USKO ja ATEISMI, kuinka katson elämää

Koko aikuiselämäni olen ollut kuulumatta kirkkoon. Vastustan sitä instituutiona. Hyvin vanhanaikaisena sellaisena. Ja en hyväksy edelleenkään sen laitoksen ihmisten kohtelua. Ihmiset eivät ole sen firman portailla tasa-arvossa toistensa kanssa.

Aikoinaan kirkosta eroaminen tapahtui kirkkoherran puhuttelun kautta. Nykyisin voit erota kirkosta netissä. 
Vältyt veroilta, kuten useimpien syy taitaa olla nykypäivänä. Ei siinä ajatella uskontoa, suhdetta siihen ja olenko oikealla tiellä.

Historiallisestihan kristinusko perustuu juutalaisuuteen, Jeesushan sai kodissaan juutalaisen kasvatuksen.Juutalaisuuden perusoppeja on Vanha Testamentti ja Toora. Kristinuskon taasen Uusi Testamentti.

Jeesus itsessään oli suhteellisen tasa-arvoinen mies. Hän ei kyseenalaistanut naisen asemaa, (siis suhteessa, siihen mikä elämä oli 2000 vuotta sitten) lapsille kertoi tarinoitaan ja paransi sairaita ja jutteli huonompiosaisille. Siinä mielessä olen hämmentynyt, miksi kristinusko on kadonnut tuosta oppi-isästään niin kauas? Miksi pitää alistaa homot alemmas heteroja? Luulen hiljaa mielessäni, että Jeesus olisi siunannut homoparien liitot. Homojen kirkollisverot kyllä kelpaavat kirstuun. 
Toisaalta tämäkin dilemma vältyttäisiin, jos siviilivihkimys olisi ainoa laillinen avioliitto kahden ihmisen välillä. Kirkko sitten siunailkoon pariskuntia miten haluaa. Maksusta.  

Moni ihmettelee, että minähän joudun helvettiin, kun en usko Jumalaan. Hauskaa sinällään tämä ajatusmaailma, mikä on ihmisiin upotettu jo lapsesta lähtien. Enhän minä usko helvettiinkään. En usko Saatanaan. Haloo. Miten voin joutua paikkaan, johon en usko? Taivaan Isään en usko. En usko että tämä hyväntahtoinen papparainen haluaa minulle ja maailmalle kaikkea hyvää.

"Hauskaksi pelin tekee se, että vaikka olisit raiskannut lapsia, silponut ihmisiä, elänyt muutenkin kuin sika pellossa, kunhan vaan myöhemmin sellissä tulet tunnontuskiisi, ja pyydät Jumalalta nöyrästi anteeksi ja kadut Hänelle tekojasi, olet pelastettu, ja pääset iltapalalle taivaaseen... JOS VAIN USKOT!

Tätä minun oikeudentajuni ei sulata. Jos Jumala olisi oikeudentajuinen, Hän mädättäisi nämä ihmiset läpeensä. Herra vaan toivottaa avokätisesti mannan ja viinin pariin, kun katumuksen kyyneleet on valutettu. En halua siihen pöytään. Kiitos vaan Herrani, mutta olisiko pöytää tarjolla pilvinäköalalla ja sillä tavoin että muu sali ei näy?" 

Edelliset kappaleet olen kirjoittanut jo parisen vuotta sitten. Kärjistettynä näin se kristinuskossa menee.
Minä en antaisi ikinä anteeksi, jos joku tekisi noin pahoja tekoja minulle, taikka lapsilleni. Enkä halua uskoa, että Jumalakaan sitä tekisi, vaikka kuinka olisivat hartaita uskovaisia elämänsä loppuun asti.

Mutta onko ateisti paha ihminen, kun ei usko Jumalaan? Kyllähän tälläinen käsitys on vallalla.
Minä kunnioitan ihmisyyttä, pyrin olemaan ystävällinen ihmisille, autan tarvittaessa ja luultavasti kiroilenkin vähemmän  kuin kestoverto krisititty.  En kummemmin välitä ihmisen sukupuolisesta suunteutumisesta, elämänkatsomuksesta tai sukupuolesta. Kunhan hän on sydämeltään hyvä ja kaunis.

Luterilaisuudessa on kauneus pannassa, kirkot on riisuttuja kivitaloja. Nautin ulkomailla käydessä kauniisti koristelluista kirkoista, niiden loistosta ja upeista maalauksista. Miksi Martti Luther teki tämän kauneudesta nauttimisesta pahan asian? Onko uskominen Jumalaan oltava vaan rumaa, pelkistettyä ja kipeää? Eikö taiteen tekemisen lahja tule Herralta? Miksi siis siitä ei voisi nauttia? Onko se synnillistä humaltua kauniisti maalatusta alttaritaulusta. Olen ilmeisesti liian esteetikko luterilaisuuteen?

Uskonnostahan saa muhevat riidat väännettyä. Inhoan uskonnollisuutta, jolla tarkoitan pateettista suhtutumista uskontoon. Tuputtamista ja siihen että oma näkökulma on ainoa oikea. Uskonnon varjolla tapahtuva alistaminen on pahinta mitä voit toiselle ihmiselle tehdä. Abortin kieltäminen kaikissa olosuhteissa, naisen asema lapsentekokoneena, lapsen kasvatus periaateella, " joka vitsaa säästää, se lastaan vihaa".

Edelleen pysyn ateistina. Hetken verran jo uskoin Jumalan olemassa oloon, salaman iskettyä Vatikaanin kirkon kupoliin, paavin ilmoitettua erostaan. Se oli aikasta hyvä vitsi Herralta....

MITEN MINÄ TÄMÄN KOIN?

Nyt sitten aiheeseen, jota olen työstänyt pitkään. Tätä ehkä lukee ihmisiä, joita asia koskee. Mutta minä en siitä välitä. Tämä asia ei olen minun häpeäni. Vaan ihmisten, jotka ovat syyllisiä. Minä en ole syyllinen. 

Koulunkäyntini oli yhtä helvettiä. Kiitos koulukiusaajieni. Pahimmat perkeleet olivat perheestä, jossa oltiin hartaita helluntalaisuskovaisia. Isä taisi olla joku saarnaaja/käännyttäjä. Kiusaaminen oli nimittelyä, hakkaamista tavaroitten rikkomista, vaatteiden repimistä, varastelua. Järjellähän tätä sakkia ei ollut varustettu, liekkö perheen tyttärellä mitään koulutusta, edelleenkään? Uskovaisillehan on taivaspaikka aina auki, uskossa turvaten vapahtajaansa. 

Kukaan ei välittänyt, ei koulukaverini,vielä vähemmän opettajat. Kiusaaminen tehtiin näin sallituksi. Minulla ei ollut isää, joka olisi puolustanut, sekin teki minusta helpon saaliin. Olin silloin vielä pehmeä, kiltti, hiukan arka. Runotyttö, haaveilija. En koskaan tuntenut kuuluvani joukkoon. Tiesin jo ala-asteella, että tänne en jää. 

Mutta eipä kiusaaminen koulumenestystäni haitannut, tosin opettajakin, leskirouva, kiusasi minua tavallaan. Vaikka kokeista nappasin kiitettäviä, todistuksesta ei löytynyt niitä.Opettajan vaihduttua, keskiarvoni nousi 7.8 liki 9.0. Ja yhden lukukauden aikana. En tiedä, johtuiko se siitä, että opettaja ei ollut samalta kylältä, vaan ulkopuolelta, ja hän jakoi numerot taitojen, ei perseennuolemisen perusteella. Kyseistä taitoa en vieläkään muuten osaa. Kiitos hänelle, palautit uskon taitoihin ja tajusin olevani kuitenkin niin fiksu koulussa kuin olinkin.

No, eipä siinä mitään. Minä olen tästä huolimatta selvinnyt elämästä. Minulla on äärimmäisen tiukka oikeudentunto. Pidän tiukasti omieni puolta. Tiedän että maailma ei ole lintukoto, jossa kaikki tapahtuu kuin Disneyn elokuvissa. Paitsi että, karman laki kostaa heille rankemmalla kädellä. Koska he ovat sen arvoisia. 

Tämän kokemukseni perusteella, minusta on kehittynyt hyvä ihmistuntija. Pahuus näkyy silmistä. Olemuksesta,puheista, teoista. Arvostan ihmisessä selkärankaa, suoruutta ja oikeudentajua. Sydämen hyvyys ja kauneus menee ulkokuoren edelle. 

Onneksi koulukiusaajan harteilla on se kaikki häpeä. Minun ei tarvitse hävetä yhtään. Anteeksipyyntöä en odota, enkä halua, koska se mitä he tekivät, ei kuitata edes sillä sanalla. Koskaan. Minun mieltäni ei murrettu noiden vuosien aikana. Heidän sairas missionsa siis epäonnistui. Arvet sielussa ovat olemassa, ne saavatkin olla. Olen kaunis niistä huolimatta. 

Mennessäni kotikylälle, minun ei tarvitse puhua heille, ja jos joku sitä ihmettelee, voin tyynesti sanoa. "he tekivät elämästäni helvetin 9 vuoden ajan, he ovat koulukiusaajia koko sakki." Kumman luulette siinä tilanteessa luikkivan ovesta ulos? 

Koomista on tietysti se, että heillä oli otsaa pyytää minua Facebook ystäväkseen.  HAHAHAHA.. just joo, en jaa heille enää yhtään palasta minun ihanasta elämästäni.