LÄSKIÄ, LIIKUNTAA JA RUOKAVALIOTA

JUST DO IT!

Jokaisella naisella on paino-ongelmaa. Lihava taikka laiha. Liikaa löllöä. Luiseva jne.

Itse oli aikoinaan 18 vuotiaan kolmannella kuulla raskaana ollessani 45kg/170 cm. No, raskaus kasvatti tissien lisäksi kiloja tuonne 65 kiloon ja sitten pitkään olinkin tuossa 55-63 kilon välillä. Keskenmeno, ja toinen raskaus nosti kilot noista lukemista yli 80 kiloon, sain nuo kilot kadotettua, taisin painaa 73 kg.

No kuitenkin vuonna 2008 huomasin painavani 85 kiloa. Ilman vauvaa mahassa. Karmivaa. Ohessa kuva minusta tuona aikana....

Helsinki 2008....

Tuhti tyllerö. Kolesteroliarvot huitelivat lääkityslukemissa, henki pihisi.Sanoin lääkärille että odotappas puoli vuotta, palataan asiaan.
Ostin kuntosalikortin, kävin spinningissä. Muutin ruokavalion, suuhuni ei uponnut rasvaisia juustoja, ei valkoista vehnää ja muutenkin täysjyvätuotteet kunniaan. Paino putosi puolessa vuodessa 70 kiloon.
Wohoo. Suoritus, josta olen ylpeä. 

Exäni ei kauheasti tykännyt. Kuulemma naisessa pitää olla jotain puristeltavaa. No, onneksi jätin nuo kommentit omaan arvoonsa. Itse viihdyin uudessa kuosissani, ja se on tärkeintä.

Paino on tuossa 70 kilon hujakoilla pysynyt ihan kivasti, nyt lääkäri antoi joulun alla luvan treenata käsioperaation jälkeen. Tuntuu hyvälle. Käyn spinningissä ja kuntosalilla. Tavoite olisi, ei niinkään kilojen persuuksille potkiminen, vaan lihaksen saaminen ja timmi olotila. 

Ruokarytmin ja terveellisen ruokavalion pitäminen on kolmivuorotyössä tiukkaa. Mutta pienellä vaivalla sekin käy. Sokeria pyrin käyttämääm minimaalisesti. Teen makeutan inkiväärillä. Inkiväärissä on myös yleiskuntoa ylläpitävää ja rasvaapolttavaa vaikutusta.  Kahvissa en käytä sokeria. Opettelin siitä tavasta pois käyttämällä HYLAmaitoa kahviin, se antaa makeutta. 

Syön paljon lihaa, kasviksia, hedelmiä ja marjoja. Kartan vaaleaa viljaa, riisiä ja pastaa. Kohtuudella perunaa ja tummia riisejä ja makaronia. Ja mausteita! Suussa pitää poltella, sitten palaa rasvakin :) ei tarvitse erillisiä rasvanpolttonappeja. Samoin pyrin lipittämään vihreää teetä.  Kalkkunasta en pidä ja kanaruuatkin tökkii. Kalaa söisin enemmän, mutta muu perhe ei ole asiasta innostunut...

Lisäksi proteiinejä. Pirtelönä tai rahkana. Tällä liikuntamäärällä tarvitsen noin 80 g protskua päivittäin. Laskeskelin tuossa ruokavaliotani ja totesin, että pakko ottaa niitä jauheena tai rahkana. Vaikka sekin tökkii. Protskuna käytän soijajauhetta, se pitää nälän kauemmin poissa ja vatsa tykkää siitä enemmän kuin heraprotskusta. Mutta jokainen meistä kokeilemalla löytää omansa.

Onneksi minulla ei ole isoja mielitekoja makean suhteen. Samoin sipsit voivat maata kaapissa minun puolesta. Joskus vaan on niitä hyvä nakertaa, jos tuntee suonenvetoa tms. niin niistä saa pikaisesti suolaa ja hiilareita kroppaan, parilla sipsillä tilanne korjaantuu. Limppareista en ole koskaan tykännyt.  Vettä voisi kyllä juoda enemmän. Vissyä tykkään juoda. Vapaitten alkaessa on mukava ottaa saunan päälle lonkeroa tölkillinen. 

Pyrin käymään aerobisella kaksi kertaa viikossa ja puntilla kerran. Ja toisen kerran puntilla aerobisen jälkeen yläkropalle. Tiedän, että enemmän pitäsi tehdä, mutta kun on työt, perhe, koirat jne.  Kotona yritän tehdä muutaman etunojapunnerruksen päivittäin, samoin vatsoja muutaman puserruksen. Aamuisin heiluttelen kahvakuulaa kahvia odotellessa.

Tuloksia odotellaan. Pikkuhiljaa tästä mennään eteenpäin.

Kuitenkin kropassani ole tyytyväisin siihen, etten omista selluliittia. Vaikka kuinka rypistelen ja puristelen. 
Sirpakassa kunnossa olen ikäisekseni, ja kuitenkin minuakin nuoremmatkin on aika lölleröitä, ja makkarat tursuaa housunkauluksesta. Vaatekokoni on kuitenkin ollut suht sama viimeiset 3 vuotta. Ainoastaan PMS oireena kerään nestettä jopa 3 kiloa, joka  sitten sulaa pois. Se on aika ärsyttävää.

Lisäksi en omista alleja, ja tisutkin ovat terhakkaat. Maan vetovoima ei ole niistä napannut kiinni. Myös gluteuslihakseni ovat kiinteät ja napakat. 

Oikeastaan olen aika hyvä fyysinen pakkaus.  Kuntoni on hyvä, kremppoja ei ole oikein missään, kun olkapää korjattiin kuntoon. Nyt vaan tarmolla kohti haasteita kuntoilun saralla.

Oulussa 11/2012

TÄSTÄ PITI TULLA BODY IMAGE POSTAUS.... mutta pulputankin syömishäiriöstäni.

Kuten kaikki muutkin naiset, minäkin katson peiliin. Tutkailen, arvostelen ja masennun.
Aina jokin vika. ARGH....

Lukioiässä podin bulimiaa, täydellisyyden tavoittelu ja se, että koin ulkopuolisuutta, sain minut kontrolloimaan syömistä. Kyllähän kaikki tietävät, mitä bulimikko tekee, salaa ja hyvällä ammattitaidolla. Jos et tiedä, lue vaikka Googlesta.

Tulin raskaaksi, ja siihen loppui sen hetken kierre. Vastuullisena tyttönä söin tunnollisesti, ja liikuin sopivasti, että vauvalla on parhaat mahdolliset olosuhteet masussa.  En halunnut pilata pienen ihmisen elämää. Syytön hän oli minun ongelmiini. Halusin ja haluan edelleenkin lapsilleni parasta. Ja onnellista elämää.

No, elämä meni eteenpäin. Opiskelin sairaanhoitajaksi ja parisuhteessa oli hankaluuksia, piti aloittaa taas oman elämän kontrollointi. Eikun syö ja oksenna. Liiku järjettömästi, älä syö. Pystyin olemaan vaikka koko viikonlopun syömättä. No problemos. Se oli asia, johon kykenin ja jota ei voinut kukaan määrätä minun puolesta.

Tätä kierrettä kesti vuosia, raskaus, joka päättyi keskenmenoon ja sitä seurannut uusi raskaus pisti kierteen poikki. Ja pitkään pystyinkin olemaan ilman tuota haamua olkapäällä.Tuona aikana lihoinkin rutkasti, ja kun vihdoin sain itseäni laihdutettua kuntoilun avulla 15 kiloa. No avioliitto alkoikin lopullisesti vedellä viimeisiään. Jotenkin silloiselle siipalle oli kova paikka tuo laihdutus ja itsetunnon kohoaminen sitä myöten. Ja siinä kävi miten kävi. Raadollisesti sanottuna homma kusi alleen.

Avioerohan olisi ollut  loistava paikka aloittaa taas ihana suhde bulimiani kanssa. Mutta torjuin loistavasti tuon kosinnan. Itsetuntoni olikin uusissa sfääreissä. Sain elää omaa elämääni, ilman että joku arvosteli koko ajan. Tai että että pelkäsin. Pitkää nenää näytin tuolle otukselle. Pää painuneena se katosi taka-alalle.

En sano että tuo mörkö olisi elämästäni kadonnut. Käy se kylässä. Silloin kun tekee tiukkaa. Ei voi mitään. Mutta, miksi kieltäsin sen olemassaolon. Helpompi minun on sille sanoa EI kun hyväksyn tuon osana minua. Ikinä en ole tuohon apua hakenut, yksi syy lähinnä että sitä ei voisi käyttää aseena minua vastaan. Esimerkiksi lasten huoltajuudessa.

Tästä tulikin kertomus bulimiasta. No, ehkä kerron suhteestani vartalooni joku toinen kerta.