Hieman turhautuneena elämääni nakutan tätä tekstiä. Jalkaani tuli nivelsidevamma, ja nyt olen juoksukiellossa syyskuun loppuun asti. Nyt kun muu terveys alkaisi olla kondiksessa, niin tämä!
Juoksut pannassa, pyöräily ja kaikki saliliikkeet, joissa paino kohdistuu nilkkoihin. Kroppaa treenaan sovelletusti salilla. Pää meinaa levitä, kun ei pääse juoksulle, on tottunut purkamaan pään sisäisiä asioita fyysiseen toimintaan, ja nyt alkaa pikkuasiatkin ottamaan päähän. Mutta seuraava haaste on kasvamassa, siitä kerron ehkä toisella kertaa lisää.
AMK-koulutus alkaa 2.9. Sekin on idioottia, että minä en kelpaa mihinkään ilman tuota kirjainyhdistelmää. Mutta vanhana kehäkettuna klaaraan tuon läpi. Uskokaa pois, teen pahan alta pois, tyylillä! Ja sitten mennään kohti seuraavaa haastetta opintojen suhteen.
Sitten työasioihin:
PKSSKn politiikka sijaisten sitouttamiseen on hiukan kummallista. On merkillistä että Pohjois-Karjalan sairaanhoitopiirillä ei ole töitä sijaisille, tulee olo, että sijaisista ei välitetä. KYSissä ollessani, määräyskirjan ollessa katkolla, etsittiin duunia hyvälle hoitajalle, ei määräyskirjan katkoja, ylihoitaja oli langan päässä ja helposti lähestyttävä. PKSSKn johtajuus on vanhanaikaista ja kaavoihin jumittunutta. Tuollaisesta käytöksestä tulee ihmislapselle olo, että hoitajat on numeroita, ja heistä ei välitetä. Kaiken tämän kirjoitan omalla nimellä ja naamalla, selän takana puhutaan jo niin paljon, mutta kukaan ei uskalla suutaan avata, työnsä menettämisen pelosta. Minulla ei ole vakipaikkaa/sijaisuutta mitä menettää.
Hiukan siis päähän ottaa tuo, että minun resursseja työhön kyseiseen laitokseen ei arvosteta, hakenut olen töitä, mutta en kelpaa. Miksi? Persettä en ole tottunut nuolemaan, enkä aio sitä opetella. Haluaisin niin tehdä työtäni, käydä koulutuksissa, ja kaikessa muusssa työhön liittyvissä toiminnoissa. Kuitenkin olen aktiivisesti kouluttautunut alallani. Hiukan alkaa tehdä mieli tekemään muita hommia. Mutta sinnitän hetken. Ihan pienen hetken. Kunnes tulee se piste, etten enää jaksa tätä keikkaelämää.
Viikonloppuna kävin tyttökaverin kanssa Kolilla vaeltamassa. Suosittelen. Maisemat on kohdillaan, polut hyviä ja haastavia. Ryynäsen kahvilan saunan löylyt suurenmoiset. Luultavasti menen toistekkin, Herajärven kierros kuulostaa muikealle kokemukselle. Ehkä ensi kesänä, Irmat tempaisee?
Ulkona upea elokuun päivä, lähden hetkeksi aurinkoon, mietin hiukan tulevaisuutta. Mitä se tuo tulleessaan? Joku muutoksen kaipuu on ilmassa. Mitä se sitten onkaan?
tiistai 27. elokuuta 2013
tiistai 6. elokuuta 2013
ÄRSYTYS IRVISTYS
Minä en ymmärrä CHEEKin suosiota keski-ikäisten naisten keskuudessa. Suosio repesi Vain Elämää sarjan myötä.
Onhan se varmaan nätti poika, mamman unelmavävy. Siisti, tuoksuu hyvälle, ja niin edespäin. En tajua silti. Onko tässä joku puuma-aspekti, jota en tajua. Musiikkihan tuolla siloposkella on scheissee. Suomihiphoppia. Joka sinällään on saatanasta.
Vain elämää sarjassa hän rippasi toisten hyviä biisejä ja öhki siihen väliin jotain. Öööh ööhhööh---- puhelinlangat laulaa.
Sitten nämä maatuskat intopiukkana linkittävät kuviaan facebookin seinälle ja ovat niin tyytyväisiä kun pääsevät keikalle.
En ymmärrä. En vaikka kuinka yritän. Mikä siinä viehättää. Se voisi olla teidän poika. Leuhka sellainen. Mitäänsanomattomin niistä artisteista, jotka sarjassa esiintyivät.
No, nyt on ärsytys purettu, voin jatkaa taas elämääni. Huvittuneena katson näitä mammoja puleerattuina Cheekin keikkakuvissa. Ai niin, kuriositeettinä mainitsen, nämä mammat kuolasi vielä pari vuotta sitten Lauri Tähkän perään....

tiistai 23. heinäkuuta 2013
SUOMALAINEN KATEUS
Facebookkini inboxiin ilmaantui viestejä (pitemmällä ajanjaksolla siis), että pusukuvat ärsyttää, liikuntapäivitykset ja ruokavalio ja fitness tsemppikuvat vituttaa, ja koirajutut myös.
Suomalainen kateus, se vie onnenkin pesästä, miksi on vaikea sulattaa, että joku rakastaa, sillä on kivaa päivästä toiseen. Jaksaa urheilla, ja tykkää pitää huolta kropastaan ja vielä kehtaa sitä esitellä.
Voi ristus. Minkä minä sille voin, että joku on tekosyillä kyllästetty,ettei pääse lenkille, salille ja ei välitä mitä paskaa ruokaa sisäänsä upottaa. Minä välitän, ja yritän esimerkilläni tsempata muitakin elämänsä parantamiseen. Minun silmiini koskee katsoa kaduilla kulkevat plösöt, ryhdittömät ihmiset. Nuoret ihmiset, joilla elämä edessä. Voivat olla hoikkia, mutta, koska liikkumista ei tapahdu, vatsa pullottaa löysänä, pakarat littanat, koska penkistä nousee vaan oma perse. Ja kädessä raffinoitua viljaa ja sokeria. No, onneksi minun ei tarvitse pelätä mieheni karkaavan vieraisiin naisiin, koska minä en ole plösö, huonoihoinen ja huonokuntoinen. Olen paremassa kuosissa kuin moni minua nuorempi, saatikka omanikäiseni. Miehenikin tykkää minusta kiintenä ja seksikkäänä, ilman selluliittejä, ilman roikkuvia tissejä, hyväkuntoisena, itseeni tyytyväisenä ja iloisena.
Entäs jos toinen on onnellinen ja haluaa sen näyttää? Muualla maailmassa voi kulkea käsi kädessä, suudella julkisesti ja näyttää rakkautensa. Ei Suomessa. Pitää piilottaa ja olla kuin ei oltaisi. No, Suomi on järkiliittojen luvattu maa. Minkäs minä voin että teidän parisuhteessannne on jotain vialla. Minulla ei ole. Minä olen onnellinen, minulla on ihana mies, jota rakastan. Ja en häpeä rakkauttani, onneani ja haluan näyttää kuinka leijun maanpinnan yläpuolella. Pidä sinä järkiliittosi, mitäänsanomaton seksielämäsi ja hajuton ja mauton elämäsi. Minä nautin omastani. Ehkä tämän takia minua ahdistaa suomalainen mentaliteetti niin syvästi, että olen valmis katoamaan Suomen rajojen ulkopuolelle heti kun vain se on mahdollista.
Ja koirat ja heistä kertominen. Jos kuule omistat kolme koiraa, niin arki kulkee myös noitten höpöjen hännänheiluttajien kanssa. Ne piristävät päivää, siinä missä niiden töllöntyöt raivostuttavat. Osa minun elämääni. Otuksia joita rakastan. Ja jotka rakastavat minua.
Lisäksi eräs ihminen tosin oli herneen ottanut nokkaan, kun moitin Päivi Räsäsen tuumailuja. Se on ihmisenä idiootti. Jos arvostat hänen mielipidettään, niin olet itsekkin idiootti. En kommentoi tätä enempää.
Lopuksi eräs päivitykseni, joka kertoo mistä en pidä:
Minua ottaa yksi päivitystyyppi yli kaiken päähän. Siis nämä akankekkulat joitten ukko on työmatkalla/huvimatkalla tai muuten pois kotoa. Sitten ne valittaa "voi ei kun tässä YKSINHUOLTAJANA olen X aikaa" Perkele te mitään yksinhuoltajia ole. Teillon ukko. Sille voi soittaa hyvät yöt ja kertoa kuulumiset. Loukkaa tuo tyhjänvininä OIKEITA yksinhuoltajia. Kuten minun äitini, joka isäni KUOLTUA oli OIKEA yksinhuoltaja. Ei ollut miestä olemassakkaan. Olkaa valittamatta ja miettikää elämän totuuksia. Entäs sitten se valitus, kun lastenne isä kuolisi? Ette muuten pärjäisi varmaan sekuntiakaan. Jos ette nytten edes yhtä viikkoa vaikka se mies onkin olemassa!
Mutta, nyt olen ihan hiljaa, yhtään iloista päivitystä en tule hetkeen sinne pistämään. Olkoon tyytyväisiä. Saakoon tunkkinsa ja nauttia mökötyksestä. Tunnetusti olen pitkävihainen.
Kirjoittelen tuntojani vain tänne. Ketä kiinnostaa...
Pitäkää kivaa talitintit.

perjantai 19. heinäkuuta 2013
ILOSAARIROCK 2013 kuvia ja tunnelmia
Käytiin Ilosaarirokissa. Se on Suomen toiseksi vanhin festari. Mukavaa siinä on laajat ihanat nurmikot, joissa hengailla, rento fiilis ja hyvä musiikki. Tässä kuvia ja tunnelmia.
| PERTTI KURIKAN NIMIPÄIVÄT |
PERTTI KURIKAN NIMIPÄIVÄT. Kovasikajutun katsottuani päätin tsekata kaverit livenä. Valloittavia punkkareita. Sanat tuli biiseihin sydämestä ja kaverit veti puoli tuntia yhtä kyytiä. Hyviä ovat soittamaankin. Ja se aitous ja välittömyys vei sydämen. Paljon parempia kuin moni hieno tilulililiii progebändi, esim. Ruotsista.
| PERTTI KURIKAN NIMIPÄIVÄT |
| ETOS |
| Nightwishin Hietala liekeissä |
| Nightwish |
Ei muuta sanottavaa.
| Nightwishin Emppu. |
| Wintersun |
| WINTERSUN |
| Michael Monroe kipusi ja kapusi |
PUSUKUVA
Sitten me muuten hengailtiin, pussailtiin, juotiin ja syötiin. Ja jalatkin oli kipeät. Mutta kiva rokki, ihana sää, ja niin edelleen.
| Rokki-irvistys. |
keskiviikko 10. heinäkuuta 2013
RAKKAUTTA VAI JÄRKEÄ?
http://www.avatv.fi/rakkausjaseksi/artikkeli.shtml/suomalaiset-valitsevat-jarkiavioliiton-intohimon-sijaan/2011/08/1369660
Vetää hiljaiseksi. Yli 62 prosenttia suomalaisista haluaa elää ilman intohimoa, kaikenvievää rakkautta ja olla järkevästi yhdessä, elää tasapaksua elämää. Jos himot hyrräävät, tehdään se kumppanilta salassa.
Miksi tulinen rakkaus mieletään, että mies on joku renttu? Tulisen intohimon voi löytää tavallisestakin ihmisestä, kun vain kemiat toimii fyysisesti. Uskon rakkauteen, uskon että se voi kokea kuka tahansa, kun vain pitää silmänsä auki, on avoin ja ei ole ennakkoluuloinen.
Toisinaan tuntuu, että joku kumppani otetaan vain siksi, kun ei ole saatavilla sitä täydellistä sielunkumppania. Riittää kun on joku. Vaikka se joku ei pidä samasta musiikista, tai samoista elokuvista, eikä hän saa sinua nauramaan joka päivä. Kun vaan ei uskalleta olla itsekseen, löytää omia vahvuuksia ja heikkouksia ja osata olla itsensä kanssa sujut. Kun rakastaa itseään, on valmis rakastamaan muita. Ehkä siksi moni päätyy rakkaudettomaan liittoon, kun rakkaus omaan itseesnä puuttuu ja näin on kyvytön rakastamaan toista ihmistä.
Itse tuossa tilanteessa olisi enemmin yksin. En halua ottaa huonoa vaihtoehtoa. Haluan se parhaan minulle.
Sen, jonka kanssa voin olla oma itseni, olla rehellinen, hänen kanssaan voin nauraa, upota syliin ja tehdä yhdessä arkisia asioita. Ei olisi ketään muita kuin hän.
Järkiliitossa kuivettuisin kasaan, toimeentulo olisi turvattu, arki menisi ja tulisi, mutta jotain syvempää jää uupumaan. Rakkaus. Se joka liimaa palikat yhteen. Ystävyys ei riitä tuohon kokoonpanoon. Silloin sortuu uskottomuuteen ja pettämisen kierteeseen.
"Jos villitykset iskee, ne hoidetaan muualla ja salassa, koti pidetään puhtaana kiinnekohtana."
Rakkausliitossa ei tarvitse pettää,koska se kaikki hyvä löytyy omasta rakkaasta. Miksi pettäisin ja rikkoisin kalliarvoista, tärkeintä aarretta, mikä minulla on? Rakkaus on aarre.
Avioliitto on minulle tärkeä, se on sopimus, joka tehdään loppuiäksi, (okei okei olen kerran eronnut....) siihen panostetaan molemminpuolisesti, sen eteen tehdään töitä ja ihan hepposin perustein ei erota. Hauskuus, huumori ja yhteen hiileen puhaltaminen on hyvän avioliiton perusta.

tiistai 25. kesäkuuta 2013
ELÄMÄNI BIISIT
Kuuntelen paljon musiikkia. Elämäni varrella on musiikilla ollut iso merkitys. Linkitän tähän postaukseen kappaleita, joilla on ollut tärkeä osa elämääni. Biisin mukana on tarina, miksi se on tässä.
STRATOVARIUS: Hunting High and Low.
Sinä kiirastorstaina 9.4.2009 noin viiden aikaan, lähdin silloisesta kodistani, mukanani kuopukseni ja matkalaukku tavaroitamme kohti tuntematonta. Ei paikkaa minne mennä. Mietin että teenkö oikein. Yht äkkiä puhelimeni alkaa soittaa tätä biisiä (ei ollut soittarina, vaan muistikortilla, ei ollut soitinkaan päällä, ja puhelimeni oli ns. läppäpuhelin että vahingossakaan se ei voinut käsilaukkuni taskussa.) Biisi alkoi soimaan keskeltä, näillä sanoilla:
Now I'm leaving my worries behind Feel the freedom of body
and mind I have started my journey.
Beethoven: Kuutamosonaatti
Beethoven on suuri suosikkini klassisessa musiikissa. Kuuro mies, joka sävelsi. Aikansa hevimuusikko. Joka kuuntelu kerralla Beethovenin teokset avautuvat uudestaan. Siinä hänen salaisuutensa.
Tämä biisi tulee soimaan hautajaisissani. Siksi tämä kappale on tässä.
Nämä ovat siis kappaleita, jotka kuuluvat elämääni. Niillä on paikka aina minun sydämessäni. Suosikkikappaleet tulevat ja menevät, mutta kappaleet, jotka herättävät tietyn muiston, fiiliksen tai ajatuksen, säilyvät. Musiikki on ikuista. Ihminen kuolevainen. Itse en voisi kuvitella elämää ilman musiikkia.
Oli aika, jolloin musiikki kiellettiin minulta. Olisi pitanyt kuunnella vain hänen musiikkiaan. Enää ei kukaan vie sitä minulta pois. Jos vie, se ihminen kadotkoon elämästäni.

Jotenkin aavemaista. Myönnän. Mutta jotenkin nuo sanat antoivat voimaa. Suuremoinen viisaus johdatti minua eteenpäin ja hakeuduin paikalliseen turvakotiin. Sillä tiellä olen. Levitin siipeni, tunsin vapauden ja aloitin matkan uuteen elämään. Siksi tämä biisi elää sielussani aina.
DIABLO: Black Swan.
Diablo on hyvää siivousmusiikkiakin, kova livebändi, ja ensimmäinen yhteinen bändi, jota kävimme mieheni kanssa katsomassa, noin kolmansilla treffeillä. Samalla hän tutustui ystäviini. Ikimuistoinen keikka.
Siksi Diablo, biisihän nyt olisi voinut olla mikä vaan, mutta otin kevyemmästä päästä.
METALLICA: Master of Puppets
Tästä biisistä alkoi metallistiurani. Kuulin sen yläasteikäisenä Rockradiosta ja se oli menoa. Tokihan vanhemmat sisarukseni olivat kuunnelleet raskasta rokkia. Ja veljeni soitti kitaraa. Että eipä minusta olisi voinutkaan tulla iskelmäprinsessaa. Eikä tule. Metallimusiikki on vain niin viehättävää. Sen useat tasot vaativat suurempaa älykyyttä kuuntelemiseen ja kappaleen avautumiseen, kuin kevyt pillipiiparirenkutus. Sävellykset ovat usein klassisen tasoa. (ja tämä on tutkittu juttu, siksi hymyilen vienosti, kun joku sanoo, ettei metallimusiikki avaudu hänelle ja se on typerää. )
Jimi Hendrix ja USAN kansallislaulu Woodstockissa.
Veljelleni omistettu. Hän, jos kuka on Hendrix fani. Toisaalta, tämä kepitys on kovinta, mitä kukaan ikinä on tehnyt livenä. Jos joskus pääsen aikakoneeseen, niin ehdottomasti käytän sen matkan Woodstockiin 1969 ja näen tämän livenä. Sitten voisi kuolla pois. Siksi tämä biisi. Kitara ja mies, ei siinä muuta tarvita.
TAPIO RAUTAVAARA: Metsäkukkia
Isäni lauloi tätä laulua ja opetti minut tanssimaan valssia. Seisoin hänen varpaillaan ja hän opetti siinä askeleet. Se on syy numero yksi. Toinen syy on se, että rakastan Rautavaaran tummaa rauhoittavaa ääntä. Tuolla äänellä olisi maailma valloitettu, jos Tapsa olisi ollut jenkki. Lisäksi Rautavaara on tumma komea mies. Ja hyvä tanssimaan, äiti kertoi. Tapsa oli äitiä aikoinaan Kittilässä tansseissa tanssittanut =)
Äisille ja isille tämä kappale. Äiti kertoo, että isäni on hänen elämänsä suurin rakkaus. Isänikin oli tumma pitkä ja komea mies. Paras mies ikinä. Kuten minulla oma mieheni juuri nyt.
TAROT: loves not made for my kind
Tätä tahkosin sinkkuaikanani. Perustelin itselleni että rakkaus ei ole minua varten. Minä en ole rakkauden arvoinen. Ja kuka minua rakastaisi? Huonon itsetuntoni peitin kuoren alle, ja esitin vahvempaa ja kovempaa kuin olinkaan. Kuitenkin halusin olla rakastettu ja rakastaa. Löytää oman muskettisoturini, joka huolehtisi minusta pahaa maailmaa vastaan. Kaikki ovat rakkauden arvoisia. Siksi tämä biisi.
Beethoven on suuri suosikkini klassisessa musiikissa. Kuuro mies, joka sävelsi. Aikansa hevimuusikko. Joka kuuntelu kerralla Beethovenin teokset avautuvat uudestaan. Siinä hänen salaisuutensa.
Tämä biisi tulee soimaan hautajaisissani. Siksi tämä kappale on tässä.
Nämä ovat siis kappaleita, jotka kuuluvat elämääni. Niillä on paikka aina minun sydämessäni. Suosikkikappaleet tulevat ja menevät, mutta kappaleet, jotka herättävät tietyn muiston, fiiliksen tai ajatuksen, säilyvät. Musiikki on ikuista. Ihminen kuolevainen. Itse en voisi kuvitella elämää ilman musiikkia.
Oli aika, jolloin musiikki kiellettiin minulta. Olisi pitanyt kuunnella vain hänen musiikkiaan. Enää ei kukaan vie sitä minulta pois. Jos vie, se ihminen kadotkoon elämästäni.
sunnuntai 16. kesäkuuta 2013
SAUNA OPEN AIR 2013
Käytiin sitten Kaunasin reissun jälkeen rokkaamassa. Oltiin varattu lipetit Sauna Open Airiin, kun siellä oli useampi hyvä esiintyjä.
Egokills aloitii pikkulauteilla lämppärinä. Ihan jees meininki pojilla.
Sitten Stratovarius aloitti ison lauteen löylynheiton. Paha paikka. Stratot on nähty aiemmin ja tutun varmalla tyylillähän Kotipelto ja pojat tuon homman hoiti. Kuitenkin, Tolkkia tuli kaivattua keikan aikana. Minun oma teemabiisini "Hunting High and low" kuitenkin sai edelleen kylmänväreet niskaan. Tarina, joka tuohon biisiin liittyy on niin meedio, että sen tietää tärkeimmät ihmiset. Jos joku haluaa tietää lisää siitä kertomuksesta, kysyköön henkilökohtaisesti.
Bloodred Hourglassin aikana söimme, mitä bändistä kuulimme sitten loppusetistä, niin ihan hyvää kamaa on. Toiminee klubilla paremmin.
Bodomin lapset oli hiukan pettymys, jotain uutta pitänee bändin saada aikaan, tai homma on puissa. Ei Laihon vittuilu ja tilulilukepitys jaksa enää montaa levyä kantaa. Fucking yeah on se.
Illan pettymys oli selkeästi OPETH, no, levyllä on hyviä biisejä joita vetää. Mitä tekee ukot? Soittavat teknisesti hyvin, laulu puhdasta ja niin edelleen. Mutta, missä on MOJO? Lavaenergia? Aaargh. jos rakastelevat kumppaniaan yhtä teknisesti, mutta yhtä munattomasti, niiin hohhhoijaa. Megapitkät, tantraseksibiisit eivät uponneet. Mutta en tuomitse, ennenkuin näen toisen keikan. Annan mahdollisuuden. Jos on yhtä munatonta, niin olkoon koko bändi.
Sitten illan pieni jännityskakkahetki, Nightwish. Anettehan lauloi pieleen, ääni ei riittänyt Nightwishin upeisiin vanhoihin biiseihin ja pikkasen ennakkoluuloisesti suhtauduin uuteen solistiin.
Siten alkoi tykitys. Ja toisen biisin (suuri suosikkini I wish I had an angel) alkoivat onnenkyyneleet valua kyynisen hevimuorin silmäkulmasta. Tämä on totta, minun ei tarvinnut myötähävetä laulajaa. Se osasi homman. Pienellä treenillä Floor vetää vanhatkin biisit vielä komeammin kuin Tarja. Sovitukset Anetelle tehdyista lauluista oli tykimmät, rokimmat ja menevämmät Floorin versiot. ABBAnightwish is so bye bye. Lisäksi muilla bändin jäsenillä oli kivaa ja hauskuus työssä näkyi lavalle asti. Ihanaa, minun rakastama bändi on niin takaisin ja liekeissä! Tahdon heti uudestaan keikalle!
Illalla grillattiin, jauhettiin hölmöjä juttuja tuttujen ja tuntemattomien kanssa leirintäalueen grillipaikalla....
Sunnuntai koitti, luojan kiitos, ei niin kuumana....
Stamina oli ihan oma itsensä. Ei yllättänyt.
Omnium Gatherium oli mainio. Sitä voi katsoa toistekkin.
Hardcore Superstaria odotti komeampi puoliskoni innolla ja hauska rokkimeininki oli ruotsin pojilla päällä. Hauskaa heillä oli lavalla, musiikki suoraviivaista rokkia ja kansa tykkäsi. Pari tanssiaskelta otti minunkin tossuni Ratinan kentällä.
Sabaton hoiti homman kotiin. Laulaja loikki aropupusti pitkin lavaa, kansa diggaili sotaheviä, ja bändi otti yleisönsä. Meet and Greetissä puolisoni sai nimmarit, ja minä annettua hauskan kuvan bändin Oulun keikalta.
Fanikuvassa kitaristi istuu kynä nokassa, mutta sepä siitä.
Illan pääti Volbeat, neljä biisiä jaksettiin, sitten mentiin takasin luksusmökkiimme. Tanskalainen musiikki ei jaksanu inspiroida enempää.
Härmälässä meillä oli siis 5 neliön mökki, joka oli kolmelta yöltä kalliimpi kuin 5 yötä Kaunasissa. Retrolattia ja karu sisustus. Se on rokkia se.
Kavereita tuli nähtyä ja hauskaa pidettyä. Lämmöllä muistamme myös kiikkustuolissa Petterikerhoa varustettuna Mikolla. Kiitos heille maanantaiaamun kahveista.
Lisäksi totean, että kuu Kiuruista kesään. Linnut ovat mukavia.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
.jpg)