YÖTYÖSSÄ

Hiljaista himmailua. Katsella välillä huoneisiin, nukutaanko.
Yövuorossa kerkeää monesti lukea blogeja, hiukan venytellä, juoda kahvia. Nutustella eväsleipiä.
Tietysti riippuu millä osastolla on.

Olen ollut töissä kirurgisilla osastoilla, osa öistä on siellä hyvinkin hektisiä. Ja suden hetkenä 03-05 moni ihminen on siirtynyt ajasta ikuisuuteen. Mietinkin tuossa kuinka monta synonyymiä on sanalle kuolema.

*mennyt rajan taa
* liittynyt oikokoipisten kerhoon
* nokka kylmennyt
*siirtyi taivaan kotiin
* lähtenyt
* vaihtoi hiippakuntaa
*lähti viimeiselle matkalle

ja monia muita. Suomalaiset ovatkin taitavia keksimään kiertoilmauksia ikäville asioille. Joskus liiankin hyviä. Itse sanon asiat suoraan. " Omaisenne kuoli viime yönä kello 03 aikaan." Minulle jos ilmoitus kävisi sanoilla että "omaisenne on lähtenyt viime yönä kello 03" kysyin välittömästi "MINNE?" Mielestäni kuolema ei ole niin pelottava, että eikö siitä voisi puhua suoraan.

En tiedä miksi minulla on kuolemaan simppeli suhtautuminen. Johtuuko se siitä että löysin isäni kuolleena? Johtuuko siitä että, työssäni olen nähnyt kuolleita ihmisiä, niin lapsia, kuin aikuisia taikka vanhuksia? Vai siitä, ettei minulla ole mitään pelättävää, kun oma kuolemani hetki koittaa?

Ateistina en usko taivaaseen tai helvettiin. Ei minun tarvitse siis pelätä viimeistä tuomiota. Helpottavaa.Olen jo sanonut monelle taholle, haluavani polttohautauksen, en halua tulevaisuuden tutkijoiden tutkivan luitani, ajatuksella mitähän tämä ihminen on syönyt? Saatikka mittailla kalloani.  Kun kuolen, katoan henkisesti ja fyysisesti.

Kannatan eutanasiaa, minusta tervejärkinen ihminen osaa päättää, milloin voi luopua tuskistaan. Syöpäsairaalle voisi olla helpotus, kun tietää, ettei tarvitse kitua tuskissaan, vaan voi hyvästellä läheiset ja sitten saa arvoisensa lopun elämälleen.

Itsemurha puolestaan on maailman itsekkäin ja raukkamaisin teko. Kadota selittämättä, yrittämättä selviytyä. Olla taistelematta vastaan. Lähipiirissäni on muutama itsemurhan tehnyt ihminen. Osa teki sen saadessaan tietää, että on sairastunut parantumattomaan sairauteen, mutta silti. Itsemurhan paha maku johtuu siitä, kuinka miettii, olisinko voinut auttaa, ja miten ja miksi ei toinen tullut kertomaan olostaan minulle tai muille?

Lisäksi olen kokenut keskenmenon, pienen ihmisen elämän sammumisen ennen sen alkamistakaan. Se sattuu. Miksi ja miksi minä? Minä olisi niin halunnut sen pienokaisen. Kerkesin kuvitella piirteet, ja ostaa vaatteita. Ja kaavinnan jälkeen tyhjyys sisällä, sielussani ja ruumiissani. Edelleen muistan, keneltä sain tukea ja keneltä en. Muistan kyyneleet poskillani ja sen kuinka yksin olinkaan siinä hetkessä. Ja nuo ajatukset ja tuo menetys sattuu edelleen. Vaikka minulla on keskenmenon jälkeen syntynyt lapsi, jota rakastan.

Tulipa yötyöläisellä hiukan synkeämpi teksti. Joskus vain ajatukset karkaavat tummiin  sävyihin. Maailman värit ovat niin vaihtelevia.