LÄSKIÄ, LIIKUNTAA JA RUOKAVALIOTA

JUST DO IT!

Jokaisella naisella on paino-ongelmaa. Lihava taikka laiha. Liikaa löllöä. Luiseva jne.

Itse oli aikoinaan 18 vuotiaan kolmannella kuulla raskaana ollessani 45kg/170 cm. No, raskaus kasvatti tissien lisäksi kiloja tuonne 65 kiloon ja sitten pitkään olinkin tuossa 55-63 kilon välillä. Keskenmeno, ja toinen raskaus nosti kilot noista lukemista yli 80 kiloon, sain nuo kilot kadotettua, taisin painaa 73 kg.

No kuitenkin vuonna 2008 huomasin painavani 85 kiloa. Ilman vauvaa mahassa. Karmivaa. Ohessa kuva minusta tuona aikana....

Helsinki 2008....

Tuhti tyllerö. Kolesteroliarvot huitelivat lääkityslukemissa, henki pihisi.Sanoin lääkärille että odotappas puoli vuotta, palataan asiaan.
Ostin kuntosalikortin, kävin spinningissä. Muutin ruokavalion, suuhuni ei uponnut rasvaisia juustoja, ei valkoista vehnää ja muutenkin täysjyvätuotteet kunniaan. Paino putosi puolessa vuodessa 70 kiloon.
Wohoo. Suoritus, josta olen ylpeä. 

Exäni ei kauheasti tykännyt. Kuulemma naisessa pitää olla jotain puristeltavaa. No, onneksi jätin nuo kommentit omaan arvoonsa. Itse viihdyin uudessa kuosissani, ja se on tärkeintä.

Paino on tuossa 70 kilon hujakoilla pysynyt ihan kivasti, nyt lääkäri antoi joulun alla luvan treenata käsioperaation jälkeen. Tuntuu hyvälle. Käyn spinningissä ja kuntosalilla. Tavoite olisi, ei niinkään kilojen persuuksille potkiminen, vaan lihaksen saaminen ja timmi olotila. 

Ruokarytmin ja terveellisen ruokavalion pitäminen on kolmivuorotyössä tiukkaa. Mutta pienellä vaivalla sekin käy. Sokeria pyrin käyttämääm minimaalisesti. Teen makeutan inkiväärillä. Inkiväärissä on myös yleiskuntoa ylläpitävää ja rasvaapolttavaa vaikutusta.  Kahvissa en käytä sokeria. Opettelin siitä tavasta pois käyttämällä HYLAmaitoa kahviin, se antaa makeutta. 

Syön paljon lihaa, kasviksia, hedelmiä ja marjoja. Kartan vaaleaa viljaa, riisiä ja pastaa. Kohtuudella perunaa ja tummia riisejä ja makaronia. Ja mausteita! Suussa pitää poltella, sitten palaa rasvakin :) ei tarvitse erillisiä rasvanpolttonappeja. Samoin pyrin lipittämään vihreää teetä.  Kalkkunasta en pidä ja kanaruuatkin tökkii. Kalaa söisin enemmän, mutta muu perhe ei ole asiasta innostunut...

Lisäksi proteiinejä. Pirtelönä tai rahkana. Tällä liikuntamäärällä tarvitsen noin 80 g protskua päivittäin. Laskeskelin tuossa ruokavaliotani ja totesin, että pakko ottaa niitä jauheena tai rahkana. Vaikka sekin tökkii. Protskuna käytän soijajauhetta, se pitää nälän kauemmin poissa ja vatsa tykkää siitä enemmän kuin heraprotskusta. Mutta jokainen meistä kokeilemalla löytää omansa.

Onneksi minulla ei ole isoja mielitekoja makean suhteen. Samoin sipsit voivat maata kaapissa minun puolesta. Joskus vaan on niitä hyvä nakertaa, jos tuntee suonenvetoa tms. niin niistä saa pikaisesti suolaa ja hiilareita kroppaan, parilla sipsillä tilanne korjaantuu. Limppareista en ole koskaan tykännyt.  Vettä voisi kyllä juoda enemmän. Vissyä tykkään juoda. Vapaitten alkaessa on mukava ottaa saunan päälle lonkeroa tölkillinen. 

Pyrin käymään aerobisella kaksi kertaa viikossa ja puntilla kerran. Ja toisen kerran puntilla aerobisen jälkeen yläkropalle. Tiedän, että enemmän pitäsi tehdä, mutta kun on työt, perhe, koirat jne.  Kotona yritän tehdä muutaman etunojapunnerruksen päivittäin, samoin vatsoja muutaman puserruksen. Aamuisin heiluttelen kahvakuulaa kahvia odotellessa.

Tuloksia odotellaan. Pikkuhiljaa tästä mennään eteenpäin.

Kuitenkin kropassani ole tyytyväisin siihen, etten omista selluliittia. Vaikka kuinka rypistelen ja puristelen. 
Sirpakassa kunnossa olen ikäisekseni, ja kuitenkin minuakin nuoremmatkin on aika lölleröitä, ja makkarat tursuaa housunkauluksesta. Vaatekokoni on kuitenkin ollut suht sama viimeiset 3 vuotta. Ainoastaan PMS oireena kerään nestettä jopa 3 kiloa, joka  sitten sulaa pois. Se on aika ärsyttävää.

Lisäksi en omista alleja, ja tisutkin ovat terhakkaat. Maan vetovoima ei ole niistä napannut kiinni. Myös gluteuslihakseni ovat kiinteät ja napakat. 

Oikeastaan olen aika hyvä fyysinen pakkaus.  Kuntoni on hyvä, kremppoja ei ole oikein missään, kun olkapää korjattiin kuntoon. Nyt vaan tarmolla kohti haasteita kuntoilun saralla.

Oulussa 11/2012

RAKKAUDESTA

Olisikin kiva kuulla teidän kertomuksia siitä millaista on olla rakastunut, miten ja missä se tuntuu ja miltä?

Tämä kysymys heitettiin eräässä blogissa, jota seuraan. Asia jäi muhimaan päähäni ja tässä jonkinlainen vastaus.

Aloin seurustelemaan ensimmäisen puolisoni kanssa 16 vuotiaana. Hän oli ensimmäinen mies (tai poikahan hän 18 vuotiaana oli) minun elämässä, joka oli minusta kiinnostunut. Olimme yhdessä 20 vuotta 7kk. Päivälleen. Naimisissa liki 16 vuotta. Aika pitkä aika. Rakkaus, en tiedä oliko se rakkautta. Ei se vienyt jalkoja alta, ei tuntunut päätä huimaavalta. Ok, oli meillä hyviä hetkiä, mutta jo alkuaikoina minulle tehtiin selväksi, että en ole se ykkösnainen elämässä. Äiti on se ykkönen. Jonka toiveet ja tarpeet on etusijalla. 

Koko suhdetta varjosti mustasukkaisuus, alkoholi, minun henkinen pahoinpitely eri tavoin, eräänlainen valtataistelu. Sitten minä luovutin, lupasin itselleni uunna vuonna 2009 että juhannukseen mennessä olen irti. Haluan olla vapaa, vailla kaikkea tuota paskaa niskassa.

Sen uuden vuoden lupauksen pidin. Elämäni paras lupaus. 

Hupsun sinkkuelämäni aikana etsin itseäni, se MINÄ joka oli kadoksissa, löytyi. Iloinen, elämää rakastava, spontaani, suvaitseva ihana minä. Toki välillä yksinäisyys ja halu jakaa elämän hetket jonkun kanssa valtasi mielen. Joskus olisi ollut vain ihana nukahtaa jonkun kainaloon. Tai silittää jonkun selkää. Nuuhkia korvan takaa. Mutta tärkein opetus tuolta ajalta oli kuitenkin klassinen (klisee)totuus TÄYTYY RAKASTAA ITSEÄÄN JOTTA VOISI RAKASTAA TOISTA.

No, pienen vedonlyönnin tuloksena laitoin deittipalstalle (joojoo, epätoivoiset, ja sen sellaiset sinne niitä laittaa, ja ei siellä ole järkevää ihmistä ja huijareita kaikki tyynni)

ilmoituksen. Omannäköisen. Lähinnä laitoin siihen vikalistan itsestäni ja sen että haluan pitkätukkaisen rokkia kuuntelevan miehen ja kerroin että Lauri Tähkä saa minut voimaan pahoin.... ajattelin että mies, joka lukee huumorini läpi ja vastaa siihen, ei voi olla täysin paska.

Tulihan niitä vastauksia, ihan kummia. Lukutaidottomia, kirjoitustaidottomia ( joo olen snobi tässä asiassa, mutta kyllä minä vaadin mieheltäni oikeinkirjoitusta ja lukutaitoa)

No viestiin vastasi mies Pohjois-Karjalasta, osasi kirjoittaa ja puhui rakkaudella lapsistaan ja elämästään ja päätin suostua treffeille. IIIIIIKKKKKS!

No treffit meni hyvin. Tai no tosi hyvin. Tai totta puhuen, minua lyötiin halolla päähän. Ihana, fiksu ja komea mies minun luona. Jopa kiinnostunut minusta.Tai onko? Voiko joku noin ihana tykätä minusta aikuisten oikeasti???

Vaikka sydän pompottelikin villisti, vielä joku jarru oli päällä. Halusin varmistaa että lasten kanssa synkkaa. Tarina olisi päättynyt jos lasten kanssa kemiat ei olisi toiminut. Lapset ovat lähellä sydäntäni ja missään nimessä he eivät saisi kärsiä suhteesta, ei minun eikä hänen.

Asiahan oli ratkaistu. Jo heti oltiin lasten taholta sitä mieltä, että kaikki voisi asua saman katon alla. APUA, viimeinen takaportti oli lukittu! Minä voisin päästää irti. Rakastua. Olla rakastettu....

Miehenihän sanoi R-sanan ensin, minä olin tuossa jarruvaiheessa. Mutta toinen sanoi että jaksaa odottaa. Se oli sydämen sulattava lause. 

Nyt siis nelikymppisenä olen rakastunut. Rakkaudessa on monta komponenttia. Ystävyys, se että voi puhua, se että voi olla oma itsensä. Se että toinen sanoo hyvää yötä rakas, jo puoliunessa. Voi puhua kaikesta. Vaikka niistä vaikeista asioista. Hyväksyä toinen ihminen vikoineen ja rasittavuuksineen. Tajuta että siinä vieressä on se sydämen kokonaiseksi tekevä ihminen. Se ihminen, joka saa minusta esiin parhaat puolet.

Nauramme paljon, meitä yhdistää äärimmäisen tyhmä huumori, tykkäämme koirista, hyvästä ruuasta, samasta musiikista, leffoista, urheilusta ja nopeista autoista.

Mutta on meillä eroavaisuuksiakin. Se rikastuttaa suhdetta. Ei meidän tarvitse skitsoilla työnjaosta. Se on sujunut kivutta. Paitsi ruuanlaitto. Kumpikin tykkää siitä. Tästä kävimme pitkiä keskusteluja. Ette halua tietää.... Minä tykkään siivota, pyykätä ja hoitaa kotia.  Ei minulla jää sormi suuhun, vaikka sulake palaa, tai auto hajoaa. Tai että uuni pitää lämmittää. Apua pyydän kyllä tarvittaessa. Tai ainakin sitten kun olen ensin viisi kertaa yrittänyt

Seksielämä. Rakastavan oman miehen kanssa se nousee omiin sfääreihin. Eihän siinä  voi olla kuin taivas rajana. Luottamus, rakkaus ja vielä kerran rakkaus. Uusia kokemuksia ja ihan mielettömiä asioita. Tämä alue on jotain niin kreisiä.

Sanat ei riitä kertomaan. Ikinä ei tekisi mieli pettää toista, koska en haluaisi nähdä sitä tuskaa toisen silmissä, kun asia tulisi ilmi. Toisen miehen kosketus seksuaalisesti inhottaisi. Mutta onneksi ikinä ei tulisi moista kiusausta vastaan, koska rakastan omaa miestäni niin paljon.

Sitä on rakkaus. Ja paljon muuta.

Rakkaus
Rakkaus on pitkämielinen. Rakkaus on lempeä.
Rakkaus ei kadehdi. Rakkaus ei kerskaa. Rakkaus ei pöyhkeile.
Rakkaus ei käyttäydy sopimattomasti. Rakkaus ei etsi omaansa.
Rakkaus ei katkeroidu. Rakkaus ei muistele kärsimäänsä pahaa.
Rakkaus ei iloitse vääryydestä, vaan iloitsee yhdessä totuuden kanssa.
Kaikki se peittää. Kaikki se uskoo. Kaikki se toivoo. Kaikki se kärsii.
Niin pysyvät nyt Usko, Toivo ja Rakkaus, nämä kolme ;
mutta suurin niistä on Rakkaus.