Tänään sain aikaan erään asian, jonka olisin voinut hoitaa jo vaikka toukokuussa. Nimittäin tilasin ulosottomieheltä kuitit ja ja toimittelin ne luottotietorekistereihin, että maksettu on. Maksuhäiriömerkinnäthän säilyvät edelleen, mutta pääasia on pieni täppä kohdassa MAKSETTU.
Ai miten jouduin ulosottomiehen asiakkaaksi? Asiaan liittyy avioero ja minun nimissäni olleet velat, joilla yhteistä hyvää oli hommattu. Ja ihminen, joka ei voi olla suoraselkäinen ja rehellinen ja suorittaa omaa osuuttaan.
Mutta, asia on siltä osin käsitelty, ja minä taakkani hyväksynyt. Jotkut ei vaan kasva aikuisen mittaan.
Kun erohässäkä oli ohi, ja minä pääsin selville vesille, otin yhteyttä velkaneuvojaan. Siellä yhteistuumin torppasimme ajatuksen velkasaneerauksesta, velkani oli kuitenkin maksettavissa, minulla vakituinen työ ja tahtoa päästä veloista vex. Soitin Kuopiossa voudille, hän hyväksyi sopparin. Pitkin hampain. Muutenkin Kuopion viraston ulosottomies oli aika tyly, tunsin oloni aika tyhmäksi ja alasajetuksi hänen kanssa keskustellessaan.
No, minä tyttö maksoin , kolme vuotta siinä meni, mutta maksettu on joka lantti. Joensuun ulosottomies oli symppis vesseli, auttoi ja neuvoi. Ja nyt kun pyysin kuitteja, oli tyytyväinen, kun oli velkani maksanut, ja onnitteli saavutuksesta. Annoin hänelle positiivista palautetta. Kerroin että mukavaa kun olet noin ystävällinen ja sain hyviä neuvoja ja pystyi neuvottelemaan asiallisesti summista yms. Kaveri oli mielissään. Ajattelin, että tuo ammattikunta taitaa harvemmin saada kehuja työstään.
No, nyt otan kupposen teetä, nautin erään virstanpylvään ohituksesta. Mukava olla, kun palkasta ei enää katoa 350 euroa taivaan tuuliin. Sanottakoon sen verran, että pikavippejä en ole ottanut koskaan, enkä ota.
Tarinan opetus, ota velat aina molempien nimissä, jos pitää velkaa ottaa yhteisiin meininkeihin. Sillon eron sattuessa on molempien pakko olla velanmaksajia. Toivottavasti joku ottaa tämän tarinan opikseen. Ei mennyt hukkaan minun virheet silloin.
maanantai 9. syyskuuta 2013
keskiviikko 4. syyskuuta 2013
MINÄ ITSE
Eli tällainen tehtävä tuli AMK suomen kieli opintojakson tehtäväksi.
Olen reilu neljäkymppinen jo valmis sairaanhoitaja. Valmistuin 17 vuotta sitten lasten sairaanhoitajaksi Rovaniemeltä, opistotasolta. Koska nykyinen AMK-järjestelmä on joustamaton, joudun lukemaan noin 60 opintopistettä, että saisin tuon AMK-tutkinnon ja sitä myötä tulevaisuuteeni mahdollisuuksia opiskella lisää. Istuin muutamilla luennoilla, ja mietin oikeasti miksi minä kuuntelen tätä. Kertaalleen kuultua. Kertaalleen tehtyä, vieläpä monesti käytännön muokkaamana. Kuitenkin 15 vuotta on tätä työtä tullut veivattua, osastojen käytäviä vaellettua ja pikkuisia ihmisiä yövuoroissa silitettyä.
Onhan se opettavaista, kun tajuaa miten huonolla mallilla Suomen opetuslaitos on, jos tällä tasolla pitää opettajan varmistaa, että osataan hyvää suomen kieltä. Osa opiskelijoistahan on peruskoulupohjalta, muun ammatillisen laitoksen kautta tullutta porukkaa, joten ymmärrän huolen. Lukiossahan muokataan akateemiselle polulle suuntaavia opiskelijoita. Mielestäni on väärin, niin opettajia ja meitä lukiopohjaisia kohtaan, että joutuu tankkaamaan ihan perusasioita, kun voisi aloittaa heti ytimestä.
Resurssit ei varmaan riitä siihen, että olisi suomen kielen tasokoe, ja sen pohjalta voisi jakaa ryhmät.
Ai niin, se minä itse, harhapoluilta asiaan.
Minä asustan pienessä keltaisessa vanhassa talossa, minulla on pari koiraa, suloiset tytöt, 22 vuotta ja 13 vuotta. Erosin lasten isästä neljä vuotta sitten.
Nykyisen avohoitomieheni kaksi lasta käyvät yleensä loma-aikoina, he asuvat äitinsä kanssa toisella puolella Suomea. Surullista, toivoisimme kovasti, että saisimme osallistua enemmän heidän elämäänsä.
Harrastan liikuntaa, kuntosalilla tulee käytyä ja juostua. Valokuvaaminen on rakas harrastukseni. Kuvaan eniten rokkikeikkoja ja luontoa. Koirien kanssa meuhkaaminen vie myös hyvän osan vuorokaudesta. Hauskoja höpsöjä otuksia ne ovat, niiden seuraaminen voittaa kyllä television katsomisen. Luen ja kirjoitan sitten muina vapaina hetkinä. Ja otan höpösiä, koska nukkuminen on mukavaa.
Opiskeluista sen verran, opinnäytetyöni aihe on keksitty, saisinpa pian siihen ohjaajan ja muut kuviot kohdalleen, niin pääsisin nakuttamaan teoriaa, ottamaan haastatteltavat kynsiini ja suorittamaan tämän AMK-tutkinnon pois jaloista kuleksimasta. Enemmän olen siis käytännön ihminen, kuin luentosalin prinsessa.
Sari Juntunen
Olen reilu neljäkymppinen jo valmis sairaanhoitaja. Valmistuin 17 vuotta sitten lasten sairaanhoitajaksi Rovaniemeltä, opistotasolta. Koska nykyinen AMK-järjestelmä on joustamaton, joudun lukemaan noin 60 opintopistettä, että saisin tuon AMK-tutkinnon ja sitä myötä tulevaisuuteeni mahdollisuuksia opiskella lisää. Istuin muutamilla luennoilla, ja mietin oikeasti miksi minä kuuntelen tätä. Kertaalleen kuultua. Kertaalleen tehtyä, vieläpä monesti käytännön muokkaamana. Kuitenkin 15 vuotta on tätä työtä tullut veivattua, osastojen käytäviä vaellettua ja pikkuisia ihmisiä yövuoroissa silitettyä.
Onhan se opettavaista, kun tajuaa miten huonolla mallilla Suomen opetuslaitos on, jos tällä tasolla pitää opettajan varmistaa, että osataan hyvää suomen kieltä. Osa opiskelijoistahan on peruskoulupohjalta, muun ammatillisen laitoksen kautta tullutta porukkaa, joten ymmärrän huolen. Lukiossahan muokataan akateemiselle polulle suuntaavia opiskelijoita. Mielestäni on väärin, niin opettajia ja meitä lukiopohjaisia kohtaan, että joutuu tankkaamaan ihan perusasioita, kun voisi aloittaa heti ytimestä.
Resurssit ei varmaan riitä siihen, että olisi suomen kielen tasokoe, ja sen pohjalta voisi jakaa ryhmät.
Ai niin, se minä itse, harhapoluilta asiaan.
Minä asustan pienessä keltaisessa vanhassa talossa, minulla on pari koiraa, suloiset tytöt, 22 vuotta ja 13 vuotta. Erosin lasten isästä neljä vuotta sitten.
Nykyisen avohoitomieheni kaksi lasta käyvät yleensä loma-aikoina, he asuvat äitinsä kanssa toisella puolella Suomea. Surullista, toivoisimme kovasti, että saisimme osallistua enemmän heidän elämäänsä.
Harrastan liikuntaa, kuntosalilla tulee käytyä ja juostua. Valokuvaaminen on rakas harrastukseni. Kuvaan eniten rokkikeikkoja ja luontoa. Koirien kanssa meuhkaaminen vie myös hyvän osan vuorokaudesta. Hauskoja höpsöjä otuksia ne ovat, niiden seuraaminen voittaa kyllä television katsomisen. Luen ja kirjoitan sitten muina vapaina hetkinä. Ja otan höpösiä, koska nukkuminen on mukavaa.
Opiskeluista sen verran, opinnäytetyöni aihe on keksitty, saisinpa pian siihen ohjaajan ja muut kuviot kohdalleen, niin pääsisin nakuttamaan teoriaa, ottamaan haastatteltavat kynsiini ja suorittamaan tämän AMK-tutkinnon pois jaloista kuleksimasta. Enemmän olen siis käytännön ihminen, kuin luentosalin prinsessa.
Sari Juntunen
tiistai 27. elokuuta 2013
PURKAUTUMISTA JA POLIITTISTA HUTTUA
Hieman turhautuneena elämääni nakutan tätä tekstiä. Jalkaani tuli nivelsidevamma, ja nyt olen juoksukiellossa syyskuun loppuun asti. Nyt kun muu terveys alkaisi olla kondiksessa, niin tämä!
Juoksut pannassa, pyöräily ja kaikki saliliikkeet, joissa paino kohdistuu nilkkoihin. Kroppaa treenaan sovelletusti salilla. Pää meinaa levitä, kun ei pääse juoksulle, on tottunut purkamaan pään sisäisiä asioita fyysiseen toimintaan, ja nyt alkaa pikkuasiatkin ottamaan päähän. Mutta seuraava haaste on kasvamassa, siitä kerron ehkä toisella kertaa lisää.
AMK-koulutus alkaa 2.9. Sekin on idioottia, että minä en kelpaa mihinkään ilman tuota kirjainyhdistelmää. Mutta vanhana kehäkettuna klaaraan tuon läpi. Uskokaa pois, teen pahan alta pois, tyylillä! Ja sitten mennään kohti seuraavaa haastetta opintojen suhteen.
Sitten työasioihin:
PKSSKn politiikka sijaisten sitouttamiseen on hiukan kummallista. On merkillistä että Pohjois-Karjalan sairaanhoitopiirillä ei ole töitä sijaisille, tulee olo, että sijaisista ei välitetä. KYSissä ollessani, määräyskirjan ollessa katkolla, etsittiin duunia hyvälle hoitajalle, ei määräyskirjan katkoja, ylihoitaja oli langan päässä ja helposti lähestyttävä. PKSSKn johtajuus on vanhanaikaista ja kaavoihin jumittunutta. Tuollaisesta käytöksestä tulee ihmislapselle olo, että hoitajat on numeroita, ja heistä ei välitetä. Kaiken tämän kirjoitan omalla nimellä ja naamalla, selän takana puhutaan jo niin paljon, mutta kukaan ei uskalla suutaan avata, työnsä menettämisen pelosta. Minulla ei ole vakipaikkaa/sijaisuutta mitä menettää.
Hiukan siis päähän ottaa tuo, että minun resursseja työhön kyseiseen laitokseen ei arvosteta, hakenut olen töitä, mutta en kelpaa. Miksi? Persettä en ole tottunut nuolemaan, enkä aio sitä opetella. Haluaisin niin tehdä työtäni, käydä koulutuksissa, ja kaikessa muusssa työhön liittyvissä toiminnoissa. Kuitenkin olen aktiivisesti kouluttautunut alallani. Hiukan alkaa tehdä mieli tekemään muita hommia. Mutta sinnitän hetken. Ihan pienen hetken. Kunnes tulee se piste, etten enää jaksa tätä keikkaelämää.
Viikonloppuna kävin tyttökaverin kanssa Kolilla vaeltamassa. Suosittelen. Maisemat on kohdillaan, polut hyviä ja haastavia. Ryynäsen kahvilan saunan löylyt suurenmoiset. Luultavasti menen toistekkin, Herajärven kierros kuulostaa muikealle kokemukselle. Ehkä ensi kesänä, Irmat tempaisee?
Ulkona upea elokuun päivä, lähden hetkeksi aurinkoon, mietin hiukan tulevaisuutta. Mitä se tuo tulleessaan? Joku muutoksen kaipuu on ilmassa. Mitä se sitten onkaan?
Juoksut pannassa, pyöräily ja kaikki saliliikkeet, joissa paino kohdistuu nilkkoihin. Kroppaa treenaan sovelletusti salilla. Pää meinaa levitä, kun ei pääse juoksulle, on tottunut purkamaan pään sisäisiä asioita fyysiseen toimintaan, ja nyt alkaa pikkuasiatkin ottamaan päähän. Mutta seuraava haaste on kasvamassa, siitä kerron ehkä toisella kertaa lisää.
AMK-koulutus alkaa 2.9. Sekin on idioottia, että minä en kelpaa mihinkään ilman tuota kirjainyhdistelmää. Mutta vanhana kehäkettuna klaaraan tuon läpi. Uskokaa pois, teen pahan alta pois, tyylillä! Ja sitten mennään kohti seuraavaa haastetta opintojen suhteen.
Sitten työasioihin:
PKSSKn politiikka sijaisten sitouttamiseen on hiukan kummallista. On merkillistä että Pohjois-Karjalan sairaanhoitopiirillä ei ole töitä sijaisille, tulee olo, että sijaisista ei välitetä. KYSissä ollessani, määräyskirjan ollessa katkolla, etsittiin duunia hyvälle hoitajalle, ei määräyskirjan katkoja, ylihoitaja oli langan päässä ja helposti lähestyttävä. PKSSKn johtajuus on vanhanaikaista ja kaavoihin jumittunutta. Tuollaisesta käytöksestä tulee ihmislapselle olo, että hoitajat on numeroita, ja heistä ei välitetä. Kaiken tämän kirjoitan omalla nimellä ja naamalla, selän takana puhutaan jo niin paljon, mutta kukaan ei uskalla suutaan avata, työnsä menettämisen pelosta. Minulla ei ole vakipaikkaa/sijaisuutta mitä menettää.
Hiukan siis päähän ottaa tuo, että minun resursseja työhön kyseiseen laitokseen ei arvosteta, hakenut olen töitä, mutta en kelpaa. Miksi? Persettä en ole tottunut nuolemaan, enkä aio sitä opetella. Haluaisin niin tehdä työtäni, käydä koulutuksissa, ja kaikessa muusssa työhön liittyvissä toiminnoissa. Kuitenkin olen aktiivisesti kouluttautunut alallani. Hiukan alkaa tehdä mieli tekemään muita hommia. Mutta sinnitän hetken. Ihan pienen hetken. Kunnes tulee se piste, etten enää jaksa tätä keikkaelämää.
Viikonloppuna kävin tyttökaverin kanssa Kolilla vaeltamassa. Suosittelen. Maisemat on kohdillaan, polut hyviä ja haastavia. Ryynäsen kahvilan saunan löylyt suurenmoiset. Luultavasti menen toistekkin, Herajärven kierros kuulostaa muikealle kokemukselle. Ehkä ensi kesänä, Irmat tempaisee?
Ulkona upea elokuun päivä, lähden hetkeksi aurinkoon, mietin hiukan tulevaisuutta. Mitä se tuo tulleessaan? Joku muutoksen kaipuu on ilmassa. Mitä se sitten onkaan?
tiistai 6. elokuuta 2013
ÄRSYTYS IRVISTYS
Minä en ymmärrä CHEEKin suosiota keski-ikäisten naisten keskuudessa. Suosio repesi Vain Elämää sarjan myötä.
Onhan se varmaan nätti poika, mamman unelmavävy. Siisti, tuoksuu hyvälle, ja niin edespäin. En tajua silti. Onko tässä joku puuma-aspekti, jota en tajua. Musiikkihan tuolla siloposkella on scheissee. Suomihiphoppia. Joka sinällään on saatanasta.
Vain elämää sarjassa hän rippasi toisten hyviä biisejä ja öhki siihen väliin jotain. Öööh ööhhööh---- puhelinlangat laulaa.
Sitten nämä maatuskat intopiukkana linkittävät kuviaan facebookin seinälle ja ovat niin tyytyväisiä kun pääsevät keikalle.
En ymmärrä. En vaikka kuinka yritän. Mikä siinä viehättää. Se voisi olla teidän poika. Leuhka sellainen. Mitäänsanomattomin niistä artisteista, jotka sarjassa esiintyivät.
No, nyt on ärsytys purettu, voin jatkaa taas elämääni. Huvittuneena katson näitä mammoja puleerattuina Cheekin keikkakuvissa. Ai niin, kuriositeettinä mainitsen, nämä mammat kuolasi vielä pari vuotta sitten Lauri Tähkän perään....
Onhan se varmaan nätti poika, mamman unelmavävy. Siisti, tuoksuu hyvälle, ja niin edespäin. En tajua silti. Onko tässä joku puuma-aspekti, jota en tajua. Musiikkihan tuolla siloposkella on scheissee. Suomihiphoppia. Joka sinällään on saatanasta.
Vain elämää sarjassa hän rippasi toisten hyviä biisejä ja öhki siihen väliin jotain. Öööh ööhhööh---- puhelinlangat laulaa.
Sitten nämä maatuskat intopiukkana linkittävät kuviaan facebookin seinälle ja ovat niin tyytyväisiä kun pääsevät keikalle.
En ymmärrä. En vaikka kuinka yritän. Mikä siinä viehättää. Se voisi olla teidän poika. Leuhka sellainen. Mitäänsanomattomin niistä artisteista, jotka sarjassa esiintyivät.
No, nyt on ärsytys purettu, voin jatkaa taas elämääni. Huvittuneena katson näitä mammoja puleerattuina Cheekin keikkakuvissa. Ai niin, kuriositeettinä mainitsen, nämä mammat kuolasi vielä pari vuotta sitten Lauri Tähkän perään....
tiistai 23. heinäkuuta 2013
SUOMALAINEN KATEUS
Facebookkini inboxiin ilmaantui viestejä (pitemmällä ajanjaksolla siis), että pusukuvat ärsyttää, liikuntapäivitykset ja ruokavalio ja fitness tsemppikuvat vituttaa, ja koirajutut myös.
Suomalainen kateus, se vie onnenkin pesästä, miksi on vaikea sulattaa, että joku rakastaa, sillä on kivaa päivästä toiseen. Jaksaa urheilla, ja tykkää pitää huolta kropastaan ja vielä kehtaa sitä esitellä.
Voi ristus. Minkä minä sille voin, että joku on tekosyillä kyllästetty,ettei pääse lenkille, salille ja ei välitä mitä paskaa ruokaa sisäänsä upottaa. Minä välitän, ja yritän esimerkilläni tsempata muitakin elämänsä parantamiseen. Minun silmiini koskee katsoa kaduilla kulkevat plösöt, ryhdittömät ihmiset. Nuoret ihmiset, joilla elämä edessä. Voivat olla hoikkia, mutta, koska liikkumista ei tapahdu, vatsa pullottaa löysänä, pakarat littanat, koska penkistä nousee vaan oma perse. Ja kädessä raffinoitua viljaa ja sokeria. No, onneksi minun ei tarvitse pelätä mieheni karkaavan vieraisiin naisiin, koska minä en ole plösö, huonoihoinen ja huonokuntoinen. Olen paremassa kuosissa kuin moni minua nuorempi, saatikka omanikäiseni. Miehenikin tykkää minusta kiintenä ja seksikkäänä, ilman selluliittejä, ilman roikkuvia tissejä, hyväkuntoisena, itseeni tyytyväisenä ja iloisena.
Entäs jos toinen on onnellinen ja haluaa sen näyttää? Muualla maailmassa voi kulkea käsi kädessä, suudella julkisesti ja näyttää rakkautensa. Ei Suomessa. Pitää piilottaa ja olla kuin ei oltaisi. No, Suomi on järkiliittojen luvattu maa. Minkäs minä voin että teidän parisuhteessannne on jotain vialla. Minulla ei ole. Minä olen onnellinen, minulla on ihana mies, jota rakastan. Ja en häpeä rakkauttani, onneani ja haluan näyttää kuinka leijun maanpinnan yläpuolella. Pidä sinä järkiliittosi, mitäänsanomaton seksielämäsi ja hajuton ja mauton elämäsi. Minä nautin omastani. Ehkä tämän takia minua ahdistaa suomalainen mentaliteetti niin syvästi, että olen valmis katoamaan Suomen rajojen ulkopuolelle heti kun vain se on mahdollista.
Ja koirat ja heistä kertominen. Jos kuule omistat kolme koiraa, niin arki kulkee myös noitten höpöjen hännänheiluttajien kanssa. Ne piristävät päivää, siinä missä niiden töllöntyöt raivostuttavat. Osa minun elämääni. Otuksia joita rakastan. Ja jotka rakastavat minua.
Lisäksi eräs ihminen tosin oli herneen ottanut nokkaan, kun moitin Päivi Räsäsen tuumailuja. Se on ihmisenä idiootti. Jos arvostat hänen mielipidettään, niin olet itsekkin idiootti. En kommentoi tätä enempää.
Lopuksi eräs päivitykseni, joka kertoo mistä en pidä:
Minua ottaa yksi päivitystyyppi yli kaiken päähän. Siis nämä akankekkulat joitten ukko on työmatkalla/huvimatkalla tai muuten pois kotoa. Sitten ne valittaa "voi ei kun tässä YKSINHUOLTAJANA olen X aikaa" Perkele te mitään yksinhuoltajia ole. Teillon ukko. Sille voi soittaa hyvät yöt ja kertoa kuulumiset. Loukkaa tuo tyhjänvininä OIKEITA yksinhuoltajia. Kuten minun äitini, joka isäni KUOLTUA oli OIKEA yksinhuoltaja. Ei ollut miestä olemassakkaan. Olkaa valittamatta ja miettikää elämän totuuksia. Entäs sitten se valitus, kun lastenne isä kuolisi? Ette muuten pärjäisi varmaan sekuntiakaan. Jos ette nytten edes yhtä viikkoa vaikka se mies onkin olemassa!
Mutta, nyt olen ihan hiljaa, yhtään iloista päivitystä en tule hetkeen sinne pistämään. Olkoon tyytyväisiä. Saakoon tunkkinsa ja nauttia mökötyksestä. Tunnetusti olen pitkävihainen.
Kirjoittelen tuntojani vain tänne. Ketä kiinnostaa...
Pitäkää kivaa talitintit.
Suomalainen kateus, se vie onnenkin pesästä, miksi on vaikea sulattaa, että joku rakastaa, sillä on kivaa päivästä toiseen. Jaksaa urheilla, ja tykkää pitää huolta kropastaan ja vielä kehtaa sitä esitellä.
Voi ristus. Minkä minä sille voin, että joku on tekosyillä kyllästetty,ettei pääse lenkille, salille ja ei välitä mitä paskaa ruokaa sisäänsä upottaa. Minä välitän, ja yritän esimerkilläni tsempata muitakin elämänsä parantamiseen. Minun silmiini koskee katsoa kaduilla kulkevat plösöt, ryhdittömät ihmiset. Nuoret ihmiset, joilla elämä edessä. Voivat olla hoikkia, mutta, koska liikkumista ei tapahdu, vatsa pullottaa löysänä, pakarat littanat, koska penkistä nousee vaan oma perse. Ja kädessä raffinoitua viljaa ja sokeria. No, onneksi minun ei tarvitse pelätä mieheni karkaavan vieraisiin naisiin, koska minä en ole plösö, huonoihoinen ja huonokuntoinen. Olen paremassa kuosissa kuin moni minua nuorempi, saatikka omanikäiseni. Miehenikin tykkää minusta kiintenä ja seksikkäänä, ilman selluliittejä, ilman roikkuvia tissejä, hyväkuntoisena, itseeni tyytyväisenä ja iloisena.
Entäs jos toinen on onnellinen ja haluaa sen näyttää? Muualla maailmassa voi kulkea käsi kädessä, suudella julkisesti ja näyttää rakkautensa. Ei Suomessa. Pitää piilottaa ja olla kuin ei oltaisi. No, Suomi on järkiliittojen luvattu maa. Minkäs minä voin että teidän parisuhteessannne on jotain vialla. Minulla ei ole. Minä olen onnellinen, minulla on ihana mies, jota rakastan. Ja en häpeä rakkauttani, onneani ja haluan näyttää kuinka leijun maanpinnan yläpuolella. Pidä sinä järkiliittosi, mitäänsanomaton seksielämäsi ja hajuton ja mauton elämäsi. Minä nautin omastani. Ehkä tämän takia minua ahdistaa suomalainen mentaliteetti niin syvästi, että olen valmis katoamaan Suomen rajojen ulkopuolelle heti kun vain se on mahdollista.
Ja koirat ja heistä kertominen. Jos kuule omistat kolme koiraa, niin arki kulkee myös noitten höpöjen hännänheiluttajien kanssa. Ne piristävät päivää, siinä missä niiden töllöntyöt raivostuttavat. Osa minun elämääni. Otuksia joita rakastan. Ja jotka rakastavat minua.
Lisäksi eräs ihminen tosin oli herneen ottanut nokkaan, kun moitin Päivi Räsäsen tuumailuja. Se on ihmisenä idiootti. Jos arvostat hänen mielipidettään, niin olet itsekkin idiootti. En kommentoi tätä enempää.
Lopuksi eräs päivitykseni, joka kertoo mistä en pidä:
Minua ottaa yksi päivitystyyppi yli kaiken päähän. Siis nämä akankekkulat joitten ukko on työmatkalla/huvimatkalla tai muuten pois kotoa. Sitten ne valittaa "voi ei kun tässä YKSINHUOLTAJANA olen X aikaa" Perkele te mitään yksinhuoltajia ole. Teillon ukko. Sille voi soittaa hyvät yöt ja kertoa kuulumiset. Loukkaa tuo tyhjänvininä OIKEITA yksinhuoltajia. Kuten minun äitini, joka isäni KUOLTUA oli OIKEA yksinhuoltaja. Ei ollut miestä olemassakkaan. Olkaa valittamatta ja miettikää elämän totuuksia. Entäs sitten se valitus, kun lastenne isä kuolisi? Ette muuten pärjäisi varmaan sekuntiakaan. Jos ette nytten edes yhtä viikkoa vaikka se mies onkin olemassa!
Mutta, nyt olen ihan hiljaa, yhtään iloista päivitystä en tule hetkeen sinne pistämään. Olkoon tyytyväisiä. Saakoon tunkkinsa ja nauttia mökötyksestä. Tunnetusti olen pitkävihainen.
Kirjoittelen tuntojani vain tänne. Ketä kiinnostaa...
Pitäkää kivaa talitintit.
perjantai 19. heinäkuuta 2013
ILOSAARIROCK 2013 kuvia ja tunnelmia
Käytiin Ilosaarirokissa. Se on Suomen toiseksi vanhin festari. Mukavaa siinä on laajat ihanat nurmikot, joissa hengailla, rento fiilis ja hyvä musiikki. Tässä kuvia ja tunnelmia.
 |
| PERTTI KURIKAN NIMIPÄIVÄT |
PERTTI KURIKAN NIMIPÄIVÄT. Kovasikajutun katsottuani päätin tsekata kaverit livenä. Valloittavia punkkareita. Sanat tuli biiseihin sydämestä ja kaverit veti puoli tuntia yhtä kyytiä. Hyviä ovat soittamaankin. Ja se aitous ja välittömyys vei sydämen. Paljon parempia kuin moni hieno tilulililiii progebändi, esim. Ruotsista.
 |
| PERTTI KURIKAN NIMIPÄIVÄT |
 |
| ETERNAL TEARS OF SORROW Toinen bändi oli ETOS, mitä tuli odottettua Ilosaaren ekana päivänä. Se bändi keikkailee tosi harvoin ja on hyvä. Tykkäsi. Jälleen kerran. On se tuhtia tavaraa. Kaunista musiikkia. Kehumiseksi menee! |
 |
| ETOS |
 |
| Nightwishin Hietala liekeissä |
 |
| Nightwish |
Ei muuta sanottavaa.
 |
| Nightwishin Emppu. |
 |
| Wintersun |
 |
| WINTERSUN |
 |
| Michael Monroe kipusi ja kapusi |
 |
| Michael Monroe. Michael Monroe. Hanoi rocks fanina elämän kohokohtia on tämä keikka. Ei tuottanut pettymystä. Oli tiukkaa mättöä, hyvä fiilis, ja Mikestä uhkui positiivista energiaa ja se on aina hyvä juttu ihmisessä. Loistavaa. Naurattaa vieläkin. Mukavaa, kun joku on noin energinen. |
 |
| Mustasch Alunperin piti esiintyä Motorhead, mutta koska Lemmy on kipeä, niin Viikset korvasi. Kaikilla bändin jäsenilla oli Motorhead paidat päällään tämän takia. Keikka itsessää oli kunnon rautaista rokkenrollia. Ihan hyvä korvike. Paranehan Lemmy. Sinua odotetaan. |
PUSUKUVA
Sitten me muuten hengailtiin, pussailtiin, juotiin ja syötiin. Ja jalatkin oli kipeät. Mutta kiva rokki, ihana sää, ja niin edelleen.
 |
| Rokki-irvistys. |
keskiviikko 10. heinäkuuta 2013
RAKKAUTTA VAI JÄRKEÄ?
http://www.avatv.fi/rakkausjaseksi/artikkeli.shtml/suomalaiset-valitsevat-jarkiavioliiton-intohimon-sijaan/2011/08/1369660
Vetää hiljaiseksi. Yli 62 prosenttia suomalaisista haluaa elää ilman intohimoa, kaikenvievää rakkautta ja olla järkevästi yhdessä, elää tasapaksua elämää. Jos himot hyrräävät, tehdään se kumppanilta salassa.
Miksi tulinen rakkaus mieletään, että mies on joku renttu? Tulisen intohimon voi löytää tavallisestakin ihmisestä, kun vain kemiat toimii fyysisesti. Uskon rakkauteen, uskon että se voi kokea kuka tahansa, kun vain pitää silmänsä auki, on avoin ja ei ole ennakkoluuloinen.
Toisinaan tuntuu, että joku kumppani otetaan vain siksi, kun ei ole saatavilla sitä täydellistä sielunkumppania. Riittää kun on joku. Vaikka se joku ei pidä samasta musiikista, tai samoista elokuvista, eikä hän saa sinua nauramaan joka päivä. Kun vaan ei uskalleta olla itsekseen, löytää omia vahvuuksia ja heikkouksia ja osata olla itsensä kanssa sujut. Kun rakastaa itseään, on valmis rakastamaan muita. Ehkä siksi moni päätyy rakkaudettomaan liittoon, kun rakkaus omaan itseesnä puuttuu ja näin on kyvytön rakastamaan toista ihmistä.
Itse tuossa tilanteessa olisi enemmin yksin. En halua ottaa huonoa vaihtoehtoa. Haluan se parhaan minulle.
Sen, jonka kanssa voin olla oma itseni, olla rehellinen, hänen kanssaan voin nauraa, upota syliin ja tehdä yhdessä arkisia asioita. Ei olisi ketään muita kuin hän.
Järkiliitossa kuivettuisin kasaan, toimeentulo olisi turvattu, arki menisi ja tulisi, mutta jotain syvempää jää uupumaan. Rakkaus. Se joka liimaa palikat yhteen. Ystävyys ei riitä tuohon kokoonpanoon. Silloin sortuu uskottomuuteen ja pettämisen kierteeseen.
"Jos villitykset iskee, ne hoidetaan muualla ja salassa, koti pidetään puhtaana kiinnekohtana."
Rakkausliitossa ei tarvitse pettää,koska se kaikki hyvä löytyy omasta rakkaasta. Miksi pettäisin ja rikkoisin kalliarvoista, tärkeintä aarretta, mikä minulla on? Rakkaus on aarre.
Avioliitto on minulle tärkeä, se on sopimus, joka tehdään loppuiäksi, (okei okei olen kerran eronnut....) siihen panostetaan molemminpuolisesti, sen eteen tehdään töitä ja ihan hepposin perustein ei erota. Hauskuus, huumori ja yhteen hiileen puhaltaminen on hyvän avioliiton perusta.
Vetää hiljaiseksi. Yli 62 prosenttia suomalaisista haluaa elää ilman intohimoa, kaikenvievää rakkautta ja olla järkevästi yhdessä, elää tasapaksua elämää. Jos himot hyrräävät, tehdään se kumppanilta salassa.
Miksi tulinen rakkaus mieletään, että mies on joku renttu? Tulisen intohimon voi löytää tavallisestakin ihmisestä, kun vain kemiat toimii fyysisesti. Uskon rakkauteen, uskon että se voi kokea kuka tahansa, kun vain pitää silmänsä auki, on avoin ja ei ole ennakkoluuloinen.
Toisinaan tuntuu, että joku kumppani otetaan vain siksi, kun ei ole saatavilla sitä täydellistä sielunkumppania. Riittää kun on joku. Vaikka se joku ei pidä samasta musiikista, tai samoista elokuvista, eikä hän saa sinua nauramaan joka päivä. Kun vaan ei uskalleta olla itsekseen, löytää omia vahvuuksia ja heikkouksia ja osata olla itsensä kanssa sujut. Kun rakastaa itseään, on valmis rakastamaan muita. Ehkä siksi moni päätyy rakkaudettomaan liittoon, kun rakkaus omaan itseesnä puuttuu ja näin on kyvytön rakastamaan toista ihmistä.
Itse tuossa tilanteessa olisi enemmin yksin. En halua ottaa huonoa vaihtoehtoa. Haluan se parhaan minulle.
Sen, jonka kanssa voin olla oma itseni, olla rehellinen, hänen kanssaan voin nauraa, upota syliin ja tehdä yhdessä arkisia asioita. Ei olisi ketään muita kuin hän.
Järkiliitossa kuivettuisin kasaan, toimeentulo olisi turvattu, arki menisi ja tulisi, mutta jotain syvempää jää uupumaan. Rakkaus. Se joka liimaa palikat yhteen. Ystävyys ei riitä tuohon kokoonpanoon. Silloin sortuu uskottomuuteen ja pettämisen kierteeseen.
"Jos villitykset iskee, ne hoidetaan muualla ja salassa, koti pidetään puhtaana kiinnekohtana."
Rakkausliitossa ei tarvitse pettää,koska se kaikki hyvä löytyy omasta rakkaasta. Miksi pettäisin ja rikkoisin kalliarvoista, tärkeintä aarretta, mikä minulla on? Rakkaus on aarre.
Avioliitto on minulle tärkeä, se on sopimus, joka tehdään loppuiäksi, (okei okei olen kerran eronnut....) siihen panostetaan molemminpuolisesti, sen eteen tehdään töitä ja ihan hepposin perustein ei erota. Hauskuus, huumori ja yhteen hiileen puhaltaminen on hyvän avioliiton perusta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)