Tämä kysymys heitettiin eräässä blogissa, jota seuraan. Asia jäi muhimaan päähäni ja tässä jonkinlainen vastaus.
Aloin seurustelemaan ensimmäisen puolisoni kanssa 16 vuotiaana. Hän oli ensimmäinen mies (tai poikahan hän 18 vuotiaana oli) minun elämässä, joka oli minusta kiinnostunut. Olimme yhdessä 20 vuotta 7kk. Päivälleen. Naimisissa liki 16 vuotta. Aika pitkä aika. Rakkaus, en tiedä oliko se rakkautta. Ei se vienyt jalkoja alta, ei tuntunut päätä huimaavalta. Ok, oli meillä hyviä hetkiä, mutta jo alkuaikoina minulle tehtiin selväksi, että en ole se ykkösnainen elämässä. Äiti on se ykkönen. Jonka toiveet ja tarpeet on etusijalla.
Koko suhdetta varjosti mustasukkaisuus, alkoholi, minun henkinen pahoinpitely eri tavoin, eräänlainen valtataistelu. Sitten minä luovutin, lupasin itselleni uunna vuonna 2009 että juhannukseen mennessä olen irti. Haluan olla vapaa, vailla kaikkea tuota paskaa niskassa.
Sen uuden vuoden lupauksen pidin. Elämäni paras lupaus.
Hupsun sinkkuelämäni aikana etsin itseäni, se MINÄ joka oli kadoksissa, löytyi. Iloinen, elämää rakastava, spontaani, suvaitseva ihana minä. Toki välillä yksinäisyys ja halu jakaa elämän hetket jonkun kanssa valtasi mielen. Joskus olisi ollut vain ihana nukahtaa jonkun kainaloon. Tai silittää jonkun selkää. Nuuhkia korvan takaa. Mutta tärkein opetus tuolta ajalta oli kuitenkin klassinen (klisee)totuus TÄYTYY RAKASTAA ITSEÄÄN JOTTA VOISI RAKASTAA TOISTA.
No, pienen vedonlyönnin tuloksena laitoin deittipalstalle (joojoo, epätoivoiset, ja sen sellaiset sinne niitä laittaa, ja ei siellä ole järkevää ihmistä ja huijareita kaikki tyynni)
ilmoituksen. Omannäköisen. Lähinnä laitoin siihen vikalistan itsestäni ja sen että haluan pitkätukkaisen rokkia kuuntelevan miehen ja kerroin että Lauri Tähkä saa minut voimaan pahoin.... ajattelin että mies, joka lukee huumorini läpi ja vastaa siihen, ei voi olla täysin paska.
Tulihan niitä vastauksia, ihan kummia. Lukutaidottomia, kirjoitustaidottomia ( joo olen snobi tässä asiassa, mutta kyllä minä vaadin mieheltäni oikeinkirjoitusta ja lukutaitoa)
No viestiin vastasi mies Pohjois-Karjalasta, osasi kirjoittaa ja puhui rakkaudella lapsistaan ja elämästään ja päätin suostua treffeille. IIIIIIKKKKKS!
No treffit meni hyvin. Tai no tosi hyvin. Tai totta puhuen, minua lyötiin halolla päähän. Ihana, fiksu ja komea mies minun luona. Jopa kiinnostunut minusta.Tai onko? Voiko joku noin ihana tykätä minusta aikuisten oikeasti???
Vaikka sydän pompottelikin villisti, vielä joku jarru oli päällä. Halusin varmistaa että lasten kanssa synkkaa. Tarina olisi päättynyt jos lasten kanssa kemiat ei olisi toiminut. Lapset ovat lähellä sydäntäni ja missään nimessä he eivät saisi kärsiä suhteesta, ei minun eikä hänen.
Asiahan oli ratkaistu. Jo heti oltiin lasten taholta sitä mieltä, että kaikki voisi asua saman katon alla. APUA, viimeinen takaportti oli lukittu! Minä voisin päästää irti. Rakastua. Olla rakastettu....
Miehenihän sanoi R-sanan ensin, minä olin tuossa jarruvaiheessa. Mutta toinen sanoi että jaksaa odottaa. Se oli sydämen sulattava lause.
Nyt siis nelikymppisenä olen rakastunut. Rakkaudessa on monta komponenttia. Ystävyys, se että voi puhua, se että voi olla oma itsensä. Se että toinen sanoo hyvää yötä rakas, jo puoliunessa. Voi puhua kaikesta. Vaikka niistä vaikeista asioista. Hyväksyä toinen ihminen vikoineen ja rasittavuuksineen. Tajuta että siinä vieressä on se sydämen kokonaiseksi tekevä ihminen. Se ihminen, joka saa minusta esiin parhaat puolet.
Nauramme paljon, meitä yhdistää äärimmäisen tyhmä huumori, tykkäämme koirista, hyvästä ruuasta, samasta musiikista, leffoista, urheilusta ja nopeista autoista.
Mutta on meillä eroavaisuuksiakin. Se rikastuttaa suhdetta. Ei meidän tarvitse skitsoilla työnjaosta. Se on sujunut kivutta. Paitsi ruuanlaitto. Kumpikin tykkää siitä. Tästä kävimme pitkiä keskusteluja. Ette halua tietää.... Minä tykkään siivota, pyykätä ja hoitaa kotia. Ei minulla jää sormi suuhun, vaikka sulake palaa, tai auto hajoaa. Tai että uuni pitää lämmittää. Apua pyydän kyllä tarvittaessa. Tai ainakin sitten kun olen ensin viisi kertaa yrittänyt
Seksielämä. Rakastavan oman miehen kanssa se nousee omiin sfääreihin. Eihän siinä voi olla kuin taivas rajana. Luottamus, rakkaus ja vielä kerran rakkaus. Uusia kokemuksia ja ihan mielettömiä asioita. Tämä alue on jotain niin kreisiä.
Sanat ei riitä kertomaan. Ikinä ei tekisi mieli pettää toista, koska en haluaisi nähdä sitä tuskaa toisen silmissä, kun asia tulisi ilmi. Toisen miehen kosketus seksuaalisesti inhottaisi. Mutta onneksi ikinä ei tulisi moista kiusausta vastaan, koska rakastan omaa miestäni niin paljon.
Sitä on rakkaus. Ja paljon muuta.
Rakkaus on pitkämielinen. Rakkaus on lempeä.
Rakkaus ei kadehdi. Rakkaus ei kerskaa. Rakkaus ei pöyhkeile.
Rakkaus ei käyttäydy sopimattomasti. Rakkaus ei etsi omaansa.
Rakkaus ei katkeroidu. Rakkaus ei muistele kärsimäänsä pahaa.
Rakkaus ei iloitse vääryydestä, vaan iloitsee yhdessä totuuden kanssa.
Kaikki se peittää. Kaikki se uskoo. Kaikki se toivoo. Kaikki se kärsii.
Niin pysyvät nyt Usko, Toivo ja Rakkaus, nämä kolme ;
mutta suurin niistä on Rakkaus.
Mie oon aina ajatellut että ne rakkausromaanien suuret rakkaudet on kusetusta, että ei oikeassa elämässä sellaista tule mutta tätä lukiessa pitää kai kääntää suuntaa koska tekstisi on juuri sitä mitä niissä höpöhöpöromaaneissa rakkaudesta kerrotaan.
VastaaPoistaUskotko siihen että jokaiselle on vain se yksi ainoa oikea vai että niitä voi olla useampi? Itse olen tätä miettinyt ja haluan uskoa että niitä on useampi koska onhan se aika mahdotonta löytää maailman kokoisesta paikasta juuri se itselle oikea jos niitä ois vain yksi.
Kovasti toivon että itsekin koen sen suuren rakkauden eläessäni, koska se kuulostaa juurikin rakastuneiden puheissa jotenkin niin ihmeelliseltä, jopa sadulta...
Tuohon varmaan ei ole yksiselitteistä vastausta. Äitini sanoo että isäni oli hänen elämänsä mies, vaikka nyt kuitenkin on parisuhteessa.
VastaaPoistaLuulen että rakastumisen reseptiin vaaditaan oikea ajankohta juuri oikeille ihmisille. Voi olla että hieno rakkaus voi mennä ohi olosuhteitten vuoksi. Voi olla että vaikka tapaisikin ihmisen, joka olisi se oikea, menee ohi, jos aistit ei ole valppaina. Mutta toisaalta, kyllä joku vasara iskee päähän jos varpaissa tuntuu katse ja ujostuttaa kuin pikkulikalla.
Löytäähän osa uuden rakkauden eron/ puolison kuoleman jälkeen. Mutta onko se rakkaus samanlaista? Osa voi olla ollut järkiliitossa, mutta voi jättää koko perheen uuden kumppanin vuoksi.
Joku viisas osaisi tämän selittää paremmin. Siihen liittynee aivojen kemikaaleja varmaan jonkin kirjaviisaan mielestä,
Höpöromaanien rakkauksiin en minäkään ennen uskonut, Onneksi sai muuttaa mieltään. :D
Kyllähän se oikea ihminen voi odottaa vaikka Afrikassa, kuten entisellä työkaverillani. Minä luulen että oikeita voi olla useampia, ja kun yksi niistä tulee kohdalle, se on menoa ja ne toiset oikeat ei asiasta tiedä sen jälkeen mitään, kun tämä yksilö on sinut napannut omakseen....
Niihä se on rakas ystäväni, että ku tarpeeksi monesti olevinaan-prinssi muuttuu pian suudelman jälkeen sammakoksi (ja jos ei sitä heti huomaa, niin jossain vaiheessa kummiski), niin siitä reffisammakosta saattaakin pullahtaa se prinssi, hehe:D
VastaaPoistaMukavaa oli olla väärässä, tuossa se sammakkoprinssi kuorsaa vieressä. <3
VastaaPoista