LUOTTAMUSPULA-AIKA

Monesti törmään siihen, etten luota ihmisiin. Perusluottamuksenihan on rikottu useaan otteeseen eri ihmisten taholta.

Aiemmin käsittelin suhdettani jumaluskoon. Menetin luottamuksen Jumalaan ja uskonnon antamaan turvasatamaan isäni kuollessa. Pieniin lapsen aivoihini ei millään mahtunut ajatus rakastavasta taivaan isästä, joka vie minulta oman isäni pois. Myöhemmin koulukiusaamisen myötä katosi ne vähäisetkin rippeen uskosta,  uskovaisperheen lasten kiusatessa ja hakatessa minua.  Samalla nujerrettiin luottamustani. Opettajiin, kavereihin ja ihmisiin.

Ensimmäinen ihmisuhteeni oli hankala, valitettavasti luotin häneen nuorena ja ei niin viisaana, ja hän osasi sen luottamuksen särkeä. Monin eri tavoin. Hänen mielestään en ollut ihmisasteikolla mitenkään korkealla, hän asetti minun edelleni äitinsä, isänsä, veljensä ja siskonsa perheineen. Hän iski kertomiani asioita vasten kasvojani vääristellen sanomaa. Ei uskonut totuutta, vaan vääristeli maailmaansa ja omaan uskomukseensa sopivaksi. Ja loppujen lopuksi, olihan vain rotta, joka joutaisi tappaa, että maailma olisi parempi paikka.

Eron jälkeen sain tukea ammatti-ihmisiltä, muutamalta ystävältäni, ja tajusin siinä hetkessä, kehen voi luottaa ja keneen ei. Hyvin pian karsin elämästäni pois ihmiset, joittten tukeen en voinut luottaa. On ollut ihmisiä, jotka omalla tavallaan käyttivät ystävyyttä omiin tarkoituksiinsa, ja kun nuo tarkoitusperät olivat täynnä, niin alkoi hiljaiselo. Loppujen lopuksi ja tiukan paikan tullen, tiesin luottavani itseeni. Minä en pettäisi itseäni.


Uudessa parisuhteessa minua kuitenkin vaivaa tietty luottamuspula. Vaikka luultavasti luotan mieheeni enemmän kuin voisi tässä tilanteessa kuvitella. Ei se ilmene mustasukkaisuutena, tai mitenkään muuten radikaalisti. En vain haluasi kuulla lupauksia, koska pelkään pettyväni. Koska olen epävarma itsestäni ja pelkään olevani riittämätön hänelle. Siis luottamus itseeni parisuhteessa on vajavainen. Olen hänelle tästä luottamuspulasta kertonut , ja toivon todella että saisin joskus 100% luottamuksen aikaan. Sen olisin tälle parisuhteelle velkaa.

Mihin minä luotan? Rakkauteen, elämän oikeaan johdatukseen vaikeissa paikoissa. Tulevaisuuteen, parisuhteeseeni, työssä osaamiseeni ja huumorin kantavaan voimaan. Niillä olen rämpinyt läpi vaikeiden aikojen. Ja suhteellisen vahvana naisena.

Liitän kuvan muratistani, kukasta/kasvista jolle minulla on suuri merkitys. Se on myös tatuoitu ihooni. Näin unta kysestä tatuoinnista, uni ja tatuointi tuli minulle elämässä vaikeaan paikkaan ja siksi muratti nousi minun elämäni symboliksi.

Ikivihreänä köynnöskasvina
 murattia pidetään kuolemattomuuden ja ikuisen elämän symbolina.Kukkien kielessä muratti viestii riippuvaisuutta sekä kestävyyttä.

MITEN MINÄ TÄMÄN KOIN?

Nyt sitten aiheeseen, jota olen työstänyt pitkään. Tätä ehkä lukee ihmisiä, joita asia koskee. Mutta minä en siitä välitä. Tämä asia ei olen minun häpeäni. Vaan ihmisten, jotka ovat syyllisiä. Minä en ole syyllinen. 

Koulunkäyntini oli yhtä helvettiä. Kiitos koulukiusaajieni. Pahimmat perkeleet olivat perheestä, jossa oltiin hartaita helluntalaisuskovaisia. Isä taisi olla joku saarnaaja/käännyttäjä. Kiusaaminen oli nimittelyä, hakkaamista tavaroitten rikkomista, vaatteiden repimistä, varastelua. Järjellähän tätä sakkia ei ollut varustettu, liekkö perheen tyttärellä mitään koulutusta, edelleenkään? Uskovaisillehan on taivaspaikka aina auki, uskossa turvaten vapahtajaansa. 

Kukaan ei välittänyt, ei koulukaverini,vielä vähemmän opettajat. Kiusaaminen tehtiin näin sallituksi. Minulla ei ollut isää, joka olisi puolustanut, sekin teki minusta helpon saaliin. Olin silloin vielä pehmeä, kiltti, hiukan arka. Runotyttö, haaveilija. En koskaan tuntenut kuuluvani joukkoon. Tiesin jo ala-asteella, että tänne en jää. 

Mutta eipä kiusaaminen koulumenestystäni haitannut, tosin opettajakin, leskirouva, kiusasi minua tavallaan. Vaikka kokeista nappasin kiitettäviä, todistuksesta ei löytynyt niitä.Opettajan vaihduttua, keskiarvoni nousi 7.8 liki 9.0. Ja yhden lukukauden aikana. En tiedä, johtuiko se siitä, että opettaja ei ollut samalta kylältä, vaan ulkopuolelta, ja hän jakoi numerot taitojen, ei perseennuolemisen perusteella. Kyseistä taitoa en vieläkään muuten osaa. Kiitos hänelle, palautit uskon taitoihin ja tajusin olevani kuitenkin niin fiksu koulussa kuin olinkin.

No, eipä siinä mitään. Minä olen tästä huolimatta selvinnyt elämästä. Minulla on äärimmäisen tiukka oikeudentunto. Pidän tiukasti omieni puolta. Tiedän että maailma ei ole lintukoto, jossa kaikki tapahtuu kuin Disneyn elokuvissa. Paitsi että, karman laki kostaa heille rankemmalla kädellä. Koska he ovat sen arvoisia. 

Tämän kokemukseni perusteella, minusta on kehittynyt hyvä ihmistuntija. Pahuus näkyy silmistä. Olemuksesta,puheista, teoista. Arvostan ihmisessä selkärankaa, suoruutta ja oikeudentajua. Sydämen hyvyys ja kauneus menee ulkokuoren edelle. 

Onneksi koulukiusaajan harteilla on se kaikki häpeä. Minun ei tarvitse hävetä yhtään. Anteeksipyyntöä en odota, enkä halua, koska se mitä he tekivät, ei kuitata edes sillä sanalla. Koskaan. Minun mieltäni ei murrettu noiden vuosien aikana. Heidän sairas missionsa siis epäonnistui. Arvet sielussa ovat olemassa, ne saavatkin olla. Olen kaunis niistä huolimatta. 

Mennessäni kotikylälle, minun ei tarvitse puhua heille, ja jos joku sitä ihmettelee, voin tyynesti sanoa. "he tekivät elämästäni helvetin 9 vuoden ajan, he ovat koulukiusaajia koko sakki." Kumman luulette siinä tilanteessa luikkivan ovesta ulos? 

Koomista on tietysti se, että heillä oli otsaa pyytää minua Facebook ystäväkseen.  HAHAHAHA.. just joo, en jaa heille enää yhtään palasta minun ihanasta elämästäni.