USKO ja ATEISMI, kuinka katson elämää

Koko aikuiselämäni olen ollut kuulumatta kirkkoon. Vastustan sitä instituutiona. Hyvin vanhanaikaisena sellaisena. Ja en hyväksy edelleenkään sen laitoksen ihmisten kohtelua. Ihmiset eivät ole sen firman portailla tasa-arvossa toistensa kanssa.

Aikoinaan kirkosta eroaminen tapahtui kirkkoherran puhuttelun kautta. Nykyisin voit erota kirkosta netissä. 
Vältyt veroilta, kuten useimpien syy taitaa olla nykypäivänä. Ei siinä ajatella uskontoa, suhdetta siihen ja olenko oikealla tiellä.

Historiallisestihan kristinusko perustuu juutalaisuuteen, Jeesushan sai kodissaan juutalaisen kasvatuksen.Juutalaisuuden perusoppeja on Vanha Testamentti ja Toora. Kristinuskon taasen Uusi Testamentti.

Jeesus itsessään oli suhteellisen tasa-arvoinen mies. Hän ei kyseenalaistanut naisen asemaa, (siis suhteessa, siihen mikä elämä oli 2000 vuotta sitten) lapsille kertoi tarinoitaan ja paransi sairaita ja jutteli huonompiosaisille. Siinä mielessä olen hämmentynyt, miksi kristinusko on kadonnut tuosta oppi-isästään niin kauas? Miksi pitää alistaa homot alemmas heteroja? Luulen hiljaa mielessäni, että Jeesus olisi siunannut homoparien liitot. Homojen kirkollisverot kyllä kelpaavat kirstuun. 
Toisaalta tämäkin dilemma vältyttäisiin, jos siviilivihkimys olisi ainoa laillinen avioliitto kahden ihmisen välillä. Kirkko sitten siunailkoon pariskuntia miten haluaa. Maksusta.  

Moni ihmettelee, että minähän joudun helvettiin, kun en usko Jumalaan. Hauskaa sinällään tämä ajatusmaailma, mikä on ihmisiin upotettu jo lapsesta lähtien. Enhän minä usko helvettiinkään. En usko Saatanaan. Haloo. Miten voin joutua paikkaan, johon en usko? Taivaan Isään en usko. En usko että tämä hyväntahtoinen papparainen haluaa minulle ja maailmalle kaikkea hyvää.

"Hauskaksi pelin tekee se, että vaikka olisit raiskannut lapsia, silponut ihmisiä, elänyt muutenkin kuin sika pellossa, kunhan vaan myöhemmin sellissä tulet tunnontuskiisi, ja pyydät Jumalalta nöyrästi anteeksi ja kadut Hänelle tekojasi, olet pelastettu, ja pääset iltapalalle taivaaseen... JOS VAIN USKOT!

Tätä minun oikeudentajuni ei sulata. Jos Jumala olisi oikeudentajuinen, Hän mädättäisi nämä ihmiset läpeensä. Herra vaan toivottaa avokätisesti mannan ja viinin pariin, kun katumuksen kyyneleet on valutettu. En halua siihen pöytään. Kiitos vaan Herrani, mutta olisiko pöytää tarjolla pilvinäköalalla ja sillä tavoin että muu sali ei näy?" 

Edelliset kappaleet olen kirjoittanut jo parisen vuotta sitten. Kärjistettynä näin se kristinuskossa menee.
Minä en antaisi ikinä anteeksi, jos joku tekisi noin pahoja tekoja minulle, taikka lapsilleni. Enkä halua uskoa, että Jumalakaan sitä tekisi, vaikka kuinka olisivat hartaita uskovaisia elämänsä loppuun asti.

Mutta onko ateisti paha ihminen, kun ei usko Jumalaan? Kyllähän tälläinen käsitys on vallalla.
Minä kunnioitan ihmisyyttä, pyrin olemaan ystävällinen ihmisille, autan tarvittaessa ja luultavasti kiroilenkin vähemmän  kuin kestoverto krisititty.  En kummemmin välitä ihmisen sukupuolisesta suunteutumisesta, elämänkatsomuksesta tai sukupuolesta. Kunhan hän on sydämeltään hyvä ja kaunis.

Luterilaisuudessa on kauneus pannassa, kirkot on riisuttuja kivitaloja. Nautin ulkomailla käydessä kauniisti koristelluista kirkoista, niiden loistosta ja upeista maalauksista. Miksi Martti Luther teki tämän kauneudesta nauttimisesta pahan asian? Onko uskominen Jumalaan oltava vaan rumaa, pelkistettyä ja kipeää? Eikö taiteen tekemisen lahja tule Herralta? Miksi siis siitä ei voisi nauttia? Onko se synnillistä humaltua kauniisti maalatusta alttaritaulusta. Olen ilmeisesti liian esteetikko luterilaisuuteen?

Uskonnostahan saa muhevat riidat väännettyä. Inhoan uskonnollisuutta, jolla tarkoitan pateettista suhtutumista uskontoon. Tuputtamista ja siihen että oma näkökulma on ainoa oikea. Uskonnon varjolla tapahtuva alistaminen on pahinta mitä voit toiselle ihmiselle tehdä. Abortin kieltäminen kaikissa olosuhteissa, naisen asema lapsentekokoneena, lapsen kasvatus periaateella, " joka vitsaa säästää, se lastaan vihaa".

Edelleen pysyn ateistina. Hetken verran jo uskoin Jumalan olemassa oloon, salaman iskettyä Vatikaanin kirkon kupoliin, paavin ilmoitettua erostaan. Se oli aikasta hyvä vitsi Herralta....

YSTÄVYYDESTÄ

Muutin kesällä uuteen kaupunkiin. Ongelmana on uusien ystävyyssuhteiden luominen. Pakko purkaa päätään johonkin. Onhan minulla ikioma Johnnydeppini täällä, mutta en voi kaataa kaikkea hänenkään niskoilleen.

Siispä kirjoitan täällä mikä mättää, tai onnen hetkiäni, jotka normaalisti jakaisin nokatusten kahvikupin ääressä kera hyvän ystävän.

Luin netistä hyviä vinkkejä uusiin ystävyysuhteisiin. 

- Liity seurakunnan toimintaan. Öh , olen ollut koko aikuisikäni kirkosta eronnut Juudas.... en  nyt ihan noin epätoivoinen ole....

- Hanki harrastus. Joo, käyn kuntosalilla, mutta ei siinä kerkee vimmatun pyörällä sotkemisen jälkeen läimäistä hikistä toveria selkään ja pyytää kaveriksi. Kyllähän minä moikkaan hyvän tavan mukaan salilla kaikki ja joskus tunnin jälkeen puhista jonkun kanssa hyvästä fiiliksestä.

-Työkaverit.  Niin. Keikkalaisena ja kiertolaisena on hiukan vaikea tutustua alati vaihtuviin naamoihin (ja muistaa edes nimet). Ei sillä, muutama kiva ihminen on tullut tavattua työn merkeissä, jopa niin että on saanut nauraa. 

-Miehesi kavereitten vaimot.... aika poikamiespainotteista porukkaa.

-Äiti-lapsikerhot: Minä veisin esiteinini MLL:n kerhoon, kuuntelisin vaippaikäisten elämää ja ne minun murkkuiän elämää?? Luultavasti kaikki veisivät pikku kultansa adoptioon tai ilmiantaisivat minut huonona äitinä? Hmmmm, kuullostaa haastavalta.

Lisäksi tässä kaupungissa on aika poppi-iskelmäpainotteista sakkia. Hevikeikkoja todella vähän... kuolettavan vähän. Näännyn livekeikkojen puutteeseen. Siellähän niitä uusia tuttuja saisin. Pitääpä odotella maaliskuuhun, kun seuraava hevikeikka tulee paikalliseen rokkikuppilaan. 

Onhan minulla ystäviä. Asuvat entisessä kotikaupungissani. Olen yhteyksissä Facebookin ja puhelimen välityksellä. Mutta ei se korvaa kunnon nokatusten turisemista. Yhdessä tekemistä, hupsuttelua, ja kipeisiin asioihin pureutumista. Halausta ja vaikka yhteispäikkäreitä. Ei ystävän kanssa tarvitse aina puhua. Voi vaan olla vaan.

Joskus tämä ystävien ikävä itkettää, olen sosiaalinen eläin ja kaipaan tuota lämpöä mitä saa vaan ystävältä. 

esim:

-Sinulla on isommat tissit, mutta minulla kookkaampi perse....

- Sinulle käy niin hyvin petroolinsininen, saat tämän heräteostospaitani

- Jos olisin mies, panisin sinua heti.

No, on tässä elämässä oltu tiukoissa paikoissa ennenkin. Päätin että sopeudun tilanteeseen. Hitusen erakkomeininkiä elämään. Nyt eletään ilman lähiystäviä, nautitaan niistä jotka on siellä kaukana, mutta syvällä sydämessä.