sunnuntai 17. helmikuuta 2013

USKO ja ATEISMI, kuinka katson elämää

Koko aikuiselämäni olen ollut kuulumatta kirkkoon. Vastustan sitä instituutiona. Hyvin vanhanaikaisena sellaisena. Ja en hyväksy edelleenkään sen laitoksen ihmisten kohtelua. Ihmiset eivät ole sen firman portailla tasa-arvossa toistensa kanssa.

Aikoinaan kirkosta eroaminen tapahtui kirkkoherran puhuttelun kautta. Nykyisin voit erota kirkosta netissä. 
Vältyt veroilta, kuten useimpien syy taitaa olla nykypäivänä. Ei siinä ajatella uskontoa, suhdetta siihen ja olenko oikealla tiellä.

Historiallisestihan kristinusko perustuu juutalaisuuteen, Jeesushan sai kodissaan juutalaisen kasvatuksen.Juutalaisuuden perusoppeja on Vanha Testamentti ja Toora. Kristinuskon taasen Uusi Testamentti.

Jeesus itsessään oli suhteellisen tasa-arvoinen mies. Hän ei kyseenalaistanut naisen asemaa, (siis suhteessa, siihen mikä elämä oli 2000 vuotta sitten) lapsille kertoi tarinoitaan ja paransi sairaita ja jutteli huonompiosaisille. Siinä mielessä olen hämmentynyt, miksi kristinusko on kadonnut tuosta oppi-isästään niin kauas? Miksi pitää alistaa homot alemmas heteroja? Luulen hiljaa mielessäni, että Jeesus olisi siunannut homoparien liitot. Homojen kirkollisverot kyllä kelpaavat kirstuun. 
Toisaalta tämäkin dilemma vältyttäisiin, jos siviilivihkimys olisi ainoa laillinen avioliitto kahden ihmisen välillä. Kirkko sitten siunailkoon pariskuntia miten haluaa. Maksusta.  

Moni ihmettelee, että minähän joudun helvettiin, kun en usko Jumalaan. Hauskaa sinällään tämä ajatusmaailma, mikä on ihmisiin upotettu jo lapsesta lähtien. Enhän minä usko helvettiinkään. En usko Saatanaan. Haloo. Miten voin joutua paikkaan, johon en usko? Taivaan Isään en usko. En usko että tämä hyväntahtoinen papparainen haluaa minulle ja maailmalle kaikkea hyvää.

"Hauskaksi pelin tekee se, että vaikka olisit raiskannut lapsia, silponut ihmisiä, elänyt muutenkin kuin sika pellossa, kunhan vaan myöhemmin sellissä tulet tunnontuskiisi, ja pyydät Jumalalta nöyrästi anteeksi ja kadut Hänelle tekojasi, olet pelastettu, ja pääset iltapalalle taivaaseen... JOS VAIN USKOT!

Tätä minun oikeudentajuni ei sulata. Jos Jumala olisi oikeudentajuinen, Hän mädättäisi nämä ihmiset läpeensä. Herra vaan toivottaa avokätisesti mannan ja viinin pariin, kun katumuksen kyyneleet on valutettu. En halua siihen pöytään. Kiitos vaan Herrani, mutta olisiko pöytää tarjolla pilvinäköalalla ja sillä tavoin että muu sali ei näy?" 


Edelliset kappaleet olen kirjoittanut jo parisen vuotta sitten. Kärjistettynä näin se kristinuskossa menee.
Minä en antaisi ikinä anteeksi, jos joku tekisi noin pahoja tekoja minulle, taikka lapsilleni. Enkä halua uskoa, että Jumalakaan sitä tekisi, vaikka kuinka olisivat hartaita uskovaisia elämänsä loppuun asti.

Mutta onko ateisti paha ihminen, kun ei usko Jumalaan? Kyllähän tälläinen käsitys on vallalla.
Minä kunnioitan ihmisyyttä, pyrin olemaan ystävällinen ihmisille, autan tarvittaessa ja luultavasti kiroilenkin vähemmän  kuin kestoverto krisititty.  En kummemmin välitä ihmisen sukupuolisesta suunteutumisesta, elämänkatsomuksesta tai sukupuolesta. Kunhan hän on sydämeltään hyvä ja kaunis.

Luterilaisuudessa on kauneus pannassa, kirkot on riisuttuja kivitaloja. Nautin ulkomailla käydessä kauniisti koristelluista kirkoista, niiden loistosta ja upeista maalauksista. Miksi Martti Luther teki tämän kauneudesta nauttimisesta pahan asian? Onko uskominen Jumalaan oltava vaan rumaa, pelkistettyä ja kipeää? Eikö taiteen tekemisen lahja tule Herralta? Miksi siis siitä ei voisi nauttia? Onko se synnillistä humaltua kauniisti maalatusta alttaritaulusta. Olen ilmeisesti liian esteetikko luterilaisuuteen?

Uskonnostahan saa muhevat riidat väännettyä. Inhoan uskonnollisuutta, jolla tarkoitan pateettista suhtutumista uskontoon. Tuputtamista ja siihen että oma näkökulma on ainoa oikea. Uskonnon varjolla tapahtuva alistaminen on pahinta mitä voit toiselle ihmiselle tehdä. Abortin kieltäminen kaikissa olosuhteissa, naisen asema lapsentekokoneena, lapsen kasvatus periaateella, " joka vitsaa säästää, se lastaan vihaa".

Edelleen pysyn ateistina. Hetken verran jo uskoin Jumalan olemassa oloon, salaman iskettyä Vatikaanin kirkon kupoliin, paavin ilmoitettua erostaan. Se oli aikasta hyvä vitsi Herralta....







2 kommenttia:

  1. Kiinnostava blogi. Minä luokittelen itseni henkiseksi skeptikoksi, jos luokitella pitää. Kirkot ovat mielestäni vääristäneet "pyhien kirjojen" sanomaa jo vuosisatoja, joko tarkoitushakuisesti tai ilman. Enhän minäkään tiedä, mikä on totuus, mutta kirkko on jotenkin niin kaavoihinsa kangistunut ja ahdasmielinen organisaatio - ahdistava suorastaan. Itse olen kasvanut uskovaisessa perheessä, joten kokemusta on. Onhan kirkossa avarakatseisiakin ihmisiä, mutta heillä ei varmasti ole siellä helppoa.

    Minuakin on aina ihmetyttänyt tuo kaikkien syntien anteeksianto - että Jeesus muka kuoli jo syntiemme puolesta. Haloo?? Sen täytyy olla joku metafora, jonka luterilainen kirkko on tulkinnut omalla tavallaan. Kyllä varmasti synnit saa anteeksi, jos katuu aidosti, mutta jos ei mitään karman lakia ole, niin aika epäreilulta kuulostaa. Minulle oikeudenmukaisuus ja heikompien puolustaminen on aina ollut asia numero yksi, ja sen takia en voinut sietää kirkon hapatusta ja tuomitsemista.

    VastaaPoista
  2. Lisäksi pappien rippisalaisuus. Se voittaa Suomen lain. Papille jos kertoo "rippinä" että aikoo tappaa naapurin Herra Xän taikka että on hyväksikäyttänyt lasta, pappi voi vain ohjata ihmisen kertomaan poliisille.
    Sairaanhoitaja (tai muu ihminen) jos saa samaiset asiat esille, niin hänellä on ILMOITUSVELVOLLISUUS viranomaisille, jos ei ilmoita, joutuu rangaistavaksi, jopa vankilaan. Minä ja pappi emme ole siis Suomen lain edessä tasavertaisia. EN ymmärrä. Papeilal ei voi olla omaatuntoa!

    VastaaPoista