No, on se kumma, että lihavia ei saa mollata tai arvostella. Se on loukkaavaa. Itse olen edelleen sitä mieltä, että jos on NIIN lihava että vie yleisistä kulkuneuvoista/lentokoneesta kaksi paikkaa (tai vaikka osan toisen paikasta) on velvollinen maksamaan myös kahdesta paikasta. Ja aion asiasta myös huomauttaa henkilökunnalle, jos joskus joudun istumaan yhdellä perskannikalla lentokoneessa, maksakoon lentoyhtiö tai tuo itsensä lihottanut minulle matkan.
Ja vetäköön nyt joku pulleampi ihminen herneen nokkaan. Totuus on se että sinä lihava maksat yhteiskunnalle. Jossain vaiheessa lihavuutesi johtaa krooniseen sairauteen, hoitosi ja lääkkeesi maksaa veromaksajat. Mielestäni maksajalla on oikeus valittaa. Hoitajan uralla monikin nuorehko naisihminen loukkaa fyysisesti itsensä liikutellessaan runsaasta ylipainosta kärsivää ihmistä. Se myös maksaa yhteiskunnalle. Ja yleensä tuo graavisti obeesi ihminen jaksaa valittaa ettei saa tarpeeksi ruokaa laitoksessa.Mitä tekevät sukulaiset? Valittavat hoitohenkilökunnalle, että tämä ihminen nälkiintyy sairaalassa. On ihmiset sokeita!
Toisaalta, jos viihdyt ylipainoisena, niin mikäs siinä. Mutta muista, läsnäolijat voivat kärsiä asiasta. Olet itse tiesi valinnut. Kuten minäkin.
Mutta jos olet timmissä kunnossa, treenaat ja nautit työn hedelmistä, on ihmisillä oikeus sanoa että, rumat lihakset, olit nätimpi ennen. Näytät ihan kuihtuneelta. Ja voi sinua parkaa kun et voi syödä sitä ja tätä (rasvaista ja makeaa). Voi sinua, ota nyt pullaa. Helpompi on sanoa että olen allerginen vehnälle. Jos erehdyt sanovasi treenavaan tavoitteellisesti, se on isompi synti.
Luuletteko pölvästit, että luovun jostain? Itse henkilökohtaisesti en koe luopuneeni mistään. Vaan saan koko ajan jotain hauskaa. Uusia ahaa elämyksiä, ihanaa euforiaa rankan treenin jälkeen. Itsetuntoni on parempi, kuntoni on parempi. Jaksan tehdä asioita. En kärsi unettomuudesta topakan treenin jälkeen. Ruokani on kasvispitoista, saan aurinkoa juoksulenkeillä. Huomaan kehitystä tapahtuneen, kun katson peiliin. Tunnen itseni voimakkaaksi ja kauniiksi. Ja vaatteet ovat kivempia päälläni.
Joku voivotteli kun en syö suklaata. en ole koskaan piitannut siitä. Päänsärkyjen jälkeen keho haluaa sitä, mutta ei oikein muulloin. Suklaanhimoni varmaan tyydyttyy suklaanmakuisen palautusjuoman jälkeen. Ja onko muka kärsimystä elämässä jos ei syö makeaa? Mikä hiton tyydyke on syöminen ylipäätään? Pidän hyvästä ruuasta, mutta ennemmin syön hyvän pihvin kuin suklaalevyn. Tai kaurapuuron pikkuisella voisilmällä.
Minä kuulun sarjaan lihavat mutta olen tajunnut jossain vaiheessa että se EI OLE MINUN VALINTA, aivan kuin ei ole ollut masennuskaan, ei traumani, ei hyväksikäyttö, raiskaukset. Minä EN HALUA olla lihava ja näin ollen en ole sitä valinnut! En vain ole vielä löytänyt keinoja millä tämän riippuvuuden voitan!! Olen jo voittanut mm. nikotiiniriippuvuuden, kynsien pureskeluriippuvuuden, viiltelyriippuvuuden ja läheisriippuvuuden mutta syömiseen en ole saanut lopullista ratkaisua. Ja tämä on vaikein riippuvuus koska sitä ei voi kokonaan lopettaa!!
VastaaPoistaLoppujen lopuksi kaikki me maksamme yhteiskunnalle, kuka itseaiheutettuna, kuka ei ja siitä huolimatta onko kukaan vähempiarvoinen kuin toinen. Ei, ihmisiä me kaikki ollaan ja sellaisen kohtelun ansaitsemme. Minä olen sitä mieltä että AINA pitää kunnioittaa toista ihmistä oli hän minkä kokoinen hyvänsä, minkä muotoinen, pituinen, sukuinen, uskoinen, värinen, seksistinen jne. jne. ja se että joku tulee arvostelemaan minua ja haukkumaan esim. lihavaksi ja että minä olen kustannus yhteiskunnalle niin siitä huolimatta en koe että minun pitää maksaa samalla mitalla. Koen että kun minä olen suvaitsevainen, empaattinen ja kunnioittava niin voin joskus tartuttaa sitä samaa siihen ihmiseen joka kokee tarpeelliseksi arvostella toisia. Ihmisten pahat teot ansaitsevat paheksuntaa ja arvostelua ei ihminen itse ulkoisesti tai sisäisesti.
Ja tuo sinun kauhistus, lihavuus jota niin pelkäät ja inhoat, se voi olla toiselle kova paikka, aivan samoin kuin joku koulukiusaaminen, se lihava voi tuntea jo itsensä maanmatoseksi, arvottomaksi nössöksi joka ei kykene ns. itsekuriin. Sen ihmsen lihavuuden takana voi olla niin monta asiaa ja kuten joku viisas lääkäri sanoi että HYVIN HARVOIN lihavuus on ihmisen oma valinta niinkuin sinä sanoit, koska harva lihava ei toivo pystyvänsä laihduttamaan mutta sen estää fyysiset tai henkiset ongelmat. Lihavuuden takana voi olla sairaus, masennus, syömishäiriö yms. yms. voisin kyllä väittää että hyvin, hyvin harvoin sen takana on laiskuus!! Kyse on lähes aina tunnepuolen asioista ja riippuvuudesta ja mikä on pahin mahdollinen riippuvuus maalmassa, ruoka ja syöminen koska sitä ei voi lopettaa kokonaan niinkuin muissa riippuvuuksissa. Ja mikä ihmistä sitoo kaikkein eniten... tunnepuoli...
VastaaPoistaMinä olen ylipäätään sitä mieltä että ketään EI SAA ARVOSTELLA, miksi pitäisi, mitä siitä saa itselle kun alkaa arvostelemaan muita ihmisiä?? Tuleeko silloin tunne että olen jotenkin noita muita parempi, jotenkin korkeammalla kuin tuo toinen jota arvostelen. Saako siitä jotain tyydytystä?? Helpottaako se omaa mieltä?? Itse olet valmis sanomaan lihaville ääneen heidän huonommuudestaan ja siitä että he ovat yhteiskunnan taakka mutta mihin vetää raja jos sille linjalle lähdetään. Entä alkoholistit? Narkkarit? Anorektikot? Bulimikot? Aneemiset? Laihat joilla aineenvaihdunta pelaa todella hyvin ja siksi syövät mitä sattuu ja tukkivat verisuonensa? Entä vaaralliset ammatit? Masentuneet? Kuka saa mennä sairaalaan ja valittaa?? Onko vain treenaavilla, timmeillä siihen oikeus ja kaikki muut saavat maksaa omat ongelmansa? Ja loppupeleissähän myös ne kovat ammattiurheilajatkin maksavat yhteiskunnalle, kuinka moni esim. huippukeihäänheittäjä ei olisi käynyt useita leikkauksia, kuinka paljon urheilussa loukkaannutaan verrattuna "normi"väestöön? Ja miten sitten se timmi ja hyväkuntoinen joka tulee sairaaksi dobingistä (joka ei näy päällepäin) onko hänellä oikeus hoitoon? Eli kuka on se ihminen joka maksaa kaiken mutta ei itse ole syyllinen mihinkään ja jolla on oikeus valittaa?
Entä kun hoitoon hakeutuu 200 kg ja 40 kg nainen, oireet ovat samat, sydän meinaa pettää, monet sisäelimet vetelee viimeisiään, kumpi ansaitsee hoitoa, onko rajana vain se ihmisen ylipaino?
Oikeasti minä niin toivon että jonain päivänä meillä on maailma jossa me kaikki ollaan laulun arvoisia ja tasavertaisia ja vain pahat tekomme ovat niitä joiden mukaan toista voidaan arvostella ja silloinkin enimmäkseen vain sitä tekoa, ei ihmistä.
VastaaPoistaMinulla välissä niin sattuu sydämeen se kuinka me ihmiset satutetaan toisiamme sillä että erilaisuus pelottaa tai joku tietty ominaisuus toisessa. Minä en usko että asia ratkeaa sillä että tuleen vastataan tulella. Empatia ja sympatia ovat ne jotka parantaa loppupelissä maailman.
Toivon niin että sinä saat mielenrauhan jolloin sinua ei haittaa se jos joku arvostelee jotain sellaista mitä itse pidät hyvänä itsessäsi. Ja että sinäkin näet muut ihmisinä, meillä jokaisella on oma taakkansa eikä kenenkään taakka ole sen vähäpätöisempi kuin toisenkaan. itse olen kokenut niin paljon pahaa mutta silti ymmärrän että se mikä on minulle pikkujuttu tai haitta voi toiselle olla lähes maailmanloppu (koska hänellä ei ole niin pahoja kokemuksia kuin minulla) ja se on loppujen lopuksi ihan sama tunnetasolla kuin se minu "rankempi" kokemus.
Anna ihmisten valittaa ja laita toisesta korvasta ulos, ajattele että silläkin ihmisellä on joku oma taakka jota se purkaa sinuun. Ei tietenkään tarvitse suoranaisia loukkauksia ottaa vastaan mutta silloinkaan ei kannata vastata loukkauksella vaan sanoon suoraan että nyt toinen on asiaton ja että ne sanomiset loukkasi. Oikeasti me emme koskaan tiedä mitä muut ajattelee tai mikä minkäkin takana on. Se mikä siinä edessä näyttää kauniilta ja ihanalta voi sisältä olla ihan jotain muuta. Arvostetaan ja rakastetaan toisiamme, lihavina, laihoina, rumina, kauniina, punaisina, mustina, lesboina, uskovaisina, terveinä, sairaina, homoina, erilaisina, jokainen omana itsenään. Minä niin toivon että ihmiset voisivat olla onnellisia ja hyväksyä toiset sellaisina kuin ovat, siitä se kaikki lähtee!!
VastaaPoistaSepä Se. Minusta kaikki saa olla oman elämän kukkia, mutta toi matkustusjuttu kolahti tuossa lentomatkalla, kun eräs nuorehko rouva joutui sen muutaman tunnin lennon istumaan ahtaasti. Kyllä tässä tapauksessa se lisämaksu olisi oikeutettu. Sairaanhoitajana opin sen että nämä eri addiktit vaatii sen oman pään herätyksen. Se väläys kävi kun lääkäri sanoi potilaalle, että en voi suorittaa leikkausta ennenkuin olette laihtuneen määrän X kiloja. Mitä potilas vastasi; minä en ole saanut pinenenä tarpeeksi ruokaa, että nyt pitää syödä kun sitä on. Lääkäri yrittä kertoa, että kuolo tulee jos hommia ei hoideta. Niin ei mikään ihmisen päässä naksahtanut. Silloin päätin, että tarjoan apua ja kannustan elämänmuutokseen ja olen tukena jos haluaa. Mutta jos ei siitä huolimatta ei tahdo apua, en tuhlaa voimavarojani enempää.Se on muuten hyvä että tupakoinnin sait elämsätäsi irti. Se on asia jota vihaan. Ainoa asia, jossa Koivuniemen Herralle olsi käyttöä alaikäisten suhteen (ja oikeasti en hyväksy ruumiillista kuritusta). Jos joskus alkaisin politiikoksi, ajasin päihdeäitien kuntoutusta, myös pakolla, ja lisäisin päihteisiin tupakan. Tupakoivia äitejä on enemmän, kuin alko/huumeäitejä. Joka yhteiskuntaluokassa. Mutta... en taida ruveta, olen liian suorasuu politikkaan.
VastaaPoista