AHDISTUSPÄIVÄ

Olin pääsykokeissa AMKhon opiskelemaan sairaanhoitajaksi. Jep. idioottia, en ole opistoasteen tutkinnollani ja 15 vuoden työkokemuksellani pätevä opiskelemaan hoitotyön opeksi tai hoitotyön johtamista. Luulevat varmaan että otan jonkun sähköjohdon ja ja johdatan opetuslapset Jordan-virtaan.

Lisäksi on puskenut päälle ahdistus ulkonäöstä. Taas kerran. 4 kertaa viikossa kuntosalia, ja siihen 3 kertaa viikossa juoksulenkki, paino pysyy samassa, vaikka noudatan hyvää ruokavaliota. Naama edelleen peilissä petolinnun perseen näköinen ja tukka roikkuu sinne ja tänne, ei-niin-kauniisti.

Tukka olis tarkoitus värjätä, mutta siihen oli  toiset haaveet kesäksi, mutta piti ostaa auton renkaat. eli samalla tylsällä päällä mennään, juuri nyt on se vaihe, että ei tee edes mieli värjätä. Vituttaa niin paljon, kun haaveet uudesta tukasta kaatuivat.

Naamaa nyt ei voi muuttaa, ei ole rahaa kauneusleikkauksiin. Pakko kelvata, onneksi on Prisman pussi ja Pirkka pussi kaapissa, voi vaihdella. Pikkukonsti piristää ulkonäköä. Halvempi kuin Tallinnan lääkäri.

Ja ärsyttää, kun teen hiki hatussa töitä liikunnan kanssa kropan eteen, tulokset on seis, ja paino vaan kummittelee samassa. Jotain teen väärin? En vain tajua mitä? ÄÄÄÄÄÄ.... haluan tuloksia!

Ei kait se auta, pakko tyytyä tähän mitä on. Onneksi on saanut olla tavallinen taavetti ikänsä, enemmän varmaan vituttasi jos olisi ollut kaunis ja ihana ja hoikkanen....

Enkä osaa piirtää, en laulaa, en omaa mitään erityislahjakkuuksia, aika tylsä tyyppi loppupeleissä. Ehkä vaan menen peiton alle ja toivon parasta.