ikinä. Kuten minulla oma mieheni juuri nyt.

TAROT: loves not made for my kind

Tätä tahkosin sinkkuaikanani. Perustelin itselleni että rakkaus ei ole minua varten. Minä en ole rakkauden arvoinen. Ja kuka minua rakastaisi? Huonon itsetuntoni peitin kuoren alle, ja esitin vahvempaa ja kovempaa kuin olinkaan. Kuitenkin halusin olla rakastettu ja rakastaa. Löytää oman muskettisoturini, joka huolehtisi minusta pahaa maailmaa vastaan. Kaikki ovat rakkauden arvoisia. Siksi tämä biisi.

Beethoven: Kuutamosonaatti

Beethoven on suuri suosikkini klassisessa musiikissa. Kuuro mies, joka sävelsi. Aikansa hevimuusikko. Joka kuuntelu kerralla Beethovenin teokset avautuvat uudestaan. Siinä hänen salaisuutensa. 
Tämä biisi tulee soimaan hautajaisissani. Siksi tämä kappale on tässä.

Nämä ovat siis kappaleita, jotka kuuluvat elämääni. Niillä on paikka aina minun sydämessäni. Suosikkikappaleet tulevat ja menevät, mutta kappaleet, jotka herättävät tietyn muiston, fiiliksen tai ajatuksen, säilyvät. Musiikki on ikuista. Ihminen kuolevainen. Itse en voisi kuvitella elämää ilman musiikkia. 

Oli aika, jolloin musiikki kiellettiin minulta. Olisi pitanyt kuunnella vain hänen musiikkiaan. Enää ei kukaan vie sitä minulta pois. Jos vie, se ihminen kadotkoon elämästäni. 

MUSTAAKIN MUSTEMMAT SUKAT -K18-

On olemassa mustasukkaisuutta ja sairaus nimeltä mustasukkaisuus. Perusmustasukkaisuus on pelkästään sitä että jos toinen ihminen tulee liian lähelle kumppanisi ihoa, ja toinen ei vetäydy kauemmas niin sydämeen koskee. Ja ajatus siitä että kumppanisi pettäisi sinua, satuttaa veitseniskujen tavalla....

No sitten tämä sairaus. On ihan veikeää olla parisuhteessa sairaalloisen mustasukkaisen ihmisen kanssa.

Puhelinratsia, jos suutut, sinulla on salattavaa, jos et suutu ratsiasta, jotain on vialla.
KOMMENTTI: jos minulla olisi sutinaa, olisinko niin tyhmä, että puhelimeeni moista tietoa jättäsin?

Tulet töistä  15-30 minuuttia myöhemmin kuin tavallisesti. Haistellaan, mille haisen, (kiimalle, vieraalle partavedelle) ja miksi en soittanut että kotiintulo viivästyy? Olen siis käynyt panemassa jotain äijää matkan varrella tai vaikka siivouskomerossa.
KOMMENTTI: jos olisin soittanut omasta puhelimesta, olen voinut siis soittaa mistä vaan paikasta (vaikka sieltä nussimispaikasta), jos olisin soittanut työpaikan puhelimesta, niin se ehkä olisi ollut suotavaa, vaikka olisin voinut soittaa ja lähteä heti perään sinne paneskelemaan.

Alushousutarkastus, onko alushousuni tavallista märemmät, haisevatko vieraalle mällille? Näitä voi tutkia esim pyykkikorista, asian huomaa kun alushousut ovatkin siirtyneet kopan päällimmäiseksi.
KOMMENTTI: ööö... no... jos ne mällit onkin kondomissa?

Onko fritsuja, muita jälkiä? Jokaiselle kolhulle, naarmulle ja mustelmalle pitää löytyä selitys.
KOMMENTTI: Jaa, sadomasokimiako minä sen oletetun suhteen kanssa harrastaisin? Eiköhän masokismia ole olla tämän mustasukkaisen persoonan kanssa?

Soitto työpaikalle, esim. yövuoroon ollaanko töissä? Joo olen? Selityksenä voi olla joku ihan kumma, et nukkunutkaan vieressä, ihmettelin minne katosit tms.
KOMMENTTI: Kannattasko juoda vähemmän 80% Viroviinaa? Että muistaisi missä se huora on töissä ja missä vuorossa?

Lopuksi kootut vinkit siitä, mistä tietää että on käyty vieraissa panemassa.
Vitunhuulet on turvoksissa.
Ei kostu esileikeissä.
Ei laukea.
Huokailee itsekseen.
Ostaa uusia alusvaatteita.
Haluaa baariin.
Nauraa puhelimessa.
Käyttää sähköpostia.
Käyttää nettiä (muuhunkin kuin laskun maksuu ja lehtien lukemiseen)
Ei kerro salasanojaan yllämainittuihin paikkoihin.
Juttelee miehen kanssa jossain (koulun vanhempainillat, työkaveri kaupassa, lasten harrastuksen vetäjä, hymyilee mieskirjastonhoitajalle, juttelee siskon miehelle)
Katsoo ohikulkevaa miestä (potentiaalinen panomies)
Nukahtaa aikaisin.
Värjää hiukset.
Meikkaa.
Käyttää tiukkoja vaatteita.
Käyttää stringejä.
Nukkuu alasti.
Nukkuu pyjama päällä.

Oli varmaan jotain muitakin merkkejä pettämisestä, en vaan nyt enää muista.  Sairaalloinen mustasukkaisuus on vielä siitä mielenkiintoista, vaikka merkit on selvät, että toinen ei todellakaan ole pettänyt, niin mikään järkiselitys ei tehoa. ei mene mustasukkaisen mieleen. Hän on niin oikeassa. Huora mikä huora. Siitä ei ole mihinkään, ei missään. Rumakin kuin mikä. Silti se nussii satoja miehiä....

LUOTTAMUSPULA-AIKA

Monesti törmään siihen, etten luota ihmisiin. Perusluottamuksenihan on rikottu useaan otteeseen eri ihmisten taholta.

Aiemmin käsittelin suhdettani jumaluskoon. Menetin luottamuksen Jumalaan ja uskonnon antamaan turvasatamaan isäni kuollessa. Pieniin lapsen aivoihini ei millään mahtunut ajatus rakastavasta taivaan isästä, joka vie minulta oman isäni pois. Myöhemmin koulukiusaamisen myötä katosi ne vähäisetkin rippeen uskosta,  uskovaisperheen lasten kiusatessa ja hakatessa minua.  Samalla nujerrettiin luottamustani. Opettajiin, kavereihin ja ihmisiin.

Ensimmäinen ihmisuhteeni oli hankala, valitettavasti luotin häneen nuorena ja ei niin viisaana, ja hän osasi sen luottamuksen särkeä. Monin eri tavoin. Hänen mielestään en ollut ihmisasteikolla mitenkään korkealla, hän asetti minun edelleni äitinsä, isänsä, veljensä ja siskonsa perheineen. Hän iski kertomiani asioita vasten kasvojani vääristellen sanomaa. Ei uskonut totuutta, vaan vääristeli maailmaansa ja omaan uskomukseensa sopivaksi. Ja loppujen lopuksi, olihan vain rotta, joka joutaisi tappaa, että maailma olisi parempi paikka.

Eron jälkeen sain tukea ammatti-ihmisiltä, muutamalta ystävältäni, ja tajusin siinä hetkessä, kehen voi luottaa ja keneen ei. Hyvin pian karsin elämästäni pois ihmiset, joittten tukeen en voinut luottaa. On ollut ihmisiä, jotka omalla tavallaan käyttivät ystävyyttä omiin tarkoituksiinsa, ja kun nuo tarkoitusperät olivat täynnä, niin alkoi hiljaiselo. Loppujen lopuksi ja tiukan paikan tullen, tiesin luottavani itseeni. Minä en pettäisi itseäni.


Uudessa parisuhteessa minua kuitenkin vaivaa tietty luottamuspula. Vaikka luultavasti luotan mieheeni enemmän kuin voisi tässä tilanteessa kuvitella. Ei se ilmene mustasukkaisuutena, tai mitenkään muuten radikaalisti. En vain haluasi kuulla lupauksia, koska pelkään pettyväni. Koska olen epävarma itsestäni ja pelkään olevani riittämätön hänelle. Siis luottamus itseeni parisuhteessa on vajavainen. Olen hänelle tästä luottamuspulasta kertonut , ja toivon todella että saisin joskus 100% luottamuksen aikaan. Sen olisin tälle parisuhteelle velkaa.

Mihin minä luotan? Rakkauteen, elämän oikeaan johdatukseen vaikeissa paikoissa. Tulevaisuuteen, parisuhteeseeni, työssä osaamiseeni ja huumorin kantavaan voimaan. Niillä olen rämpinyt läpi vaikeiden aikojen. Ja suhteellisen vahvana naisena.

Liitän kuvan muratistani, kukasta/kasvista jolle minulla on suuri merkitys. Se on myös tatuoitu ihooni. Näin unta kysestä tatuoinnista, uni ja tatuointi tuli minulle elämässä vaikeaan paikkaan ja siksi muratti nousi minun elämäni symboliksi.

Ikivihreänä köynnöskasvina
 murattia pidetään kuolemattomuuden ja ikuisen elämän symbolina.Kukkien kielessä muratti viestii riippuvaisuutta sekä kestävyyttä.

RAKKAUDESTA

Olisikin kiva kuulla teidän kertomuksia siitä millaista on olla rakastunut, miten ja missä se tuntuu ja miltä?

Tämä kysymys heitettiin eräässä blogissa, jota seuraan. Asia jäi muhimaan päähäni ja tässä jonkinlainen vastaus.

Aloin seurustelemaan ensimmäisen puolisoni kanssa 16 vuotiaana. Hän oli ensimmäinen mies (tai poikahan hän 18 vuotiaana oli) minun elämässä, joka oli minusta kiinnostunut. Olimme yhdessä 20 vuotta 7kk. Päivälleen. Naimisissa liki 16 vuotta. Aika pitkä aika. Rakkaus, en tiedä oliko se rakkautta. Ei se vienyt jalkoja alta, ei tuntunut päätä huimaavalta. Ok, oli meillä hyviä hetkiä, mutta jo alkuaikoina minulle tehtiin selväksi, että en ole se ykkösnainen elämässä. Äiti on se ykkönen. Jonka toiveet ja tarpeet on etusijalla. 

Koko suhdetta varjosti mustasukkaisuus, alkoholi, minun henkinen pahoinpitely eri tavoin, eräänlainen valtataistelu. Sitten minä luovutin, lupasin itselleni uunna vuonna 2009 että juhannukseen mennessä olen irti. Haluan olla vapaa, vailla kaikkea tuota paskaa niskassa.

Sen uuden vuoden lupauksen pidin. Elämäni paras lupaus. 

Hupsun sinkkuelämäni aikana etsin itseäni, se MINÄ joka oli kadoksissa, löytyi. Iloinen, elämää rakastava, spontaani, suvaitseva ihana minä. Toki välillä yksinäisyys ja halu jakaa elämän hetket jonkun kanssa valtasi mielen. Joskus olisi ollut vain ihana nukahtaa jonkun kainaloon. Tai silittää jonkun selkää. Nuuhkia korvan takaa. Mutta tärkein opetus tuolta ajalta oli kuitenkin klassinen (klisee)totuus TÄYTYY RAKASTAA ITSEÄÄN JOTTA VOISI RAKASTAA TOISTA.

No, pienen vedonlyönnin tuloksena laitoin deittipalstalle (joojoo, epätoivoiset, ja sen sellaiset sinne niitä laittaa, ja ei siellä ole järkevää ihmistä ja huijareita kaikki tyynni)

ilmoituksen. Omannäköisen. Lähinnä laitoin siihen vikalistan itsestäni ja sen että haluan pitkätukkaisen rokkia kuuntelevan miehen ja kerroin että Lauri Tähkä saa minut voimaan pahoin.... ajattelin että mies, joka lukee huumorini läpi ja vastaa siihen, ei voi olla täysin paska.

Tulihan niitä vastauksia, ihan kummia. Lukutaidottomia, kirjoitustaidottomia ( joo olen snobi tässä asiassa, mutta kyllä minä vaadin mieheltäni oikeinkirjoitusta ja lukutaitoa)

No viestiin vastasi mies Pohjois-Karjalasta, osasi kirjoittaa ja puhui rakkaudella lapsistaan ja elämästään ja päätin suostua treffeille. IIIIIIKKKKKS!

No treffit meni hyvin. Tai no tosi hyvin. Tai totta puhuen, minua lyötiin halolla päähän. Ihana, fiksu ja komea mies minun luona. Jopa kiinnostunut minusta.Tai onko? Voiko joku noin ihana tykätä minusta aikuisten oikeasti???

Vaikka sydän pompottelikin villisti, vielä joku jarru oli päällä. Halusin varmistaa että lasten kanssa synkkaa. Tarina olisi päättynyt jos lasten kanssa kemiat ei olisi toiminut. Lapset ovat lähellä sydäntäni ja missään nimessä he eivät saisi kärsiä suhteesta, ei minun eikä hänen.

Asiahan oli ratkaistu. Jo heti oltiin lasten taholta sitä mieltä, että kaikki voisi asua saman katon alla. APUA, viimeinen takaportti oli lukittu! Minä voisin päästää irti. Rakastua. Olla rakastettu....

Miehenihän sanoi R-sanan ensin, minä olin tuossa jarruvaiheessa. Mutta toinen sanoi että jaksaa odottaa. Se oli sydämen sulattava lause. 

Nyt siis nelikymppisenä olen rakastunut. Rakkaudessa on monta komponenttia. Ystävyys, se että voi puhua, se että voi olla oma itsensä. Se että toinen sanoo hyvää yötä rakas, jo puoliunessa. Voi puhua kaikesta. Vaikka niistä vaikeista asioista. Hyväksyä toinen ihminen vikoineen ja rasittavuuksineen. Tajuta että siinä vieressä on se sydämen kokonaiseksi tekevä ihminen. Se ihminen, joka saa minusta esiin parhaat puolet.

Nauramme paljon, meitä yhdistää äärimmäisen tyhmä huumori, tykkäämme koirista, hyvästä ruuasta, samasta musiikista, leffoista, urheilusta ja nopeista autoista.

Mutta on meillä eroavaisuuksiakin. Se rikastuttaa suhdetta. Ei meidän tarvitse skitsoilla työnjaosta. Se on sujunut kivutta. Paitsi ruuanlaitto. Kumpikin tykkää siitä. Tästä kävimme pitkiä keskusteluja. Ette halua tietää.... Minä tykkään siivota, pyykätä ja hoitaa kotia.  Ei minulla jää sormi suuhun, vaikka sulake palaa, tai auto hajoaa. Tai että uuni pitää lämmittää. Apua pyydän kyllä tarvittaessa. Tai ainakin sitten kun olen ensin viisi kertaa yrittänyt

Seksielämä. Rakastavan oman miehen kanssa se nousee omiin sfääreihin. Eihän siinä  voi olla kuin taivas rajana. Luottamus, rakkaus ja vielä kerran rakkaus. Uusia kokemuksia ja ihan mielettömiä asioita. Tämä alue on jotain niin kreisiä.

Sanat ei riitä kertomaan. Ikinä ei tekisi mieli pettää toista, koska en haluaisi nähdä sitä tuskaa toisen silmissä, kun asia tulisi ilmi. Toisen miehen kosketus seksuaalisesti inhottaisi. Mutta onneksi ikinä ei tulisi moista kiusausta vastaan, koska rakastan omaa miestäni niin paljon.

Sitä on rakkaus. Ja paljon muuta.

Rakkaus
Rakkaus on pitkämielinen. Rakkaus on lempeä.
Rakkaus ei kadehdi. Rakkaus ei kerskaa. Rakkaus ei pöyhkeile.
Rakkaus ei käyttäydy sopimattomasti. Rakkaus ei etsi omaansa.
Rakkaus ei katkeroidu. Rakkaus ei muistele kärsimäänsä pahaa.
Rakkaus ei iloitse vääryydestä, vaan iloitsee yhdessä totuuden kanssa.
Kaikki se peittää. Kaikki se uskoo. Kaikki se toivoo. Kaikki se kärsii.
Niin pysyvät nyt Usko, Toivo ja Rakkaus, nämä kolme ;
mutta suurin niistä on Rakkaus.

TÄSTÄ PITI TULLA BODY IMAGE POSTAUS.... mutta pulputankin syömishäiriöstäni.

Kuten kaikki muutkin naiset, minäkin katson peiliin. Tutkailen, arvostelen ja masennun.
Aina jokin vika. ARGH....

Lukioiässä podin bulimiaa, täydellisyyden tavoittelu ja se, että koin ulkopuolisuutta, sain minut kontrolloimaan syömistä. Kyllähän kaikki tietävät, mitä bulimikko tekee, salaa ja hyvällä ammattitaidolla. Jos et tiedä, lue vaikka Googlesta.

Tulin raskaaksi, ja siihen loppui sen hetken kierre. Vastuullisena tyttönä söin tunnollisesti, ja liikuin sopivasti, että vauvalla on parhaat mahdolliset olosuhteet masussa.  En halunnut pilata pienen ihmisen elämää. Syytön hän oli minun ongelmiini. Halusin ja haluan edelleenkin lapsilleni parasta. Ja onnellista elämää.

No, elämä meni eteenpäin. Opiskelin sairaanhoitajaksi ja parisuhteessa oli hankaluuksia, piti aloittaa taas oman elämän kontrollointi. Eikun syö ja oksenna. Liiku järjettömästi, älä syö. Pystyin olemaan vaikka koko viikonlopun syömättä. No problemos. Se oli asia, johon kykenin ja jota ei voinut kukaan määrätä minun puolesta.

Tätä kierrettä kesti vuosia, raskaus, joka päättyi keskenmenoon ja sitä seurannut uusi raskaus pisti kierteen poikki. Ja pitkään pystyinkin olemaan ilman tuota haamua olkapäällä.Tuona aikana lihoinkin rutkasti, ja kun vihdoin sain itseäni laihdutettua kuntoilun avulla 15 kiloa. No avioliitto alkoikin lopullisesti vedellä viimeisiään. Jotenkin silloiselle siipalle oli kova paikka tuo laihdutus ja itsetunnon kohoaminen sitä myöten. Ja siinä kävi miten kävi. Raadollisesti sanottuna homma kusi alleen.

Avioerohan olisi ollut  loistava paikka aloittaa taas ihana suhde bulimiani kanssa. Mutta torjuin loistavasti tuon kosinnan. Itsetuntoni olikin uusissa sfääreissä. Sain elää omaa elämääni, ilman että joku arvosteli koko ajan. Tai että että pelkäsin. Pitkää nenää näytin tuolle otukselle. Pää painuneena se katosi taka-alalle.

En sano että tuo mörkö olisi elämästäni kadonnut. Käy se kylässä. Silloin kun tekee tiukkaa. Ei voi mitään. Mutta, miksi kieltäsin sen olemassaolon. Helpompi minun on sille sanoa EI kun hyväksyn tuon osana minua. Ikinä en ole tuohon apua hakenut, yksi syy lähinnä että sitä ei voisi käyttää aseena minua vastaan. Esimerkiksi lasten huoltajuudessa.

Tästä tulikin kertomus bulimiasta. No, ehkä kerron suhteestani vartalooni joku toinen kerta.